Heteroseksuaalisuuden lähtökohtainen kyseenalaistaminen nuorille lopetettava

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#8

Lapset ja nuoret kehittyvät eritahtisesti ihan itsestään kuten ennenkin naisiksi ja miehiksi.
Muutamien poikkeusten takia ei pidä hämmentää koko ikäluokkaa.

Marita Pystynen (PUNKALAIDUN, 24.08.2021)

#13

Tavallinen eli heteroseksuaalisuus on luonnollista ja Jumalan tarkoittamaa avioliitossa. Siksi myös onnellisinta. Lapsia ei tule vietellä siitä pois.

Kaija Kantosalmi (Turku, 24.08.2021)

#19

Sairasta

Tom Noro (Mikkeli, 24.08.2021)

#34

Lapsille manipuloinnista vapaa lapsuus ja nuoruus. Vastuuta odotan esim. televisiokanavilta ja peliyhtiöiltä-lapsen ei tarvitse puoli kahdeksalta-lasten valveillaoloaikaan- joutua seuraamaan Salkkareiden tai minkään muunkaan sarjan seksiesityksiä. K12-lappu niiden ohjelmien kylkeen, joissa ihminen esitellään vain esineenä. Kouluille mahdollisuus opettaa seksuaalisuudesta biologisten piirteiden mukaisesti, silti lämmöllä suhtautuen nuorten ongelmiin kasvamisessa. Seta pois kouluista. Opettaja tuntee oppilaat ja heidän kipunsa paremmin kuin vieras manipulaattori .

Merja Latvala (Kurikka, 24.08.2021)

#45

Järjestys takaisin yhteiskuntaan! Esivallan tulee noudattaa vanhurskautta ja oikeutta eikä ihmisen mielivaltaa. Jumalan pelko puuttuu monilta lainsäätäjiltä ja /tai lain toimeenpanijoilta.

Tapani Taavetti (Joensuu, 24.08.2021)

#47

Terve ajatus

Lindroos Anne (Helsinki, 24.08.2021)

#52

SETA ja kumppaninsa ovat pitkään saaneet ilman laillista mandaattia kylvää ideologiaansa kasvatuksessa taaperoista yliopistoihin. Kuka kantaa vastuun tästä kirjoitetun lain mukaan? Kuka korjaa ja korvaa syvät vahingot?

Suomalainen keskiverto kansalainen ja yrityksetkin ovat nielleet valheen siitä, että Pride olisi tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden liike. Ei ole, ei todellakaan.

Vesa Kiertokari (Kalanti, 24.08.2021)

#58

Olen täysin samaa mieltä adressin kanssa ja haluan Setan valtavat tukisummat pois perusteettomina.

Hannu Hietanen (Hyvinkää, 24.08.2021)

#95

Seksuaalisuutta ei saa tyrkyttää lapsille, koska se rikkoo herkässä kasvuvaiheessa olevaa lasta.

Ari Ulmanen (Lahti, 25.08.2021)

#98

Minulla on kolme teini-ikäistä lasta ja heitä ahdistaa tämä sateenkaari-tulitus joka suunnasta.

Anne Kero (Masku, 25.08.2021)

#167

Tämä on erittäin tärkeää tulevaa ajatellen

Anne Oksanen (LITTOINEN, 28.08.2021)

#169

Raamattu opettaa oikein,ei seta

Raija Tsutsunen (Lohja, 28.08.2021)

#170

Seksuaaliasioista ja seksistä puhuminen ja opettaminen kuuluu lasten vanhemmille ei perverssi järjestölle jonka puheita voisi verrata lapsen seksuaaliseen hyväksi käyttöön ja tuollainen järjestö pitää kieltää

Janne Leppänen (Perniö, 28.08.2021)



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…