HSL:n suunnitelmiin liittyvä valitus
Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana
#210
Bussilinjat ovat menneet vuosi vuodelta vain huonommiksi. Asukkaita yritetään saada liikkumaan junalla hienon Kehäradan myötä. Ei siinä mitään, nopeampaa ja ekologisempaa. Juna-asemalle on kuitenkin jotenkin päästävä? Eivät kaikki sen aseman vieressä asu!Bussilla liikkuminen on myös paljon turvallisempaa kuin junissa matkustaminen. Tämä henkilökohtinen mielipiteeni. Ei kerta jos toinenkaan kun olen joutunut junassa epämiellyttävään tilanteeseen, bussissa kuitenkin on kuski joka puuttuu tapahtumiin ja on koko matkan ajan saatavilla. Elämä rajoittuu kun bussiyhteyksiä viedään.
Vähän muutakin pitäisi nyt ajatella kuin vain päättäjien omaanapaa ja kaikesta leikkaamista. On se heidän helppo matkustaa kun omilla autoilla liikkuvat. Mutta kuitenkin samalla yritetään päästöjä vähentää?
Ei se meidän julkisten käyttäjien vika ole jos kaikkeen ei ole rahaa. Kysyisin vaan kuinka leikata linjastoista puolet, joista on jo leikattu puolet? Mitä jää jäljelle? Lisääntynyt henkilöautoilu ja ihmettely saasteiden kanssa.
(Vantaa, 29.11.2017)
#215
Suunnitelma vaikeuttaa olennaisesti työmatkalaisten ja koululaisten päivittäistä kulkemista. Matka-aika venyy kohtuuttoman pitkäksi ja vaihto Kalasatamassa ei palvele kuin pientä osaa matkustajista. Miksi jo ennestään kokonaismatka-ajaltaan pitkien linjojen reittejä pidennetään? Vaihtoehtona olisi esimerkiksi Helsingin sisäisten linjojen (esim. Koillis- ja Pohjois-Helsinki) ohjaaminen päättymään Kalasatamaan, jolloin näiden linjojen kokonaismatka-aika ei kasvaisi samassa suhteessa kuin nyt suunnitelmassa Itä-Vantaan linjojen kasvaa.Muutoksellaan HSL kannustaa strategiansa vastaisesti yksityisautoiluun. Päiväkummussa on ennestäänkin huonot yhteydet, vain muutama linja ja harvat vuorovälit, joiden heikentäminen vaikuttaa erityisesti lasten, nuorten ja ikääntyvän väestön arkeen.
Jo tällä hetkellä Kalasatama on todella tukkoinen liikenteen solmukohta. Kuinka HSL varmistaa, että nykyisenkaltainen suunnitelma ei aja Kalasataman aluetta vielä pahempaan sumppuun?
Suunnitelma on todella huonosti perusteltu.
(Helsinki&Vantaa, 29.11.2017)
#218
Uudet suunnitelmat tulevat lisäämään yksitysautoilun käyttöä entisestään. Meidän perheelle se tarkoittaa 1-2 lisä auton hankintaa.(Vantaa, 29.11.2017)
#226
Miten ajattelitte saada ihmiset pois Helsingistä yöaikaan jos metrot eivät kulje enää Kalasatamaan, josta pääsisi kotiin suoralla bussilinjalla. Silloin joutuu junalla kulkemaan esimerkiksi Korsoon ja näin nuoren naisen näkökulmasta luultavasti päätyy alikulkuun raiskattavaksi ja kotiinkin on matkaa 2,5 km asemalta. Päiväsaikaan vaihtoja tulee matkaan lisää ja vie näin liikaa aikaa. Itse kuljen melkein viikoittain Viikistä Kotkaan pitkänmatkan bussilla, mutta milläs pääsen tulevaisuudessa Viikkiin jos bussi ajaakin Kalasatamaan Korsosta. Miksi kaikkien täytyy alkaa käyttää metroa kun uusi länsimetro ehkä toimii? Miksi Vantaalta liikkuvia ihmisiä rangaistaan poistamalla suoria yhteyksiä Rautatientorille? Kaikki nimittäin eivät asu juna-asemien vieressä eivätkä halua lähteä Helsinkiin omalla autolla nykyisin erittäin hyvin toimivan poikittaisliikenteen vuoksi. Millaisia säästöjä oletetaan saavan tällä?(Vantaa, 29.11.2017)
#227
