VAADIMME HALLITUKSEN YRITTÄJÄN ELÄKELAIN MUUTOSTA KOSKEVAN ESITYKSEN (HE 102/2022 vp) KUMOAMISTA JA UUDELLEENKÄSITTELYÄ

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#64814

Olen nyt kolme vuotta ollut yrittäjänä ja kokoajan on kulut nousseet, polttoaine kulut jo pelkästään jo meinannut laittaa mun yritykselle lapun luukulle mutta jos tämä toteutuu niin ei voi muuta kuin lopettaa yrittäminen ja keksiä jotain muuta.
Yt:Toni Skogberg

Toni Skogberg (Kangasala, 09.08.2022)

#64830

Pienyrittäjät ja satunnaisesti kevytyrittäjänä työtä tekevät joutuvat niin ahdinkoon näiden yel -maksujen kanssa, joista ei ole suurta hyötyä, saatikka jos sattuu kuolemaan ennen eläkeikää. Parempi vaihtoehto olisi laittaa säästötilille rahaa ja olisivat konkreettisesti käytössä kun tulee se aika.

Mertalehto Ulla (Vantaa, 09.08.2022)

#64835

Tämä lakiesitys tulee heittää romukoppaan. Koko YEL-järjestelmä tulee uudistaa ja pienyrittäjiä on kuultava sen kehittämisessä. YELin tulee perustua yrityksen tulokseen, ei epämääräiseen, byrokraattiseen työtuloon. Yrittäjän ja palkansaajan ansioita ei voi verrata keskenään monista syistä, joista yksi suurin on yrittäjän iso taloudellinen riski ja epävarmuus. Lisäksi takana on kolme kriisivuotta, inflaatio on hurja ja edessä häämöttää mahdollinen taantuma. Tämä ei ole sellainen ajankohta jolloin yrittäjiä voi kurittaa lisää.

Karoliina Valontaival (Helsinki, 09.08.2022)

#64863

Kuulun juuri niihin itsensä elättäviin yksinyrittäjiin. Lakimuutos on kohtuuton koska maksut eivät oikeuta esim yhdenvertaiseen sairaspäivärahaan palkansaajien kanssa vaikka maksusuuruusluokka sama.

Minna Nevalainen (Joensuu, 09.08.2022)

#64909

Pienyrittäjillä ennestään jo vaikea selviytyä.

Petra Lindström (Hanko, 09.08.2022)

#64922

Yrittäjän riskitasolla pitää olla mahdollisuus päättää eläketurvan tasostaan itse

Arto Aho (Kempele, 09.08.2022)

#64924

Täysin järjetöntä ja mielivaltaista toimintaa. Miksi yrittäjien varsinkin pienyrittäjien selkänahasta maksetaan hallituksen tekemät huonot päätökset sysätä rahaa täysin epäolenmaisiin asioihin viikko toisensa jälkeen ?

Jukka Podduikin (Kuopio, 09.08.2022)

#64930

Aina kun joku avaa suunsa siellä nii satasia ja tonneja häviää tililtä. Hävetkää, jos osaatte!

Antti Karkkola (Porvoo, 09.08.2022)

#64934

Vuotta pienituloisena yksinyrittäjänä takana. Ei eläkekertymää nimeksikään 🥱. Alan vaihto edessä. Sydän halajaa silti yrittäjyyteen, mutta kannattavaa se ei ole.

Nina Timonen (Ii, 09.08.2022)

#64941

Aovan käsittämätöntä että ohmisten oma päätösvalta viedään tässäkin asiassa. Tällä ei ome muuta tarkoitusta kun päästä osakeyhtiöiden omistajien henkilökohtaiseen talouteen kiinni.

Juho Kajava (Ylikiiminki, 09.08.2022)

#64944

Viime vuonna laskutusta kertyi vähän yli 6000 euroa. Täsätä siis pitää maksaa yrittäjän vuosipalkka. Millä rahalla maksaisin korotetun YEL-maksun?? Veikkaan, että monella pienyrittäjällä toiminta loppu kokonaan tai siirtyy joillakin harmaaksi taloudeksi.

Mika Salmenkivi (Tahkovuori, 09.08.2022)

#64951

Huonoin vastike, mitä millään sijoituksella voi saada. Ja pakolla! Miksi? 35 vuotta yrittäjänä, 90-luvun lama ja yksi konkurssikin takana. Hyvin on selvitty eläkkeelle, kun hyvinä vuosina panimme säästöön eläkevakuutukseen, mikä on paljon parempi vaihtoehto. Toinen ihmetystäkin herättävä huomio oli, että Tyel (omistusosuus välillä riittävän pieni, olin tj, mutta työntekijänä) kerrytti samalla ansiolla paljon paremmin kuin Yel!!

Kalervo Aro (Rauma, 09.08.2022)

#64976

Päättäjien palkka voisi muodostua kansalaisten todellisten/konkreettisten etujen saavuttamisesta -pitkässä juoksussa-, provikkamielessä. Se voisi tuoda mukavaa ja virkistävää yrittäjähenkisyyttä toimintaan.

Anna Manninen (Lahti, 09.08.2022)

#64980

Tukekaa yrittäjiä

Roosa Törmänen (Kokkola, 09.08.2022)

#64992

Ei saatu koronalla tapettua pienyrittäjiä Suomesta niin tässäkö on seuraava keino?!

Tuukka Selkäinaho (Raahe, 09.08.2022)