Savonlinnan sairaalan yhteispäivystys on säilytettävä!
Etelä-Savon hyvinvointialueella on tällä hetkellä kaksi sairaalaa, joissa hoidetaan sekä perusterveydenhuollon että erikoissairaanhoidon päivystyspotilaita (= yhteispäivystys). Yhteispäivystys on auki kaikkina vuorokauden aikoina.
Savonlinnan sairaalaan palveluita uhkaa supistaminen siten, että jatkossa on vain perusterveydenhuollon päivystys vain virka-aikoina. Tämän uhkakuvan toteutuminen tarkoittaa asukkaille pitkiä matkoja erikoissairaanhoitoon (Mikkeli, Kuopio, Joensuu, Lappeenranta). Tämä saattaa aiheuttaa hoidon vakavaa viivästymistä.
Edellä mainittu on iso riski meidän kaikkien terveydelle ja hyvinvoinnille. Uhkana on myös hoitoalan koulutuksen supistuminen, kun harjoittelupaikat vähenevät. Ja tässä ei ole kaikki. Monet opiskelijat ovat mukana harrastustoiminnassa ohjaajina, he asuvat Savonlinnassa ja käyttävät palveluita. Sairaalan supistaminen heikentää myös muuta elinvoimaa, työpaikkoja ja yritysten toimintaa.
Savonlinnan sairaalan palveluja ei saa heikentää.
Yllä on joitakin seikkoja, joihin sairaalapalvelujen heikentäminen vaikuttaa. Täydennä tarvittaessa!
Matkailukaupunki tarvitsee hyvät erikoisairaanhoidon ympärivuorokautiset palvelut!
Tuija Vänttinen Ota yhteyttä adressin tekijään
Adressin tekijä on sulkenut tämän adressin. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Ikäihmisten kuntouttava päivätoiminta Hämeenkyrössä tulee taata jatkossakin
547 Luotu: 22.01.2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
765 Luotu: 19.01.2025
Jalkapallohalli Naantaliin
589 Luotu: 21.01.2025
Alakoulut säilytettävä lähikouluina Kuusankoskella
252 Luotu: 25.01.2025
Nuorisotyöntekijä Karttulaan
218 Luotu: 23.01.2025
Mahdollisuus jatkaa filosofian aineopintoja sekä kestävyysopintoja Itä-Suomen yliopistossa on turvattava
146 Luotu: 22.01.2025
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
238 Luotu: 13.12.2024
Luontokoulun kummiluokkatoiminnan jatkumisen puolesta Nuorisokeskus Villa Elbassa
305 Luotu: 05.12.2024
Uitonrannan/Rantalaurilan tontti säilytettävä Keminmaan kunnan omistuksessa ja siitä on kehitettävä kaikkia kuntalaisia palvelevaksi virkistysalueeksi
96 Luotu: 26.01.2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
754 Luotu: 24.11.2024
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
12430 Luotu: 25.08.2023
Vetoomus Haltialan tilan säilyttämiseksi
5258 Luotu: 19.08.2024
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
804 Luotu: 14.01.2025
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
53 Luotu: 28.01.2025
Vetoomus HIFKn toimistolle ja johdolle vääränlaisen fanikulttuurin kitkemiseksi
350 Luotu: 12.01.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
501 Luotu: 13.12.2024
Adressi Laajalahden ja Kvikantin ympäristön suojelemiseksi ja VT8-MT749 -yhteysvälin vastustamiseksi
281 Luotu: 30.11.2024
Vetoomus toimeentulotukileikkausten estämiseksi
382 Luotu: 12.01.2025
Päiväkoti Karvikan toiminnan tulee jatkua
26 Luotu: 28.01.2025
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
259 Luotu: 19.12.2024