Yli 13-vuotiaiden lasten liikuntaharrastusten rajoitukset Uudenmaan ja muilla alueilla purettava välittömästi.

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#4

Vaikuttaa siltä, että mantra "lasten harrastukset on turvattava" on muodostunut poliittisesti hyväksytyksi oman suosion turvaavaksi selustaksi. Tähän turvaudutaan jättäen täysin huomioimatta iso osa lapsista. Yli 13-vuotiaat ja alle 18-vuotiaat ovat myös lapsia. Teini-ikäisille ulossuljetuksi tuleminen voi olla vieläkin vahingoittavampi kokemus kuin pienemmille lapsille. Entä mitä seurauksia tällä on koronan leviämisen kannalta? Luulevatko poliitikot, että nämä ulossuljetut teinit istuvat päivät pitkät neljän seinän sisällä kotona? Kilpaurheilun kannalta kyse on myös brutaalista eriarvoistamisesta. Osa teineistä on satsannut omaan lajiinsa lähes koko elämänsä. Nyt tämän satsauksen annetaan valua arvottomana jätevetenä viemäriin. Mutta eipä hätää: lapset kun saavat harrastaa! Nykyisillä päätöksillä poliitikot ovat julistaneet lapsuuden päättyneeksi 13 ikävuoden jälkeen!

Elina Virokannas (Helsinki, 01.04.2021)

#6

Jos ainut mihin laki antaa myöten, on rajoittaa lasten ja nuorten LIIKUNTAA niin se ei tarkoita, että sitä pitää rajoittaa. Vaan silloin pitää tehdä tarvittavat muutokset että laki antaa mahdollisuuden puuttua oikeisiin kohtiin: vieraskielinen keikkatyöväki, illanistujaiset ja muut bileet, uskonnolliset kokoontumiset

Arla Mallander (Vantaa, 01.04.2021)

#14

Tuen ehdottomasti tätä! Kiristetään aikuisten vapaa-ajan kokoontumista ja harrastamista mieluummin kuin lastemme urheilemista ja harjoittelua

Petri Toivanen (Espoo, 01.04.2021)

#24

Jotta meillä olisi urheilullisia nuoria tulevaisuudessakin, luottakaa seurojen kykyyn toimia terveysturvallisesti! Tekniset taidot ruostuvat kovin nopeasti ja mitä isompi takamatka nuorelle tulee, sen isompaa motivaatiota taitojen palauttaminen edellyttää.

Nina Salmenkaita (Espoo, 01.04.2021)

#78

Yli 12-vuotiaat lapset/nuoret ovat juuri se ryhmä joille harrastusten jatkuvuus olisi todella tärkeää teini-iän myllerryksessä. Kilpaurheilun kontekstissa on myös räikeän epätasa-arvoista, että osa samassa sarjassa kilpailevista saa jatkaa harjoittelua ikään tai maajoukkuestatukseen perustuen saavuttaen näin huomattavaa etua erityisesti lajeissa, joita ei korvaavissa tiloissa kuten ulkona tai kotona pysty harjoittamaan. Nämä eriarvoistavat lähtökohdat vaikuttavat helposti nuoren motivaatioon ja urheiluharrastus vaihtuu hyvin nopeasti kansantalouden ja yhteiskunnan kannalta huomattavasti huonompaan ”harrastukseen” missä mahdolliset tartunnat eivät kiinnosta ketään.

Siru Salmi-Sivonen (Helsinki, 01.04.2021)

#90

Ehdottomasti yli 13v harrastaminen mahdollistettava. Nykyiset rajoitukset eriarvoistavat lapsia Uudenmaan / muun Suomen osalta sekä myös sen osalta, että osalla seuroista on/oli mahdollista treenata yksityisissä tiloissa riippuen paikkakunnasta. Vantaa kieltänyt kaiken yli 12v harrastamisen seuravetoisesti niin ulkona kuin sisällä kun taas Hgissä ja Espoossa yksityisissä tiloissa on treenattu täysillä, jopa kgin luvalla ??? Myös urheiluliittojen tulisi huomioida tämä 12 viime kuun sulkutoimenpiteet kauden 2021-22 kilpailutoiminnassa. Lähtökohdat ovat totaalisen eri kilpailutoiminnalle mikäli harrastat Vantaalla, Espoossa tai Oulussa.

