Torrentupa on säilytettävä
Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana
#6
Torrentupa on säilytettävä! Kiitos!Pirkko Hirvilahti (Torremolinos, 27.12.2022)
#8
Torrentupa on ehdottoman tarpeellinen kokoontumispaikka Torremolinoksen suomalaisille. Siellä kohtaa IHMISEN ja saa apua tarvittaessa.Pirkko Sipilä-Lähdekorpi (Sastamala, 28.12.2022)
#12
Jos Torrentupaa paikkana ei onnistuta säilyttämään, minusta on tärkeää hankkia jokin vastaava tila, jossa voi kokoontua jatkuvasti, tavata toisia ihmisiä ja järjestää myös ohjelmallisia tilanteita. Toiminnan sisältö on vielä tärkeämpää säilytettävää kuin juuri tämä tila, vaikka viihtyisä ja hyvä onkin.Aila Haapaniemi (Tuusula, 28.12.2022)
#14
Jos Torrentupaan saadaan viranomaislupa jatkaa toimintaa siten, että voidaan järjestää myös jonkin tasoista tarjoilua, toiminnan lopettaminen ei silloin ole perusteltua. Kävijämäärien tilastointi on tärkeää, koska se ratkaisee toiminnan mielekkyyden. Olen nyt seitsemättä vuotta viettämässä aurinkorannikolla talvikautta, joista kolme Torremolinoksessa.Pentti Äijö (Jyväskylä, 28.12.2022)
#16
Torrentupa on tärkeä tapaamispaikka ja infopisto suomalaisille.Tarja Martinez (Torremolinos, 28.12.2022)
#20
Parasta mitä voi kirkko tarjotaHarri Könnilä (Mäntsälä, 28.12.2022)
#22
Haluan tuvan säilyvän ja olen itse aktiivinen talkoolainen.Paavo Hirvonen (Ruokolahti / Torremolinos, 28.12.2022)
#23
Torrentupa on erittäin tärkeä, paikallinen ja läheinen kohtaamispaikka Torremolinosissa asuville/lomaileville suomalaisille. Terveisin aktiivinen talkoolainen!Ruut Hirvonen (Ruokolahti/Torremolinos, 28.12.2022)
#27
Torrentuvan toiminta on ehdottomasti säilytettävä. Aurinkorannikon seurakunnan toiminta on alkanut 1980 luvulla Torremolinosista. Toiminnan käynnisti rovasti Veli-Pekka Toiviainen, Kirkkohallituksen toimeksiannosta.Lopettamispäätöskö on Seurakuntaneuvoston kiitos sille kaikelle työlle mitä Torrentuvan kautta Aurinkorannikon seurakunnan hyväksi siellä on tehty.
Pertti Niemelä (Hämeenlinna, 28.12.2022)
#28
Todella viihtyisä ja joillekin hyvin tärkeä paikka!Erkki Sotamaa (Jyväskylä, 28.12.2022)
#36
Torrentupa on ehdottomasti säilytettävä !Matti Uutela (Kotka, 28.12.2022)
#44
Välttämätön Torreen asukkaillekMikko Kannaste (Torremolinos, 28.12.2022)
#45
Tärkeä paikka.Varpu Kiiskinen (Helsinki, 28.12.2022)
#46
Kirkon toimenkuvaan kuuluvat tällaiset hyvin toimivat kokoontumiseen varatut yhteiset tilat. Sellaista ei pidä hävittää. Seurakunnan maineikin siinä pahasti kärsii.Pertti Mietinen (Torremolinos, 28.12.2022)
#52
Olen etäältä seurannut monien vuosien ajan miten tärkeä harrastus- ja kohtauspaikka Torrentupa on ollut monille ystävilleni. Toivon koko sydämestäni, että sen tärkeä toiminta saa ja voi jatkua tästä eteenkiinpäin !Ulla Sutinen (Espoo, 28.12.2022)
#57
Miten on mahdollista,että Aurinkorannikon srk kohtelee ikääntyviä seurakuntalaisiaan Torremolinoksessa näin kaltoin,myymällä Torren tuvan!!??Katson,että tarvitsemme Torren tuvan palveluita siinä missä seurakuntakodin palveluita tarvitsevat siinä lähellä olevat Fuengirolassa!!!
