Pispalanharjun joukkoliikenteen säilyttämisen puolesta

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#21

Vaikea nähdä iäkkäämpiä tai nuorempiakaan ihmisiä kantamassa esim. Ruokaostoksiaan harjun laelle!

(Tampere, 12.02.2018)

#47

Linja on erityisen tärkeä mukuloiden turvallisuudelle. Älkää lakkauttako sitä!

(Tampere, 12.02.2018)

#51

Arvoisat päätöksentekijät.

Pyynikin näkötorni on palvellut vuosikymmenten ajan niin tamperelaisia kuin ulkopaikkakuntalaisia suosittuna kohteena, jonne tulevat niin perheet lapsineen, koululaiset, turistit, ryhmät, nuoret ja ikäihmiset nauttimaan tamperelaisesta luonnosta, historiallisesti merkittävästä nähtävyydestä kuin kahvilan tarjoamasta lämpimästä palvelusta. Bussilinja 15 on palvellut siis perinteisesti paitsi vierailijoita, myös näkötornin työntekijöitä. Ikäihmisille sekä liikuntarajoitteisille bussilinja on ollut erityisesti äärimmäisen hyödyllinen sekä tärkeä liikenneväline Harjulle saapumiseen. Näkötorni niin ikään on avoinna vuoden jokaisena päivänä ja monelle työntekijällemme linja onkin ollut tärkein kulkuväline työpaikalle kulkemiseen.

Pyydämme kunnioittaen, että linjan 15 säilyttäminen otetaan vakavasti huomioon sen todellisen tarpeen, käytännöllisyyden, ekologisuuden, ihmisten arvostuksen, palvelemisen sekä myös työn kunnioittamisen perusteilla. Niin ikään moni turisti käyttää linjaa kulkiessaan Harjulle linjan reitin käytännöllisyyden vuoksi.

Ystävällisesti sekä Teitä kunnioittaen,

Maria Suoste
Pyynikin munkkikahvila Oy

(Tampere, 12.02.2018)

#63

Yksinhuoltajatyttäreni ei pysty käymään töissä, jos linja lopetetaan

(Kuopio, 12.02.2018)

#85

Linjan lopettamisen sijaan, eikö voisi vaihtoehtoisesti vaikka siirtää linjan 15 päättäriä Pispalanharjun alkupäähän? Näin ollen koulun remontin aikana bussiliikennettä ei olisi koulun läheisyydessä lainkaan. Se, että linja 15 kokonaan lopetettaisiin, luo aivan liikaa painetta linjan 25 bussivuoroihin. Siinä ei asiaa auta vuorovälin lyhentäminen 15 minuuttiin. Toivottavasti tässä järki voittaa!

(Tampere, 12.02.2018)

#89

Portaita on hankala kivuta lastenvaunujen ja kauppakassien kanssa.

(Tampere, 12.02.2018)

#93

Remontin takia koulupolku muuttuu. Bussi välttämätön!

(Tampere, 12.02.2018)

#94

Bussit Pispalanharjulle ovat välttämättömiä. Yksityisautoilu kun on kohta kiellettyä, niin milläs jos ei bussilla?

(Tampere, 12.02.2018)

#99

Linjaa 15 ei pidä lopettaa. Olemme lapsiperheenä ja mummuperheenä täysin riippuvaisia siitä. Mummolla ei ole autoa eikä jaksa kävellä kauppakassien kanssa tahmelan kaupalta tai pispalan salelta kotiinsa harjulle. Nyt pääsee harjulta sokokselle vetokärryn kanssa. Eli miten hoidetaan jatkossa mummon kauppareissut? Tervetuloa tänne vaan käyttämään linjaa 25 ja kiipeämään lasten ja kassien kanssa harjulle!

(Tampere, 12.02.2018)

#102

Linja takaisin, kiitos

(Tampere, 12.02.2018)

#103

Olen juuri muuttamassa Pispan koulun viereen. Yksi ilonaihe muuttopäätöksessä oli linja 15:n läheisyys, ja nyt linjaa ollaan lopettamassa. Olen yksinhuoltaja, minulla ei ole autoa ja liikun 2-vuotiaan lapseni kanssa rattailla. Rattaiden kanssa harjua alas ja ylös kulkeminen ei ole herkkua. Linja 15 on säilytettävä!

(Tampere, 12.02.2018)

#105

Olen 83-vuotias, huonosti liikkuva ihminen. Jos linja 15 lopetetaan, en pääse enää bussilla tytärtäni ja hänen tytärtä katsomaan Pispalaan. Nyt olen päässyt suoraan Hämeenpuistosta heidän kotinsa kulmalle. Ainoa vaihtoehto tulisi olemaan taksilla kulkeminen, en pysty kävelemään pitkiä matkoja. Tyttärelläni ei ole autoa.