Kaisa Astala (Helsinki, 01.04.2021)

#93

Nyt järki käteen tässä hommassa. 13-vuotiaat ovat kriittisimmässä iässä tulevaisuuden valintojen suhteen ja Vantaa on poistanut kaiken treenimahdollisuuden jopa SM-tason luistelijoilta. Nyt hetkeksi ajatusmyssy päähän ja asettumaan näiden lasten asemaan, ennen kuin on liian myöhäistä.

Katarina Natalie Eriksson (Sipoo, 01.04.2021)

#102

Harrastukset on nuorille todella tärkeä psyykkisen, fyysisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin lähde.

Jenni Luoma (Helsinki, 01.04.2021)

#106

Urheileva nuoriso on ollut voimakkaiden rajoitusten kohteena. Olisikohan syytä kohdistaa rajoitukset muualle...?

Anu Oksanen (Nurmijärvi, 01.04.2021)

#108

Tartuntaketjuja ei ole todennettu merkittävästi, joten sulku ei perustu tosiasioihin eikä ole oikeansuuntainen. Toisekseen viranomaiset eivät ole sulkeneet rakennustyömaita, joissa on todettu merkittävästi enemmän tartuntoja sekä välinpitämättömyyttä. Nuorten urheilun kieltäminen on siten myös epätasa-arvoinen teko.

Olli-Pekka Lintula (Espoo, 02.04.2021)

#118

Nuorten liikunrajoitukset on ihan päättömiä, mikä kostautuu tulevaisuudessa. Harrastukset pystytään varmasti hoitamaan vastuullisesti.

Christer Vuorisalo (Pori, 02.04.2021)

#135

Toivottavasti menisi läpi itsellä kävi lajin lopetus koronan takia.

Tinka Liivalahti (Helsinki, 02.04.2021)

#141

Lapset ja nuoret kuuluvat lähiopetukseen ja liikunta harrastusten pariin. Muutoin nuoret hilluvat kauppakeskuksissa tapaamassa kavereitaan ja ymmärrettävästä syystä, he eivät näe kavreita koulussa tai harrastuksissa niin jossakinhan ne niitä haluaa nähdä!

Susan Haikala-Tukiainen (Lappeenranta, 03.04.2021)

#162

Harrastuksilla on erittäin tärkeä rooli lasten ja nuorten pandemia ajan selviytymisessä. On vastuutonta ja eriarvoista jättää yli 13 vuotiaiden harrastusten sulkemisen vaikutukset ja asiantuntijoiden lausunnot huomioimatta. Tässä ei leka ole tarpeen, vaan tiukasti katse normaaliin palaamisessa ja turvallisuuden tunteessa - harrastus tukee tätä. Harrastuspaikoilla on koko pandemian ajan toimittu erittäin vastuullisesti. Tämä kategorinen sulku on huonoin mahdollinen toimenpide kaikille. Harrastajat ovat eriarvoisessa asemassa esim. Uusimaa; Helsinki, Espoo, Vantaa - osa yksityisistä harrastuspaikoista on auki Espoossa - eikö olisi aika tarkastella asiaa nuorten harrastuksen parhaaksi - ei näin kuten asiaa nyt on hallinnoitu. Avataan harrastukset.

Pirkko Elo (Espoo, 03.04.2021)

#172

Itse pelaan koripalloa kilpasarjassa ja tavoitteet ensi kaudelle naisten korkeimpiin sarjoihin ja nämä rajoitukset ovat oikeastaan sen estäneet. Ongelmana myös se, että mielenterveys kärsii todella paljon, koska meistä monelle se oma laji ja harrastus on henkireikä muusta arjesta. Tartunnat ovat keskittyneet juuri baareihin ja kotibileisiin yms. mutta missään vaiheessa olimme sisällä treenaamassa tai rajoitusten estäessä pois treeneistä, ei ole tartuntamäärät muuttuneet sen mukaan milloin siellä olemme olleet. Tämä on väärin sillä joukkueen kesken treenaaminen ei ole se, joka näitä tartuntalukuja on nostanut, olemme käytännössä sivullisia uhreja samalla kun aikuiset pitävät kotibileitä yms.

Katja Kurki (Vantaa, 03.04.2021)

#186

Nyt olisi aika meidän "Spicegirlsien" herätä todellisuuteen ja lopettaa nuorten harrastusten kyykyttäminen. Se, että itse on anti- harrastus henkilö ei oikeuta millään tasolla sulkea nuoria ulos unelmistaan.

Tommy Grönlund (Helsinki, 04.04.2021)