Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö rikoksena vanhentumattomaksi
Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana
#2608
Suomen pitää lastenasiat hoitaa esimerkillisesti ja varsinkin tämä lapsen hyväksikäyttö!!!(Kajaani, 12.07.2018)
#2610
Asia on todella kiireellinen ja tärkeä, hätä huuto lasten puolesta. Suomessa on liian paljon kätkössä ja myös tiedossa lapsipornoa ja se on paljon pahempi asia kuin suurin osa meistä ihmisistä käsittää. Lapsipornolla on valtavat vaikutukset koko yhteiskuntaan. Tähän rikollisuuteen ja uhreille täytyy saada apu. Lisäksi ettei uhreja ja rikollisia tulis yhtään enempää. Marja Vikström Oulu(Oulu, 12.07.2018)
#2632
Tyttöjen pitäisi saada olla seksuaalisesti rauhassa. Tyttöjen pitää saada päättää, milloin ja kenen kanssa haluaa olla. Heidän pitäisi saada myös päättää itse omasta kehostaan.(Vantaa, 18.07.2018)
#2655
Ihminen kehittyy ja rohkaistuu niin että pystyy tuomaan lapsuuden hyväksikäytön esiin vasta kun on vanhempi kuin 28.(Kauniainen, 30.07.2018)
#2665
Perustelu: vaikutukset uhrin elämässä eivät ”vanhene”, älköön siis rikoskaan vanhentuko. Lisäksi voi mennä aikaa ennen kuin uhri pystyy edes ottamaan asian esiin johtuen esim riippuvuussuhteesta tekijään.(Helsinki, 31.07.2018)
#2668
Käsittämätöntä normaalin oikeustajun omaavalle, että näitä toisen ihmisen fyysiseen omaan kajoavia käsitellään niin hellävaroen!(NUMMELA, 31.07.2018)
#2674
Ei riitä sanat kertomaan tuskaa ja elämän pilalle menemisen vaikutuksia tästä teosta laspsen koko elämään(Hämeenkyrö, 01.08.2018)
#2688
Seksuaalirikoksen uhri kantaa tapahtunutta koko elämän. Uhrin elämän laatu heikkenee.(jämsä, 05.08.2018)
#2699
Tämä rikos ei saa vanhentua koskaan!(Valkeakoski, 08.08.2018)
#2718
Todella mielenkiintoinen aihe, jota tulisi tukea paljon enemmän nykypäivänä.(Espoo, 16.08.2018)
#2739
Hyväksikäytetty lapsi on rikki koko ikänsä, miksi tekijän pitäisi päästä ilman rangaistusta...(Joutsa, 19.08.2018)
#2741
YK lastensuojeluLasten oikeudet. turvataan lailla
(Minneapolis, 20.08.2018)
#2791
Lapsi ei voi raiskattua ruumistaan vaihtaa koskemattomaksi hän joutuu kantamaan sen seurauksia koko ikänsä. Tekijä vastatkoon myös koko elinaikansa tekojensa seurauksista. Miettiköön ennen tekoaan, mitä siitä seuraa lapsen elämälle ja omalle tulevaisuudelleen!(Nurmes, 29.08.2018)