Tapahtumat sallittava muiden kohtaamisten rinnalla - Samat säännöt kaikille 

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#5427

Koko pandemian ajan kulttuurin freelancereita ja pienempiä toimioita on syrjitty ja pandemiasta etsitty ulospääsyä sulkemalla mm. Teattereita jotka ovat noudattaneet kiltisti rajoituksia. Suomen kulttuuriala on ajettu näköalattomilla ja huonosti perustelluilla toimilla ahdinkoon josta nousemiseen kuluu vuosia. Alan työntekijät ovat jo ennestään usein taloudellisessa ahdingossa ja työskentelevät useissa eri työpaikoissa oman alan työn sirpaleisuuden ja pätkäluonteen johdosta. Nyt alan työntekijöistä liian monet ovat joutuneet vaihtamaan alaa kokonaan.

Oskari ellilä (Tampere, 16.04.2021)

#5430

When there is a will, there is a way.

Johanna Keinänen (Tuusula, 16.04.2021)

#5452

Pienen harrastajateatterin puheenjohtajana kulttuurin puolesta.

Tommi Virhiä (Pori, 16.04.2021)

#5455

Hengen ravinnon puute tappaa.

Niilo Tarnanen (Vantaa, 16.04.2021)

#5476

Porissa on edelleen museot täysin kiinni edes ajanvarauksella ei anneta lupaa avata. Kiinni on ollut joulukuun alusta lähtien. Kaikki kaupungin julkiset tilat on päätetty pitää kiinni ilman poikkeuksia. Kirjastossakaan ei saa mennä itse edes hakemaan hyllystästä kirjaa, jotta ei varmasti 15 min aikaraja ylity. Kirjakaupassa tai vaatekaupassa ei ilmeisesti korona puolestaan tartu kun siellä sää viettää aikaa vapaasti.Tuorein ilmautuvuus 16/100 000 ja vasta ensi viikolla asiaa luvataan pohtia.

Tanja Pihlajamäki (Pori, 16.04.2021)

#5477

Samat pelisäännöt kaikille

Mirva Laine (Leppävirta, 16.04.2021)

#5509

Kulttuurialaa pitää kohdella tasa-arvoisesti pandemian kiristyksissä ja höllennyksissä! Mitä haluatte tulevaisuudessa tapahtuvan Suomen kulttuurikentälle?

Ilona Salonen (Helsinki, 16.04.2021)

#5528

Muistakaa suomalainen kulttuuri ja yhdenvertaisuus lain edessä – eli työnne!

Jarkko Hartikainen (Helsinki, 17.04.2021)

#5531

Edes ulkona olisi suotava välittömästi.

Tiina Borgsten (Vantaa, 17.04.2021)

#5586

Elinkeinoalojen eri arvoinen kohtelu on epäoikeudenmukaista eikä sille ole esitetty loogisia perusteita, miksi kulttuuripaikat on ollut suljettuina muita pitempään. Tämä on suuri epäkohta korona-ajan toimenpiteissä. Kulttuuri on elintärkeä osa yhteiskuntaa ja tartuntariskit hyvin organisoiduissa turvallisuustoimenpiteissä (joita esim. teatterit ja museot ovat tarkasti noudattaneet) varmasti pienemmät kuin esim. vaatekaupoissa, joissa ihmiset sovittavat ja koskettavat samoja vaatteita.

Veera Metso (Imatra, 18.04.2021)

#5587

Ehdottoman tärkeää ottaa huomioon tämä tosiasia!!!

Varpu Lipponen (Tampere, 18.04.2021)

#5600

Tsemppiä 👍

Satu Majorin (Tuusula , 18.04.2021)



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…