Kuusikkolaisena käytän bussia 724 Helsingin keskustaan. Turvatonta on liikkua yksin yleisillä, kun vaihtojenkin kanssa saa jännittää että ehtiikö! Pari vuotta sitten huononi myös poikittaisliikenne. Jouduin hiljattain Tikkurilassa ahdistelun kohteeksi enkä ehtinyt seuraavaan bussiin. Yhä useammin pyydän miestäni hakemaan omalla autolla.(Vantaa, 29.11.2017)
#237
En käytä enää bussia muutoksen jälkeen(Vantaa, 29.11.2017)
#243
Entä kun metro ei kulje kalasatamaan, jos hässäkkää...Bussi 739 suora yhteys töihin ja lasten harrastuksiin, ei tarvitsisi hävittää
(Vantaa, 29.11.2017)
#256
Suorat bussiyhteydet pohjois-Vantaalta Helsingin keskustaan ovat olleet aikataulullinen ja logistinen pelastus. HSL ei voi vedota lähijuniin, koska poikittaisliikenne asemille ei toimi.(Vantaa, 29.11.2017)
#257
Myös Kuusijärven edellisiltä pysäkeiltä ei tällä hetkelläkään liikenne toimi Helsingin suuntaan. Vain 1 bussi linja kulkee ohi ja tosi harvalla aikataululla. Juna rata ei palvele tätä paikkaa ollenkaan. Ei mitään yhteyksiä radoille nuoret ja lapset pakko kuljettaa omalla autolla. Jos ajat autolla itse radanvarteen ei ole parkkipaikkoja. Auto on pakko kai ottaa taskuun? 739 reitti ei toimi nytkään millän lailla. Huononeminen aiheuttaa ainakin meillä pakon 4 henkilöauton omistukseen. Tässä terveiset toimivasta joukkoliikenteen suunnittelusta Itä- Vantaalla. Jatkossa varman kaikki hienoon uuteen Vantaan ylpeyteen Sipoon korvenporttiin Kuusijärvelle kaikki kulkevat 1 tunnissa bussilla joka lähtee Kalasatamasta? Voi tosin kävellä Leinelästä tai hiihtää talvella. Bussilinjaa ei ole radalta ei Leinelästa eikä Mellunmäestä. Voi tietysti vaihto yhteysineen varata 4 tuntia suunta matkustukseen.(Vanta, 29.11.2017)
#264
Joka vuosi meidän reuna-alueilla asuvien matkat julkisilla keskustaan vaikeutuvat. Tällä hetkellä itselläni kestää työmatka vakituisesti yli 75 min yhteen suuntaan. Jos joudun käyttämään matkakortin arvoa, ei aina riitä edes siinä oleva vaihtoaika viimeisen bussin vaihtoon. Suunniteltu muutos pidentää lisää työmatka-aikaa. Tämä pakottaa siirtymään oman auton käyttöön.(Vantaa, 29.11.2017)
#272
Matkustan päivittäin Hakaniemeen. Älkää suunnitelko turhia vaihtoja meille muutenkin pitkämatkalaisille!(Vantaa, 29.11.2017)
#274
Itä-Vantaalla, kuninkaanmäessä asuvilta vietiin viimeksi linjat 742 ja 518 siirrettiin kauemmaksi. Nyt pitää ensin kävellä 1-2 kilometriä linjoille 518 tai 739, ja nyt aikomuksena aiheuttaa lisävaivaa vielä lisäämällä vaihtoja. 717 myös todella hidas kun kiertää itä-hakkila, Hakunila, vaarala, jakomäki. Matka-aika n. 60 min. Vantaa on lisäksi muuttamassa juna-asemien parkkipaikat maksullisiksi, joten myös 712 Tikkurilan kautta ei mahdollista. Ei kovin kannustavaa joukkoliikenne suunnittelua!(Vantaa, 29.11.2017)
#275
Aivan varmasti vaihdollinen yhteys pidentää matka-aikaa ja junaa käyttämällä meikäläiselle tulee myös kaksi vaihtoa, todettu on ettei juna siis ole nopeampi tapa.(Vantaa, 29.11.2017)
#286
Järki on täysin kadonnut tämän suunnittelijoilta!(Vantaa, 29.11.2017)
#289
Havukoskelta lähtevä bussivuoro 722 on myös erittäin tärkeä ja hyvä linja kun sillä pääsee suoraan Helsingin rautatietorille, jonne suurin osa täältä lähtevistä matkustajista tulee, varsinkin eläkeläiset. Tiedän myös työssä kävijöitä, joille tämä linja on todella tärkeä kun työpaikka sijaitsee Helsingin keskustassa. Tässä toteutuu matkustusselkeys, ajansäästö ja myös riskialttius tapaturmien suhteen vähenee kun ei ole ylimääräisiä vaihtoja matkan varrella.Allekirjoitan täysin Anu Järveläisen adressin sisällön.