Tuulikki Veijalainen (Turku, 28.12.2022)
#59
Tärkeä kohtaamispaikka suomalaisille, Espanjan parhaat munkit, hyviä esitelmiä ja kristillistä ravintoaTorsti Miller (Mikkeli, 28.12.2022)
#64
Torrentupa on tärkeä seurakuntalaisten messujen ulkopuolinen vapaa-ajan kokoontumispaikka. Uskovaisten yhteys on tärkeää viikollakin👍!Seija Nurmi (Espoo, 28.12.2022)
#67
Ehdottoman tarpeellinen paikallisille ja käypäläisille.Ari Kultala (Kuopio, 28.12.2022)
#68
Torremolinoksessa asuvien suomalaisten tärkeä kokoontumispaikka,vapaaehtoisia löytyy varmaan jatkossakin pyörittämään näitä ma,ke ja pe päivien lounastapaamisia.Päivi Mäkinen (Jyväskylä, 28.12.2022)
#74
Kapakoiden lisäksi tarvitaan myös kristityille kokoontumispaikka.Pirjo Lindman (Espoo, 28.12.2022)
#80
Torremolinos tarvitsee Torrentuvan ja kirkkonsa aktiivisen olemassaolon!Jouni Hartikainen (Espoo, 29.12.2022)
#82
Hei. Ihan kylmii tuo ajatus.Hänninen Sirkka (Turku, 29.12.2022)
#89
Torrentupa tarpeellinen Suomalaisille, säilytettävä ehdottomasti!Pertti Saarela (Akaa, 30.12.2022)
#91
Vakituiset sekä lomalaiset tarvitsevat yhtesen paokan monenlaiseen kokoontumiseen. On tärkeää, että seurakunta on elämässä mukana. Siunattua Uutta Vuotta kaikille!Irja Kuisma (Helsinki, 30.12.2022)
#94
Torrentupa on tärkeä kokoontumispaikka suomalaisille.Reijo Rikkonen (Liikola, 30.12.2022)
#95
Tärkeä kohtaamispaikka TorremolinosissaPirkko Saarni (Vantaa, 30.12.2022)
#97
Torrentupa ja sen toiminta tulee säilyttää suomalaisten iloksi.Merja Aronen (Helsinki, 30.12.2022)
#100
Torrentupa on todella tärkeä Suomalaisten kohtaamispaikka.Marjatta Uusitupa (Turku, 30.12.2022)
#112
Antaa Torrentuvan toiminnan jatkua ja kehittyä. Se on tärkeä osa aurinkorannikon evlut toimintaa.Markku Pirinen (Tampere, 31.12.2022)
#117
Torrentuvan toimita on ehdottomasti säilyttämisen arvoista! Siellä monen suomalaisen yksinäisyys haihtuu, kun saa tavata toisia, on juttuseuraa ja kuulee hengellistä sanomaa. Kohtaamisten lisäksi on mahdollisuus nauttia maukasta syötävääkin - KIITOS ahkerien talkoolaisten. On ilo, kun Aurinkorannikon seurakunta toimii myös Torremolinoksessa, vaikka kaunis seurakuntakoti saatiinkin Fuengirolaan.Leena Jokinen (Puolanka, 31.12.2022)
#122
Torrentupa tulee säilyttää ja kehittää sen toimintaa. Jumalanpalvelusyhteisö tarvitsee kotipesän, etteivät messuvieraat jää irtolaisiksi.Pekka Heiskanen (Lieksa, 31.12.2022)
#125
Torrentupa on tärkeä suomalaisten tapaamispaikka. Erityisesti meille jotka emme osaa muita kieliä.Asko Etelä (Naantali, 01.01.2023)
#126
Torrentupa on vierailevalle tärkeä!Kari Jutila (Espoo, 01.01.2023)
#127
Torrentuopa on ehdottomasti säilyyttämisen arvoinen suomalaisille, koska sieltä saamme tietoa tapatumista ja koemme olevamme yhtä suurta perhettä. Vastaavaa paikkaa en ole tavannut missään aikaisemmin.Helena Kärnä (Vantaa, 01.01.2023)
#130
Torrentupa on tärkeä säilyttää yhä 2023 jne... Monelle suomalaisille siellä tärkeä kokoontumispaikka ja yhteyden muoto.Pertti Kallio (Tampere, 01.01.2023)
#132
