Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#33

Pienten lähikoulujen lakkauttaminen ei tuo säästöjä vaan aiheuttaa kunnissa kutistumisen noidankehän, elinvoiman hiipumista poismuuton kautta. Tämä on tutkittua tietoa. Lisäksi lakkauttamalla toimivat kyläkoulut rikotaan perusopetuslakia, jonka mukaan opetuksen järjestäjän on päätöksenteossa huomioitava ensisijaisesti lapsen etu.

Anu Oikkonen (Hamina, 27.04.2024)

#40

Lähikoulut säilytettävä, nytkin lapsilla jo pitkiä koulumatkoja ja julkinen liikenne heikkoa.

Leena Jokitöyrä (Vantaa, 27.04.2024)

#47

Säilyttäkää koulu

Jani Rissanen (Tuusula, 27.04.2024)

#50

Nyt ja sukupolvet tarvitsee tämän koulun.

Helene Rissanen (Helsinki, 27.04.2024)

#51

Kunniottakaa kerrankin vanhempien mielipidettä. Yksimielisyys vanhempien keskuudessa on vahva viesti. Harva päättäjä käy itse paikanpäällä ja tutustuu itse esityslistalla olevaan kohteeseen. Ruotsinkylän koulu on perinteinen kyläkoulu, jossa toimii "koko kylä kasvattaa henki". Kaikki tuntevat toisensa, oppilaat, opettajat, vanhemmat. Vanhemmat ovat kunnostaneet koulun aluetta talkoilla ja jopa huolehtineet kentän jäädyttämisestä.

Matti Alanko (Tuusula, 27.04.2024)

#107

Isoissa kouluissa ei ole mitään järkeä. Nepsy lapsia on nykyään enenemissä määrin ja he eivät pärjää suurissa luokka ryhmissä!.

Hanna Aartosalo (RUSUTJÄRVI, 28.04.2024)

#116

HERÄTKÄÄ!!!

Anssi Jantunen (Tuusula, 28.04.2024)

#121

Pitäkää perinteistä kiinni ja liian isot kouluyksiköt aiheuttavat cain ongelmia. Nuorten pahoinvointia on jo aivan liian paljon!

Terho Tiilikainen (Tuusula, 28.04.2024)

#140

Pienempiä kyläkouluja tulisi suosia. Ne tarjoavat turvallisemman ja virikkeellisemmän oppimisympäristön kuin suuret koulukeskukset. Ei ole mitään hyvää syytä aikaistaa Ruotsinkylän koulun lakkauttamista. Kunnan tulee ajatella lasten parasta ja antaa heidän oppia tutussa kyläkoulussa mahdollisimman pitkään sen sijaan, että heidät riepotellaan ennen aikojaa jonnekin aivan muualle paljon tulevaa Lahelan kampusta kauemmas. Osoittaa kunnan huonoa suunnittelukykyä, että suunnitelmia ja päätöksiä veivataan edes taas. Annetaan Ruotsinkylän oppilaille ja opettajille työrauha vuoteen 2029 saakka!

Virpi Hopeasaari-Varanki (Tuusula, 28.04.2024)

#141

Hei Tuusulan kunnan päätöksentekijä!

Tiedän, että sinulla on hienot perustelut ja budjettilaskelmat ja visiot upeista uusista oppimisympäristöistä. Sinä kerroit minulle, kuinka isolla koululla on paljon enemmän resursseja ja että lapset kyllä soputuvat. Esititte tiedotustilaisuudessa huolenne myös Ruotsinkylän koulun keittiön hometilanteesta.

Miksi kuitenkaan yksikään perustelu ei vakuuta?

Aloitetaan homeesta: Yhtään ilmoitusta asiaan liittyen ei ole käsittääkseni tullut ja kun tämä tuli keskusteluissa ilmi, yhtäkkiä kyse olikin siitä, että keittiön koneita pitäisi muka uusia ja vessa lisätä. Herättää hämmennystä.

Isoista kouluista. Kouluista suunnitellaan koko ajan suurempia ja suurempia. Isossa koulussa lapsi on väistämättä osa massaa ja ujompi lapsi jää helposti huomaamatta. Huomataanko pieni hiljainen koululainen, joka tekee kyllä mitä käsketään, mutta kokee sisällään suurta turvattomuutta? Meillä on liikaa kamalia esimerkkejä siitä (valitettavasti vielä aivan lähiajoilta), mitä näkymättömyyden ja ulkopuolelle jäämisen kokemukset saavat lapsessa aikaan. Olisi ensiarvoisrn tärkeää, että lapsen hätä huomataan ajoissa ja kukaan ei jää kokemaan näkymättömyyttä ja ulkopuolisuuden kokemusta yksin.

