VAADIMME HALLITUKSEN YRITTÄJÄN ELÄKELAIN MUUTOSTA KOSKEVAN ESITYKSEN (HE 102/2022 vp) KUMOAMISTA JA UUDELLEENKÄSITTELYÄ
Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana
#2223
Jotain järkee tähän yrittäjän kyykyttämiseen. Ei ne tienistit niin isoi ole kun yleensä kuvitellaan, katsokaa verotuksesta. Mitkään hihasta vedettävät summat ei nykyaikana käy, löytyy ihan oikeaa dataakin. Yrittäkää edes. Tehkää itse oikeaa työtä 14v. lähtien niin ymmärrätte mikä on työ.Raimo Kantoniemi (Kuusankoski, 28.07.2022)
#2224
Pienyrittäjänä 32 vuotta toimineena koen, että kaikki otetaan pienyrittäjän selkärangasta. Yrittäjyyttä pitäisi ennemmin tukea, ei vaikeuttaa. Olen kaikki nämä vuodet tehnyt töitä vähintään 50 työtuntia viikossa, lähinnä ilman lomia ja sairaslomia ja käteen jäävä osuus työhön nähden on todella pieni. Olen yrittänyt maksaa yrittäjäjäeläkettä hieman isommasta summasta kuin oikea palkkatasoni on, ajatuksena edes parempi eläke tai sairaspäiväraha, kunnes kävin katsomassa tulevaa eläkearviotani jäädessäni eläkkeelle. Enhän mä edes saa laskuja maksettua sillä eläkkeellä! Poikani kuoltua jouduin jäämään sairaslomalle. Silloin olin ehtinyt olla huhtikuulla töissä kolme viikkoa tavalliseen tapaan ja kyseisen tapahtuman jälkeen olin viikon poissa. Yrityksestä ei tullut palkkaa ollenkaan koska kaikki tehdyt työt menivät yrityksen laskujen maksuun ja maksamani YELin sairaspäiväraha oli niin olematon, että herää kysymys miksi edes olen maksanut sitä niin paljon!! Pakko oli palata viikon päästä töihin, vaikka mieli oli murskana. Mun näkemys on, että paremman eläkkeen ja sairausturvan olisin saanut sijoittamalla YELiin maksamani rahat ihan jonnekin muualle! Jos tuo lakimuutos menee läpi niin moni pienyrittäjä joutuu enemmän ahtaalle muutenkin huonon palkkansa vuoksi. Todennäköisesti jopa lopettamaan. Isommilla yrityksillä asia on ihan eri, mutta kun puhutaan oikeasti pienyrittäjästä eli yhden ihmisen yrityksestä, tämä laki on kuin käännettäisiin veistä haavassa lisää!!Krista Rönnberg (Vaasa, 28.07.2022)
#2231
Häipykää ette osaa kuin kurjistaa kansalaisiaSatu Hämäläinen (Helsinki, 28.07.2022)
#2249
Koittakaa nyt alkaa tukemaan suomalaisia yrittäjiä varsinkin maatalouden kanssa vielä elontansa saavia!Anna Simola (Elimäki, 28.07.2022)
#2281
Ottakaa selvää esim. Parturi-kampaajien tämän hetkisestä todellisesta palkkatasosta yrittäjinä. Ottakaa tieto sieltä missä sitä oikeasti on, pienyrittäjiltä, kirjanpitäjiltä yms. Pienyrittäjiä ja niitä instansseja joilla on ruohonjuuritason tieto ei ole lainkaan kuunneltu.Pirjo Heinikoski (Seinäjoki, 28.07.2022)
#2287
Pyydän että rakentaisitte päätöksillänne Suomesta kaikille reilun paikan elää, yrittää ja tehdä työtä.Miika Luolajan-Mikkola (Espoo, 28.07.2022)
#2308
Monta itsensä elättänyttä ammatinharjoittaja lopettaa mikäli tämä epäreilu asia toteutuu. Osa varmasti siirtyy kortistoon.Mika Hossi (Masku, 28.07.2022)
#2320
Juuri aloittaneena yrittäjänä minunkin yritykseni joutuisi lopettamaan mikäli tämä aloite menee läpi. Olen yksinyrittäjä hieronta-alalla ja juuri saan oman palkkani työstäni, josta jo nyt maksan yel-maksuja alennuksien kanssa yli 200€ kk, käytännössä melkein 300€ kun aloittavannyrittäjän alennus loppuu. Jokaisen kuuluu itse saada oman palkan/työtulon mukaan määrittää yel-maksu. Se on omalla vastuulla jos tahallaan maksaa liian vähän.Karoliina Leinonen (Kuusamo, 28.07.2022)
#2327
Järjetön uudistusehdotus mikä ajaa yrittäjät ahtaalle! Yrittäjät painavat pääsääntöisesti muutoinkin pitkiä päiviä eikä lomia pysty pitämään samalla tavalla kuin palkansaajat. Kyllä pitää olla oma valinta millä tavalla eläkkeensä säästää eikä pakoteta maksamaan järjetöntä YEL-maksua!!!!!!Miia Elo (Uusikaupunki, 28.07.2022)
#2343
Miettikää ne seuraukset tarkkaan jos tämän yel-uudistuksen meinaatte toteuttaa. Menee monella pillit pussiin allekirjoittaneen lisäksi.Henna Pulli (Vantaa, 28.07.2022)
#2345
Eläkelainsäädäntö tulee uudistaa täysin. Yksityiset yhtiöt pois keräämästä suomalaisten eläkevaroja. Eläkeyhtiöille on annettu lupa tehdä %-yksikön pienempi sijoitustuotto kuin vertailusijoituksille. Se on poistettava mutta valtion tulee ottaa eläkevarannot hoitaakseen.Riitta Kukkonen (Vantaa, 28.07.2022)
#2347
nyt järki käteen siellä ! me maksamme teidänkin palkat !Kati Keskinen (Tampere, 28.07.2022)
#2349
Jos tarkoituksena on saada mahdollisimman monta pienyrittäjää työttömyystukien piiriin, niin tämän lakiuudistuksen myötä tavoite toteutuu aivan varmasti. Nyt jo itsellä joka kuukausi tekee tiukkaa kaikkien muiden kulujen lisäksi maksaa järjettömän isoa yel-maksua. Ei kestä kyllä budjetti enää yhtään isompia kuluja, niinkuin ei monen muunkaan yksinyrittäjän!!Minna Karonen (Rauma, 28.07.2022)
#2375
Asia täytyy ehdottomasti harkita iudestaan. Kymmenien tuhansien yrittäjien ajaminen työttömäksi tai toimeentulotuen varaan ei varmasti ole kokonaistaloudellisesti järkevin vaihtoehtoMax Söderholm (Helsinki, 28.07.2022)
#2387
Yelit ylös ja verotulot alas, hmmm.Fiksua onko?
Teemu Näreoja (Nousiainen, 28.07.2022)