Tapahtumat sallittava muiden kohtaamisten rinnalla - Samat säännöt kaikille 

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#8409

Mitä on Suomi ilman suomalaista kulttuuria? Aivan, ei yhtään mitään. Lopettakaa kokonaisen elinkeinoalan tässä vaiheessa laajuudessaan tarpeettomaksi muuttunut näännyttäminen ja työpaikkojen tuhoaminen, kiitos. Ala on osoittanut jo syksyllä että tapahtumia osataan järjestää koronaturvallisesti, ja muualla Euroopassa on pidetty tänä keväänä jopa isoja konsertteja ilman kohtalokkaita seurauksia. Kirjastojen ja museoidenkin yleisörajoitukset ovat ylimitoitettuja tautivaaraan nähden, ja mitäs elokuvateatteriin tulee, on 6 ihmistä Tennarin isossa salissa äärimmäisen surkea vitsi joka ei palvele kansanterveyttä eikä mitään muutakaan järkeenkäypää tarkoitusta. Olen äänestänyt tätä hallitusta, jopa itse kampanjoinut yhden sen ministerin puolesta, ja seisonut sen takana koko koronan aikana - nyt on vihdoinkin aika näyttää että hallitus tukee myös meitä ja että ääneni ei mennyt hukkaan. Kiitos.

Tina Solda (Helsinki, 10.05.2021)

#8410

Kaikki samalle viivalle.

Outi Naukkarinen (Tyrnävä, 10.05.2021)

#8418

Jos muutkin asiat saadaan turvallisesti auki niin myös tapahtumat. Alalla semi uutena työntekijänä viimeinen vuosi kaksi ollut todella hankalia.

Hanna Saariniemi (Keminmaa, 10.05.2021)

#8444

Teatteria ikävä <\3

Milla Palin (Helsinki, 10.05.2021)

#8457

Tasa-arvo toteutumaan sivistysvaltiossa, kiitos! Me tarvitsemme tapahtumia. Rakkautta kaikille.

Ronja Alatalo (Tampere, 10.05.2021)

#8484

Tehkää jotain ja nopeasti!!!!

Johanna Sauramäki (Helsinki, 10.05.2021)

#8501

Meillä on oikeus tehdä työtämme! Kohtuuttomia rajoituksia pitää purkaa heti!

Sanna Saarijärvi (Tuusula, 10.05.2021)

#8502

Kysymys on perheiden leivästä.

Siru Pihlainen (Helsinki, 10.05.2021)

#8522

Tapahtumia VOI järjestää Koronaturvallisesti

Jonna Strandberg (Helsinki, 10.05.2021)

#8570

Vaadimme ammattimme sorsimisen välitöntä lopettamista. Alamme koostuu vastuullisesti työtään tekevistä ihmisistä, joilta elinkeinon lisäksi on viety usko järjestelmän toimivuuteen ja pahimmillaan mielenterveys. On viimeiset hetket osoittaa, että suomalaista kulttuuria ei nähdä yhdentekevänä. Kentän elpyminen vie tällaisenaankin vuosikausia. Linjauksia on tehtävä tutkitun tiedon ja todettujen näyttöjen valossa, ei varman päälle uskottavuuspisteiden toivossa.

Jouni Raatikainen (Helsinki, 10.05.2021)

#8575

Kun tämän vihdoin AVIt kuulisi.

Sanna Tuhkunen (Tuusula, 10.05.2021)

#8580

Haistakaa paska koko valtiovalta...

Aki Lahtonen (Oulu, 10.05.2021)



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…