Vetoomus Pyhämaan koulun säilymiseksi
Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana
#2
Tehkää viisas päätös koulun hyväksi.Eija Ylijoki (Rauma, 09.11.2023)
#13
Pyhämaassa on aloitettu mittavat kampanjat asukasluvun nousuun saamiseksi,näille toimenpiteille täytyy antaa aikaa, eikä päätöstä koulun lakkauttamisesta ei voi tehdä näin nopealla aikataululla, vaan ymmärtää että aika muuttaa tilannetta kun annetaan mahdollisuus työskennellä asian eteen. Pyhämaaan laaja potenttiaali osana Uudenkaupungin julkisuuskuvaa ja brändiä on myös huomioitava, koulun lakkautuminen vaikuttaa yleisesti kylän elinvoimaan ja sitä kautta myös mökkiläisten haluukuuteen tulla Pyhämaahan. Mökkiläisten hiipuminen alueelta on taas suuri taloudellinen tappio Uudellekaupungille.Lasten hyvinvointi on tärkeintä, jos lapset jo nyt voivat pahoin, tämän tiedon koulun lakkauttamis uhasta saatuaan, miten he voivat? jos koulun lakkauttaminen toteutuisi, haluammeko lisätä pahoinvointia lasten keskuudessa ja lisätä näin resursseja oppilashuoltoon sekä viedä lapsilta se turvallisuus, yhteisöllisyys ja mikä nyt Pyhämaan koulussa vallitsee. Pyhämään koulu ei ole pelkästään oppilaitos se on rakennus joka kantaa Pyhämaan kylän kokonaisuutta harteillaan.
Sanna Erholm (Pyhämaa, 10.11.2023)
#22
Älkää tappako kylää.Tuula Kaila (Uusikaupunki, 10.11.2023)
#23
Nyt sitte pää pois sieltä kuuluisasta!!!!!!Matti Erholtz (Uusikaupunki, 10.11.2023)
#26
Itse koulua käyneenä:Koulumatka kaupunkiin on hirveän pitkä, koko yläaste ajan kärsin bussimatkan pahoinvointia, ihan kamalaa jos olisi tarvinnut kärsiä ala-asteen 6 vuotta myös.
Mirva Aalto (Vantaa, 10.11.2023)
#32
Miksi ainoa rakenteellisesti terve koulu on mahdollista taloudellisesti lopettaa ja siirtää lapset Uuteenkaupunkiin parakkeihin ja maksaa koulukuljetuksista. Itse olen opintieni Pyhämaassa aloittanut ja perusta elämään oli turvallinen ja hyväksyvä, kiusaamaton, väkivallaton. Nyt kun nämä asiat ovat nousseet iltapäivälehtiä myöten esille niin en ymmärrä miksi lapset pitää saattaa turvattomuuteen, kiusaamiseen tai yksilön unohtavaan yhteisöön. Säästöä tästä ei varmasti tule vaan monia lisäkustannuksia. Ukilla olisi mahdollisuus tehdä Pyhämaan koulusta vaikka luonnontieteitä tukeva koulu joka tekisi yhteistyötä muiden koulujen kanssa. Uki voisi olla esimerkki siitä miten monimuotoista saariston luontoa on osattu hyödyntää kaikkien Uudenkaupungin alueen oppilaiden opinnoissa.Johanna Kaitila (Rauma, 10.11.2023)
#67
Olisi hyvä jos voisi valita haluaako lapsensa pieneen kouluun. Lapsia voisi kuljettaa myös Pyhämaan suuntaan, eikä aina kaupunkiin.Salla Kaupinsalo (Uusikaupunki, 10.11.2023)
#92
Tehkää päätös että koulua ei lopeteta vaan siitä tehdään luontokoulu, silloin kaupungin lapsetkin voisi matkustaa Pyhämaan kouluun, joka on pieni ja luonnon läheinen.Maija Pekonen (Vantaa, 10.11.2023)
#108
Lähikoulu, varsinkin pienien oppilasryhmien lähikoulut ovat tulevaisuuden vetovoimatekijä, josta luopuminen on hyvin näköalaton valinta. Kustannustehokkuudella perusteleminen on useilla paikkakunnilla torpattu jo laadun suhteettomalla heikentymisellä. Lisäksi rahallisen säästö on käytännössä vielä jo valmiiksi heikkoa teoreettista säästöäkin heikompi, kun olosuhteet ja inhimilliset muutokset vaikuttavat koulukyyditysten toteutumiseen arjessa.Mikko Karp (Rauma, 10.11.2023)
