YLISKYLÄN REPOSALMENTIEN VIRKISTYSALUE SÄILYTETTÄVÄ!

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#48

Uskon, että varikolle löytyy parempikin paikka. Lähivirkistysalueet on säästettävä!
Tämä varikon sijoitus "lähelle päätepysäkkiä" kuulostaa oudolta, jos rakentamista aiotaan jatkaa Vartiosaareen ja Rastilaan, mitä hankkeita myös vastustan.

(Helsinki, 18.06.2017)

#110

Entisenä Laajasalolaisena :arvostin juuri sitä että luonto oli niin läsnä. Toivoisin todella että se läsnäolo säilyisi Kyllä kaupunkia voi kasvattaa vähän syrjemmälläkin. Ei joka paikkaa tarvitse rakentaa niin tiheään.

(Jyväskylä/Hankasalmi, 18.06.2017)

#115

Laajasalon saaren ja Yliskylän alueen luonto on henkireikä meille saarella asuville ja myös muille helsinkiläisille. Jo vireillä olevat rakennushankkeet lisäävät saaren asukasmäärää ja toistaiseksi koko liikenteen kuorma kohdistuu Yliskylään. Samoin jatkossa kaikki autoliikenne kulkee Yliskylän läpi. Jos kaikki metsät kaadetaan ja vapaat tilat rakennetaan täyteen on sillä vaikutus myös ilman puhtauteen. Ja kun katujen varret rakennetaan täyteen tulee niistä tuulitunneleita varsinkin talvisin. Suunnitelmat tuntuvat perustuvan aurinkoisiin, kesäisiin keleihin, jolloin kaikki pyöräilevät. Se on kaunis ajatus, mutta valitettavasti mm. ilmastonmuutos tuo meille yhä enemmän sateita ja myrskyjä.

Moni meistä on muuttanut saarelle juuri luonnon läheisyyden vuoksi. Emme halua Laajasalosta uutta Vuosaarta tai Herttoniemenrantaa, jossa puut on kahlittu metallikehikoihin tai muuten ahtaalle ja talot nousevat korkeuksiin vieri vieressä.

(Helsinki, 18.06.2017)

#137

Olen koko lapsuuteni viettänyt näillä seuduilla ja tulen varmasti vielä monet vuodet viettämään. Tämä on niin kaunista aluetta, että sitä ei voi tuhota!

(Helsinki, 18.06.2017)

#145

Kesän parasta ajanvietto paikkaa on pakko suojella!!!

(Vantaa, 18.06.2017)

#151

Uusienkin laajasalolaisten pitää päästä nauttimaan luonnosta ja tästä alueesta.

(Helsinki, 18.06.2017)

#154

Alue on loistava kesähengailuun ja fudiksen potkimiseen kavereiden kanssa.

(Helsinki, 18.06.2017)

#194

Yliskylän virkistysalue on säilytettävä, "ratikkahallin" voi sijoittaa maan alle.

(Helsinki, 18.06.2017)

#197

MIssään nimessä Laajasalon uimarannan ja pururadan aluetta ei saa pilata millään ratikkahallilla ym, muilla. NYT päättäjät keksimän nille halleille ym. Uutta paikkaa. Miksi hieno Laajasalo halutaan pilata kokonaan

(Helsinki, 18.06.2017)

#198

Älytön suunnitelma,kuten myös Vartiosaaren
"valloitus".

(Helsinki, 18.06.2017)