Tärkeä paikka suomalaisille, säilytettävä ehdottomasti!Eija Saarela (Akaa, 01.01.2023)
#135
Matalakynnyksinen ja tarpeellinen tapaamispaikka Aurinkorannikon suomalaisille!Kari Pesonen (Kauniainen, 01.01.2023)
#141
Torrentupa säilytettävä ehdottomasti.Leena Helminen (Vantaa, 02.01.2023)
#147
Torrentupa on rauhankyyhky sen ampuminen alas ei edistä Tuomaan evankeliumin perussanomaa.Pekka Salminen (Kotka, 04.01.2023)
#148
Torrentupa on tärkeä kohtaamispaikka suomalaisille. Torrentuvan viikko-ohjelma tuo ihmiset yhteen ja sisältöä monen elämään.Outi Forsman (Kotka, 04.01.2023)
#150
Viime talvena tuli tutuksi kun oli toimintaa ja oli lounastapaamisia vaikka asutaankin talvet Fuengiroolassa.Eija Kuure (Kotka, 04.01.2023)
#156
Tällaisella toiminnalla pn merkittävä hyvinvointia ylläpitävä vaikutus monella tasollaMarja-Riitta Piisalo (Espoo, 05.01.2023)
#159
Ulkosuomalaiset tarvitsevat kokoontumispaikkoja, etenkin silloin kun ikää alkaa kertyä eikä lähettyvillä ole perhettä turvaverkkona. Ulkosuomalaiset huolehtivat toisistaan ja ovat seurana omalla äidinkielellä. Tehdessäni kirjailijavierailun Torrentupaan kiinnitin erityisesti huomiota lämminhenkiseen tunnelmaan. Torrentupaa ei saa lakkauttaa!Anu Patrakka (Gião VCD, Portugal, 05.01.2023)
#162
Ei kaikki voi toimia ainoastaan Fuengirolan alueella, seurakunnan täytyy huomioida myös muut alueet rannikolla. Kaikilla ei ole mahdollisuutta käyttää seurakuntakeskuksen tiloja Fuengirolassa. Onko niin että myynnillä rahoitetaan seurakuntakeskuksen taloutta vaikka kaikki toiminta on lähtenyt Torren tuvasta?Raimo Rissanen (Benalmadena, 05.01.2023)
#168
Torrentupa säästettävä tuhotoimilta!!Pia Lahti (Tuusula, 06.01.2023)
#169
Torrentupa on ehdottomasti säilytettäväseurakuntalaisten käytössä koska sehän
on monelle todella tärkeä sosiaalisen elämän kannalta. Ei kaikilla ole mahdollisuutta saati voimia matkustaa Fuengirolaan.
Pirkko Lehtinen (Hämeenlinna, 06.01.2023)
#175
Ei saa lopettaa torren tupaa siellä käy suomalaisia niin paljon hiljentymäsdä ja juttelemassa missä sitten voitaisiin kokoontua jos lopetatte paikanMarko Kokkala (Torremolinos, 06.01.2023)
#183
Seurakuntakodin sekä Torrentuvan toiminta tarpeellista, sillä seurakunnan tilaisuudet lisäävät osallistumista tilaisuuksiin.Maija Kivi (Fuengirola/ Lahti, 07.01.2023)
#186
Torrentupa tulee säilyttää adressin mukaisin perustein. Torrentupa ja Fuengirolan seurakuntakoti täydentävät toistensa työtä.Kari Kivi (Fuengirola/Lahti, 07.01.2023)
#188
Todella tärkeä kohtaamispaikka suomalaisille, erityisesti iäkkäille ihmisille, jotka asuvat TorremolinosissaSirpa Tervahauta (Kemi, 08.01.2023)
#195
Paikka on ollut suosittu ja sijaitsee sellaisella paikalla, minne hyvä ja helppo tullaPauli Alajoki (Sasta, 10.01.2023)
#196
Tottakai se pitää säilyttää kokoontumispaikkana!!Aleksi Peltonen (Turku, 11.01.2023)
#200
Äärettömän tärkeä kansallinen ja hengellinen tapaamisen ja yhteisön paikka. Olen vieraillut hyvin muistoin. Jatkoon❤✝️🇫🇮👍Ari Saarto (Nurmijärvi, 13.01.2023)