Pellossa sijaitsevaa hirsikoulua ei pidä purkaa.

Pellon kunnanvaltuusto on talousarviossa vuodelle 2025 päättänyt myöntää määrärahat kiinteistöjen purkutoimenpiteisiin. Kohteeksi on joutumassa myös kulttuurihistoriallisesti arvokas hirsirakenteinen koulurakennus koulukeskuksessa. Vuonna 1950 käyttöön otettu rakennus sai alkunsa aktiivisten kuntalaisten toimesta, joiden tahtotila oli saada kuntaan toimiva kiinteistö Pellon yhteiskoulun käyttöön. Rakennuksen maapohja ja myös osa rakennusmateriaaleista saatiin lahjoituksina, ja rahoitus ratkaistiin pankkilainoilla, joissa yksittäiset kuntalaiset toimivat takaajina. 

Rakennus palveli kunniakkaasti vuosikymmenien ajan, ja se on edelleen yhdessä 4-kerroksisen kansakoulun kanssa kunnan parhaimpia ja terveimpiä kiinteistöjä. Hirsipuolen kylkeen vuonna 1956 rakennettu lautaosa voidaan purkaa. Väite siitä, että se edellyttää uuden päädyn tekemistä vanhaan osaan on erikoinen. Vanhan puolen pääty on rakennuksessa jäljellä.

Hirsipuolen purkaminen ei tee oikeutta aikaisempien sukupolvien ponnistuksille kunnan kehittämisessä. Tuon ajan aktiiviset kuntalaiset ja päättäjät ovat jo silloin ymmärtäneet, että kunnan veto- ja pitovoima tehdään rakentamalla, ei purkamalla.

Historian tuntemus antaa valmiuksia tulevaisuuden suunnitteluun, ja siitä syystä arvokas hirsipuoli on säilytettävä, ja etsittävä sille aktiivisesti uusiokäyttöä nykyisellä paikalla.

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla hyväksyn sen, että Eero Ylitalo näkee kaikki tällä lomakkeella antamani tiedot.


Annan suostumukseni siihen, että tällä lomakkeella antamiani tietoja käsitellään seuraavissa tarkoituksissa:




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…