Helsingin kaupungin avustus Ylioppilasteatterille on säilytettävä ennallaan
Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana
#2032
Ylioppilasteatterit on tärkeä osa Kulttuuria! HYT täytyy pelastaa koska se luo ihanaa taidetta ympärilleen. Maailma ja Suomi tarvii kulttuuria, sitä ei saa lopettaa.(Oulu, 15.12.2019)
#2038
Leikatkaa kampauksista tai orapihlaja-aidoista, älkää taiteesta ja kulttuurista.(Ilmajoki, 15.12.2019)
#2059
Avustuksella, jonka nyt aiotte lopettaa, on tehty suorastaan ihmeitä, kun on nähnyt toteutuneet produktiot. Vaikea kuvitella, missä muualla saadaan yhtä tasokasta tulosta tuollaisella rahalla. Uskallan väittää että kustannus/hyötysuhde on todella hyvä. Suosittelen lukemaan YT:n jäsenluetteloa. Sieltä näkyy teatterin merkitys Suomen kulttuurille. Toivon kauaskantoisia hyviä päätöksiä.(Porvoo, 15.12.2019)
#2068
Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijana ja teatterin suurena rakastajana, voin sanoa, että teatteri, nimenomaan harrastajateatteri on yksi niistä toimijoista yhteiskunnassa, joka ennaltaehäisee nuorten syrjäytymistä. Sinne hakeutuu usein ihmisiä, jotka elävän hieman marginaalissa, saattavat käyttää päihteitä omiin haavoihinsa. NÄitä haavoja voi yhteisöllinen teatterintekeminen parantaa sellaisella tavalla, johon ei mikään terapiakaan välttämättä auta. Ylioppilasteatteri on kaikkin harrastajateattereiden timantti, suunnannäyttäjä. Sen asemaa ei saa horjuttaa!(Peräseinäjoki, 16.12.2019)
#2082
Pieni summa kaupungille, suuri merkitys monen nuoren elämälle.(Seunäjoki, 16.12.2019)
#2098
Aikuistenkin harrastustoiminta on ***** tärkeetä. Kiitto.(Tampere, 16.12.2019)
#2104
Yt:n merkitys on suurempi, kuin yksittäisen esityksen katsojamäärä. Yt on osa kulttuuria, osa Helsinkiä.Kaikki kaupunkimme arvokas ja suojeltava kulttuurillinen omaisuus ei ole fyysisessä muodossa.
(Helsinki, 16.12.2019)
#2110
Älkää kulttuurilta viekö pieniä rahoja. Yt tarvitsee nuo pienet rahat, kaupungille summa merkityksetön. Päättäjät hävetkää!(Tampere, 16.12.2019)
#2143
Hei nyt EI ! Ylioppilasteatteri on tärkeä ja ainutlaatuinen kulttuurin tuottaja!YT: lla, niin kuin me rakasta teatteriamme kutsuimme , on pitkät perinteet ja niiden jatkuminen on taattava.
(Espoo, 16.12.2019)
#2147
Taiteesta ei saa leikata(Helsinki, 16.12.2019)
#2160
Helsingin ylioppilasteatteri on tärkeä valtakunnallinen taideinstituutio. Kevytrakenteinen yhteisö, jossa teatteritaide saa olla vapaasti kokeilevaa ja etsiä kunkin aikakauden ääniä. On lyhytnäköistä säästää sen tuesta, vain ammattijohtoisena sen toiminta säilyy ja kukoistaa.(Kajaani, 16.12.2019)
#2176
Ylioppilasteatteri on minulle tärkeä. Erittäin tärkeä!(Vantaa, 16.12.2019)
#2182
Ylioppilasteatteri on ollut vuosikymmeniä teatterikentän uudistaja ja uusien muotojen rohkea kokeilija. Minulle se on myös henkilökohtaisesti merkinnyt ensimmäistä ja tukevaa askelta kohti teatteria ammattina. Ei ole millään muotoa järkevää heikentää Ylioppilasteatterin toimintaedellytyksiä.(Helsinki, 16.12.2019)
#2192
Minulle ohjaajana ja teatteritaiteen maisterina Ylioppilasteatteri on ollut tärkeä alusta kasvaa ja kehittyä taiteen tekijänä. Ylioppilasteatteri on ainutlaatuinen instituutio, jonka taiteellisen työn laadun mahdollistaa sen palkallinen, alalle valmistunut henkilökunta. Yt:llä olen saanut mahdollisuuden työskennellä ammattiohjaajien apulaisohjaajana sekä näyttelijänä heidän ohjauksessaan. Olen saanut tutustua tärkeisiin kollegoihin, joiden kanssa teen ja tulen tekemään töitä suomalaisen teatterin kentällä. Yt:n pelastaminen on elintärkeää: teatterin mukana katoaisi pala maan kulttuurihistoriaa sekä tulevien sukupolvien mahdollisuus luoda kunnianhimoista ja yhteiskunnallisesti vaikuttavaa taidetta tässä erityislaatuisessa ympäristössä.(Helsinki, 16.12.2019)
#2195
Esitetyt leikkaukset vaarantavat Ylioppilasteatterin toiminnan ja olemassaolon kokonaan. On hölmöä yrittää pidentää peittoa leikkaamalla toisesta päästä. Ylioppilasteatteri on toiminut vuodesta 1926. Ei sen toimintaa korvaa 6000 euron jakaminen uusille ryhmille. Eikä sen nimittäminen aikuisten harrastustoiminnaksi tee oikeutta teatterin taiteilijoille tai toiminnalle yhtenä Suomen merkittävimmistä teattereista (Lapualaisooppera, Marat/Sade, Elvytystä, Mahnovitsina, Valtuusto-trilogia).(Helsinki, 16.12.2019)