Muutos äitiyspäivärahan tulopohjan määräytymiseen koronan aiheuttamien työttömyys- ja lomautusjaksojen vuoksi
Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana
#35
Kohtuus tuntuu unohtuvan nyt päättäjiltä tämä on yhteinen uhka ja erikoistilanne miksi siitä sakotetaan nyt lapsi perheitä ja vähä tuloisiaSELMA Ylitolonen (Rovaniemi, 14.05.2020)
#59
Tämän tilanteen johdosta ja kelan muutos äitiysrahan laskemiseen vuonna 2020 on todella kohtuuttoman epäreilua. Maaliskuusta saakka ollut työttömänä eikä varmuutta pääseekö ennen äitiyslomaa töihin pienentää huomattavasti vanheimpainrahan määräytymistäPauliina Lönnberg (Eura, 14.05.2020)
#62
Olisi oikein tänä aikana, että äitiyspäivärahan laskentakaava menisi edellisten vuosien tapaan, että voisi itse päättää määräytyykö äitiyspäiväraha viime vuoden verotulojen mukaan vai viimeisen 6kk verotietojen mukaan.Jasmin Palokangas (Vantaa, 14.05.2020)
#69
Oikeus ja kohtuus heille, jotka lapsia synnyttävät Suomeen!Hilkka Vettenranta (Klaukkala, 14.05.2020)
#106
Todella toivon tämän menevän läpi. Koronaäidit joutuvat tämän lisäksi käymään yksin neuvolassa, ultrissa ja jopa synnyttämään yksin. On epäoikeudenmukaista että tulotkin olisivat kaiken tämän jälkeen monella miltein minimit.Miia Contarin (Helsinki, 14.05.2020)
#131
Tämä on hyvä asia minkä puolesta allekirjoitan mielelläni. Mies on yrittäjä ja hommat vähentynyt koronan vuoksi ja itse olen ollut lomautettuna koko kevään joten tulevia tuloja jouduttu miettimään paljon.Jenna Auvinen (Jämsä, 14.05.2020)
#138
Itse samassa tilanteessa. Laskettuaika 31.8 ja lomautettuna.Sari Länkinen (Kempele, 14.05.2020)
#169
Toivon nopeita muutoksia äitiyspäivärahaan. Ottakaa koronan tuomat lomautukset ja irtisanomiset huomioon.Barbro Virtanen (Tampere, 14.05.2020)
#176
Tämän on pakko muuttua, koska ei ole kenenkään odottavan äidin syy, jos jäädään pois töistä. Mielellään jäisinkin töistä pois , koska ei edes tiedetä miten korona vaikuttaa syntymättömään lapseen.Krislin Pihelgas (Espoo, 14.05.2020)
#191
Äitiyspäiväraha on muutenkin monella aika niukka, ja jos perhe on jo raskausvaiheessa joutunut tiukille lomautuksien takia niin perhe voi joutua todella ikävään tilanteeseen kun tulot eivät ole sitä mitä laskivat ennen raskautta ja mahdollisiin säästöihin jotka oli tarkoitettu äidin kotonaoloon lasten kanssa on jouduttu kajoamaan jo ennen lapsen syntymää.Fredrik Lindberg (Helsinki, 14.05.2020)