Ruotsinkylän koulussa jokainen lapsi tunnetaan jokaisen koulussa työskentelevän aikuisen taholta. Myös lapsi tuntee kaikki aikuiset.
Tuttuus luo pienelle koululaiselle turvaa.
Pienessä koulussa myöskin vanhemmat tietävät toisensa paremmin kun isommissa kouluissa ja näin ollen lasten asioista ja harmeista on mutkattomampaa sopia vanhempien kanssa, kun he eivät ole vain nimiä paperissa.

Meillä on kokemusta siitä, miten lapsemme puhkesi kukkaan, kun hän pääsi isosta päiväkodista kodinomaiseen ja pieneen. Haluamme ehdottomasti jatkaa samalla linjalla myös alakoulun suhteen. Ruotsinkylän koulu ei ole lapsemme lähikoulu, vaan olemne nimenomaan valinneet sen hänelle. Olemme halunneet suoda lapsellemme lapsuuden, missä koulu on pienen lapsen kokoinen ja lapsi saa olla lapsi mahdollisimman pitkään. Moni muukin perhe on rakentanut elämänsä niin, että kyläkoulu on tärkeä osa arvomaailmaa ja elämää, juuri omalle lapselle sopivaksi todettu. Koulun vaihdoksen aikataulu on aivan liian nopea, sillä olemme varautuneet siihen, että lapsemme saa jatkaa koulutaivaltaan Ruotsinkylän koulussa aina Lahelan kampuksen valmistumiseen saakka.

Lapsi kyllä soputuu mihin vaan, mutta se ei silti tarkoita sitä, että se olisi lapsen kasvua ja kehitystä tukevaa. Lapsi on lapsi niin vähän aikaa ja toivon sydämeni pohjasta, että Tuusulan kunta on pienten koululaistemme ja perheiden puolella. Olkaa rohkeita, tehkää toisin ja luodaan yhdessä upeaa ja monimuotoista Tuusulan kuntaa! Isompi ei ole aina parempi.

Kati Laitinen (Tuusula, 28.04.2024)

#144

Näinä aikoina on ehdottoman tärkeää säilyttää pienet kouluyksiköt meidän tulevaisuuden toivoille.

Marianne Revontuli (Järvenpää, 28.04.2024)

#184

Poikamme ovat käyneet Ruotsinkylän ala-asteen ja olemme erittäin tyytyväisiä kouluun. Se oli pienen kokonsa vuoksi turvallinen ympäristö lapsillemme
eikä kiusaamisesta ollut kotona koskaan puhetta. Lasten mielenterveys on todella tärkeä ja vaalittava asia. Isoissa kouluissa riskitekijöitä on enemmän. Pitkät koulumatkat ovat pienille koululaisille myös raskaita.

Kristiina Luukkonen (Tuusula, 28.04.2024)

#186

Hei!
Kunnan kehityssuunta mega koulujen ja päiväkotien ihannoinnissa on huolestuttava!

Säilytetään pienempiäkin (aikaisemmin aivan normaali kokoisia) kouluja eikä tekemällä tehdä "kampuksia"! Etenkin alakoululaisten oikeus turvallisuuteen tulee taata! Isoissa massoissa tämä ei toteudu, pisa tulokset laskevat, nuoret voivat huonosti ja yhä nuoremmat altistuvat huolestuttaville vaikutteille ja jopa väkivallalle (kouluissa kuljetetaan mm. Teräaseita ym.!!!)
Annetaan lasten olla lapsia. Ei päiväkoteja koulujen yhteyteen. Ala- ja yläasteet erikseen. Lapsille turva ja turvallisuuden tunne, mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi yksilönä, mahdollisuus opettajille työrauhaan!

Herätkää!!!!!!! Kaikki näyttää paperilla budjetissa hienolta, mutta minkä kustannuksella?!

Jenina Heikkinen (Tuusula, 28.04.2024)

#193

Kyläkouluissa on helpompaa rakentaa luottamussuhde koulun henkilökunnan ja lasten välille. Mm. kiusaamiseen on helpompi puuttua. Suomessa on jo nyt nuorten keskuudessa valtavasti pahoinvointia. Mitä isommat koulut ja luokat, sen vähemmän huomiota yksittäiset lapset saavat. Pienet oppimisympäristöt ovat yksi keino ennaltaehkäistä lasten pahoinvointia. Lasten pahoinvointi maksaa. mm mielenterveyspalveluiden käyttö ja nuorten syrjäytyminen ovat suuria kustannuksia. Isojen koulujen oppilasmäärien kasvattaminen on lyhytnäköistä säästöpolitiikkaa.

Anneli Niemistö (Kurikka, 29.04.2024)