(Vantaa, 29.11.2017)
#298
Vähentää entisestään halukkuutta liikkua julkisilla ja lisää yksityisautoilua. Päätöksessä ei ole lainkaan huomioitu esim. sellaisia henkilöitä, joiden liikuntakyky on jotenkin rajoittunut. Lisävaihdot eivät ainakaan helpota liikkumista. Eikö edes jotkut vuorot voisi ajaa keskustaan asti?(Vantaa, 30.11.2017)
#300
nykyisen 2 bussin sijaan tulisi 3 bussia töissä Helsingin vallilassa - asuinpaikka korso(vantaa, 30.11.2017)
#304
(Linja 721 Kalasatamasta Jokiniemeen, Havukoskelle, Päiväkumpuun, Rekolaan ja Koivukylän asemalle. Korvaa nykyisiä linjoja 722, 724 ja 739.) Nyt jo kestää noin tunti 739 mennä keskustaan ja tuolla uudella bussilla ei pääsisi enää lähellekään Pohjois-Nikinmäkeä, 731 vie Korsoon sieltäkin olisi noin 6-7km kävelyä. 737 ei kulje koko päivää joten sekään ei olisi vaihtoehto, sama pätee 738.(Vantaa, 30.11.2017)
#306
Hei!Olen EHDOTTOMASTI samaa mieltä adressissa olevista asioista/seikoista liittyen kaavailtuun liikennejärjestelyjen muutokseen Vantaan Päiväkummun osalta!Ei ole oikein, että busseja vähennetään ja jatkossa vain yksi linja eli 721 kulkisi Päiväkumpuun!Työmatka pitenesi uuden reitin ja päätepysäkin myötä (Kalasatama) huomattavasti.
(Vantaa, 30.11.2017)
#307
Vantaan Kuusikkolaiset on jätetty koko suunnitelmasta ulkopuolelle. Alueella on satoja asukkaita, ala-aste ja päiväkoti ja suunnitelmissanne on poistaa kokonaan bussilinja alueelta. Alueelle on jätettävä bussilinja niin koululaisille, päiväkotiin lapsensa tuoville, vanhuksille sekä työmatkalaisille.Työmatka Vallilaan Vantaan Kuusikosta todella pitkittyy enkä missään tapauksessa allekirjoita väitettänne että matka yksinkertaistuu tai nopeutuu. Julkinen liikenne muuttuu koko ajan vain mahdottomammaksi. Tämä asia on hyvin tärkeä ja tulee ottaa uudelleen käsittelyyn!
(Vantaa, 30.11.2017)
#322
739 nopea yhteys Hkiin säilytettävä. Lisäksi lasten ja nuorten täytyy päästä iltaisin harrastamaan turvallisesti yhdellä bussilla kohtuu ajassa välillä Päiväkumpu - Tikkurila. (624:lla kestää tolkuttoman kauan.)(Vantaa, 30.11.2017)
#325
Linja 717 on varsinainen maisemakierros, joka ei todellakaan ole mikään suora yhteys Honkanummelle. Saa siinä helsinkiläiset ihmetellä Vantaan maalaismaisemia kerrakseen kun tuolla bussilla Honkanummelle haluavat! Nykyinen 722 toimii erittäin hyvin ja on nopea yhteys Helsinkiin. Sanoin linja 724 palvelee erittäin hyvin Päiväkummun, Jokiniemen, Kuusikon ym. alueiden asukkaita. Jos nämä linjat vaihdetaan toimimattomiin vaihtoehtoihin, ei yksityinen autoilu ainakaan vähene eikä julkisen suosio kasva! Tähän kun lisätään suunnitelmissa olevat roimat hinnankorotukset lippuihin, niin ei hyvältä näytä ajatus yksityisautoilun karsimisesta ja ruuhkien pienentämisestä!(Vantaa, 01.12.2017)
#326
yksi bussivuoro pitäisi Havukoskelta mennä suoraan Rautatieasemalle(Anita, 01.12.2017)
#333
Kuusikon asuinalueen läpi kulkevat bussiyhteydet (711 ja 724) on säilytettävä!(Vantaa, 01.12.2017)
#339
Suunnitelmanne aiheuttaa hankaluutta työmatkaani. Matka-aika pitenee entisestään. Tämä muutos tarkoittaa oman auton käyttöönottoa työmatkoillani. Iso kiitos teille suunnitelmistanne.(Vantaa, 01.12.2017)
#345
Josko niitä lyhyempiä linjoja siihen kalasatamaan. Kiitos(Helsinki, 01.12.2017)
#349
Missään ei ole ollut esillä uuden bussilinjan 721 ajoaikaa Rekolan ja Päiväkummun rajalta Helsinkiin. Ehdotetun linjakartan mukaan reitti näyttää paljon pitemmältä, kuin mikä tällä hetkellä on em. osoitteesta Helsinkiin. Nyt bussi etenee moottoritiellä sujuvasti, mutta jos linja laitetaan kiertämään pienempiä teitä, kuten esityksessä, tulee pysähdyksiä ja ajoaikaa huomattavasti lisää. Matka-aika ei saa pidentyä nykyisestä. Reuna-alueilta on päästävä matkustamaan sujuvasti Helsinkiin. Haluan myös korostaa samaa asiaa, mikä on jo esityksessä. Illalla kulkeminen vaikeutuu todella hankalaksi, mikäli uusi linja toteutuu.Bussireittien on edelleen kuljettava Rekola-Päiväkumpu alueelta Helsinkiin niin nopeasti kuin on mahdollista, ilman ylimääräistä kiertelyä. Bussiliikennettä tulee vähentää radanvarsipaikoilta, joista junalle on kohtuullinen matka, ei reuna-alueilta.