#127
Pyhämaan koulu ehdottomasti säilytettävä, koulun käyntiä varten (Pyhämaassa). Koulusta voisi vielä tehdä "erityiskoulun". Luonto olisi valttina Pyhämaassa. Ajassa palataan takaisin ja ryhmien on pienennyttävä, koska on niin paljon erityislapsia, jotka tarvitsevat tukea ja apua oppimiseen, mutta oppimisympäristö on kuitenkin ns. normiluokassa. Oppilaita voisi tulla muualta (myös kuljetus Pyhämaahan), "erityiskouluun". Luontokoulu, Taidekoulu, Elämyskoulu... Lapsen kokonaisuus olisi opetuksessa lähtökohtana.Sari Vestilä (Uusikaupunki, 10.11.2023)
#133
Pyhämaan koulua ei tule sulkea missään tapauksessa sillä tämän myötä seurauksena saattaa olla että lapsi perheet eivät muuta Pyhämaahan ja onhan vaihtoehtona myös että lähikylistä voidaan oppilaita ottaa Pyhämaahan opiskelemaan.Matti Mikael Hatunen (Uusikaupunki, 10.11.2023)
#143
Olen suurimman osan elämästäni asunut Uudessakaupungissa ja kiinnittänyt huomiota kyläkoulujen loppumisen vaikutusta lapsiin. Tällä ei ole ollut suotuisaa vaikutusta. Pyhämaasta on pitkä matka pienten ihmisten matkustaa kouluun kaupunkiin.Sanna Puhakka (Tampere, 10.11.2023)
#151
Pyhämaan koulussa pitää jatkaa alakouluopetusta.Mira Johtela (Uusikaupunki, 10.11.2023)
#159
Koulu on erittäin tärkeä koko aktiiviselle Pyhämaan kylälle...meillä puhalletaan yhteen hiileen monissa asioissa ja ollaan säästetty paljon kaupungin rahoja mm. talkootyöllä! Jos koulussa on 19 oppilasta nyt, on vain yhden vähemmän kun joskus on rajaksi päätetty! Ainahan nämä oppilasmäärät vaihtelevat, uskon että pyhämaalaisten päättäväisyydellä saadaan kyllä kuntaan pian lisää kouluikäisiä! Ei viitsi autioittaa tälläkin seudulla kaunista ja toimivaa maaseutua!! Kiitos hyvistä tulevista päätöksistä🙏toivoo eläkeläisjumpassa aktiivisesti koulun liikuntasalia käyttävä 67 v. eläkeläinen, joka on ns uusi pyhämaalainen muutaman vuoden takaa eikä ikinä lähde enää täältä, maailman parhaasta paikasta ❤️
Iris Jäpölä (Pyhämaa, 10.11.2023)
#160
Säilytetään Pyhämaan koulu ja pelastetaan samalla virkeä kylä.Eero Hento (Uusikaupunki, 10.11.2023)
#171
Pyhämaan kylää ollaan viime vuosina takennettu ja kehitetty. Koulun lopettaminen tulee hankaloittamaan monen perheen lapsi perheen muuton kylään. Ala-aste ikäisille tulisi antaa turvallinen ja yhteisöllinen kasvuympäristö jossa yhteisöllinen tuki on tärkeää.Riika Harala (Turku, 10.11.2023)
#179
Nyt on tilaisuus tehdä hyvä päätös taata lapsille yhdenvertainen mahdollisuus lähikouluun, jonka tukena on sitoutunut kyläyhteisö.Mirkka Ali-Laurila (Pyhämaa, 10.11.2023)
#187
Moni perhe jättää muuttamatta pyhämaahan, jos ala-aste ikäiset joutuvat lähtemään kauemmaksi. Kylä yhteisö on saanut kuitenkin rakennettua paikkoja joista lapset saavat monia virikkeitä.Koulun lopettaminen ei tue kylän yhteisöllisyyden rakentamisa.
Matti Aarnijärvi (Turku, 10.11.2023)
#191
Kaikkea ei voi rahassa mitata. Kyläkoulu on yksi vetovoimatekijä, pitääkö aina matkia muita, suuri ei välttämäti ole kaunista, kuten Wintter.Suml Kivinen (Uusikaupunki, 10.11.2023)