(Tampere, 12.02.2018)

#109

Todella tarpeellinen linja mm. myös Pyynikinharjulla Palomäentiellä, Lyseokadulla, Minna Gantin kadulla jne. asuvilla. Alueella asuu paljon mm. ko. linjaa käyttäviä eläkelläisiä.

(Tampere, 12.02.2018)

#115

on se kumma kun tampereen korkeimmalle kohdalle kävelytetään äidit lastenvaunuilla ym ja turistikohde jota käydään pitkin maapalloo kattomassa, tuntuu että ei ole mitään järkeä enää missään, mites pispalan vanhukset, jaatteko taxi kortit???

(kuru/ylöjärvi, 12.02.2018)

#117

Ainoa bussilinja, jota todella tarvitsen.

(Tampere, 12.02.2018)

#119

OIKEASTI, vanhukset, liikuntarajoitteiset ja lapsiperheet TARVITSEVAT bussilinjan takaisin!

(Helsinki, 12.02.2018)

#120

Joukkoliikenne ei ole luotu palvelemaan rahaa vaan ihmistä, yksilöä hänen vaihtuvissa elämäntilanteissaan.

(Tampere, 12.02.2018)

#130

Linja 15 on tärkeä Pispalan väelle, mutta myös meille muille tamperelaisille, turisteista puhumattakaan.

(Tampere, 12.02.2018)

#136

Pispalanharjun bussilinjan 15 lopettaminen eriarvoistaa ihmisten mahdollisuuksia käyttää joukkoliikennettä. Poikkeuksellisen sijaintinsa vuoksi linjan lopettaminen tulee vaikuttamaan merkittävästi asukkaiden mahdollisuuteen liikkua. Pahiten se vaikuttaa ikäihmisten tai muuten huonokuntoisten ihmisten arkeen. Linjaa tulisi mielestäni lakkauttamisen sijaan markkinoida enemmän esim. turisteille, sillä Pispalanharju on yksi Tampereen kauneimmista ja kulttuurihistoriallisesti kiinnostavimmista paikoista ja siellä riittää aina uteliaita kulkijoita ihastelemassa.

(Tampere, 12.02.2018)

#144

Asun Pispankadulla ja minulla on pieni vauva, jota kuljetan vaunuissa. Talvella minun on käytännössä mahdoton päästä vaunujen kanssa alas 25:n pysäkille, koska mäet ovat jyrkkiä ja liukkaita. Jos bussin nro 15 kulku loppuu, kaltaisillemme lapsiperheille ei jää käytännössä muita vaihtoehtoja kuin kiertää Harjunpään kautta valtatielle, jolloin bussimatkasta muodostuu korkeuseroineen todella pitkä ja työläs. Huomattavaa myös on, että vaunujen ja rattaiden kanssa kulkevat eivät näy linjan matkustajamäärissä, koska he eivät osta lippua. Kuljen linjalla päivittäin ja lähes aina bussissa on myös toiset vaunut/rattaat.

(Tampere, 12.02.2018)

#150

Pispalanharjulle pitää onnikan kulkea!

(Tampere, 12.02.2018)

#166

Pitää säilyttää palvelut.

(Tampere, 12.02.2018)

#167

Päätös peruttava ja laitettava uuteen käsittelyyn.

(Tampere, 12.02.2018)

#170

Kyllä Pispalan koululaiset, jotka käyvät remonttikoululla ja huonojalkaiset tarvitsevat edelleen linjan 15. Vähän inhimillisyyttä kehiin. Täällä on valtavat korkeuserot, nekin on otettava huomioon. Jos Pispalanharjulla asuvien vanhusten pitää kotiin päästäkseen kipittää ensin kuuluisat Pispalan portaat tai toisella puolella sijaitsevat vastaavat, niin ruumiita tulee.... Eli siis, inhimillisyyden nimissä on säilytettävä myös linja 15. Vaikka sitten vuoroja vähän harvennettaisikin.

(Tampere, 12.02.2018)

#175

Linja 15 lisää merkittävästi autottomien elintasoa pispalassa varsinkin talviaikaan. Linjan lakkauttaminen on lyhytnäköinen päätös ja luo ongelmia Pispalassa asuville vanhuksille.

(Tampere, 12.02.2018)

#193

Harkintaa ja kohtuutta!

(Tampere, 12.02.2018)

#194

Pispan koulu on tulossa 3 vuodeksi väistöön vanhalle Tekulle Pyynikille. Moni oppilas varmaan käyttäisi 15 bussia koulumatkaan. Lisääntynyttä henkilöautoliikennettä tulee vähentää mm. Palomäentieltä. Tällätoimepiteellä autoliikenne lisääntyy entisestään.

(Tampere, 12.02.2018)