(Vantaa, 01.12.2017)
#358
Nyt jo huono kun bussilinjat jää Hakaniemeen.(Vantaa, 02.12.2017)
#372
Kulkeminen Rautatieasemalle tai Kamppiin hankaloituu niin että bussien käyttö vähenee tai loppuu kokonaan. Mistä Hsl repii uuden muutoksen rahat? Varmasti tulee vähenemään ennestään bussien käyttö. Itse tykkään käyttää enemmän linja-autoja, mutta niiden käyttö on vähentynyt oleellisesti. Oma auto on taas hankittava kun vuorotyöläisen matka 9,5km kestää henkiläautolla 20min ja julkisilla 1h- 1h45. Törkeää!(Vantaa, 02.12.2017)
#374
Päiväkummusta on oltava sujuva ja nopea yhteys Helsingin keskustaan sekä myös Tikkurilan keskustaan. Havukosken koululaisten siirtyessä Tikkurilaan kouluun lukuvuodeksi 2018-2019, Täytyy olla mahd. suora ja nopea bussiyhteys koululaisiakin varten!(Vantaa, 02.12.2017)
#386
Olen kotoisin Rekolasta, asun nykyään Vallilassa ja perheen kasvaessa Rekola olisi myös varteenotettava asuinpaikka palata, mutta vain siinä tapauksessa että alueen julkinenliikenne on sujuva ja toimiva. Olen itse kasvanut Rekolassa autottomassa perheessä ja silti hoitanut harrastukseni ja opiskelumatkani sekä Vantaan sisäisen että seutuliikenteen varassa. Samanlaisia olosuhteita toivon myös omille lapsilleni ja siksi etsin perheasuntoa ennen kaikkea hyvien liikenneyhteyksien päästä.(Helsinki (säännöllisesti matkustusta Rekolaan), 03.12.2017)
#387
Käytän 724-linjaa useimmiten Rautatieasemalta kotiin Maarinkunnaalle. Jos bussi lähtisi Kalasatamasta, en enää sitä käyttäisi. Nyt vielä plussana hyvä lähtölaituri. En ymmärrä muutosta yhtään, miksi toimiva käytäntö pitää pilata!(Vantaa, 03.12.2017)
#388
Perheeni käyttää linjaa 739 Päiväkummun ja Sörnäisten tai Helsingin keskustan välillä liikkumiseen päivittäin. Junalle vanhempieni Päiväkummun kodista on matkaa ja bussiliikennettä juna-asemalle on harvakseltaan. Vaihtoehdot liikkumiselle ovat kaikki linjaa 739 hankalampia, hitaampia ja vaativat vähintään kaksi liikennevälineen vaihtoa. Tämä bussi mahdollistaa sen, että voimme kohtuullisen pienellä vaivalla käydä vanhempieni luona Vantaalla. Linjan muuttaminen vie meiltä tämän mahdollisuuden. Kiitos adressin laatijoille panoksestanne vantaalaisten liikkumisen helpottamiseen.(Helsinki, 03.12.2017)
#393
Liikun laajasti eri punaviini lilla pääkaupunkiseutua erivälineillä. Mielestäni on säilytettävä suoria ja siksi nopeita yhteyksiä Lahdentieltä kehä kolmosen kautta, Lahdenväylälle ja Helsingin päärautatieasemalle saakka. Vaihot tuulessa, tuiskussa ja pimeydessä seisoen värjötellen ovat tuskastuttavia. Mitä useampi kolkko vaihto sen herkemmin pohtii omaan autoon siirtymistä.Itäisen Vantaan bussit ovat lisäksi usein huonokuntoisia verrattuna Espoon tai muiden alueiden busseihin.(Vantaa, 03.12.2017)