Kirkon metsien monimuotoisuus turvattava
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon hiippakuntavaltuustoille, piispainkokoukselle ja kirkkohallitukselle:
Me kansalaiset olemme oppineet luottamaan kirkkoon ja luontoon. Niihin ovat suomalaiset tottuneet turvautumaan vaikeina aikoina. Luonto on osoittautunut tärkeäksi myös pandemian aikana. Olemme kuitenkin hämmentyneitä kun näemme ja luemme uutisia siitä, miten moni seurakunta jopa avohakkaa vanhoja metsiään eikä vaalikaan niiden monimuotoista luontoa. Suuri osa Suomen metsälajeista ja -luontotyypeistä on uhanalaistunut juuri metsien hoidon ja hakkuiden seurauksena. Vanhojen metsien hakkaaminen on tärkein syy metsälajien uhanalaisuudelle. Näemme tässä kirkon teologian ja toiminnan välillä suuren kuilun. Samalla kuitenkin ymmärrämme, että joillakin seurakunnilla on tiukka taloudellinen tilanne ja metsätulot ovat olleet osa niiden toiminnan turvaamista. Kirkon toiminta pitäisi kuitenkin sopeuttaa sellaiseksi, että se voidaan rahoittaa eettisesti kestävällä ja luonnonresurssit huomioivalla tavalla. Onneksi se on myös mahdollista.
Vetoamme Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntiin ja seurakuntayhtymiin, että niissä etsittäisiin uutta ajattelu- ja toimintatapaa suhteessa niiden metsäomaisuuteen. Metsien käytöstä ja roolista on saatavilla uutta tietoa, jonka perusteella on välttämätöntä ryhtyä toteuttamaan uudenlaista metsänhoitoa. Talouden on mahduttava luonnonresurssien asettamiin reunaehtoihin luomakunnan teologiaa toteuttaen. Luomisuskosta nousee vakava kehotus suhtautua kunnioittavasti ja rakkaudella luontoon, josta ja jossa ihmisen on elettävä.
Kirkkomme metsiä hoidetaan usein metsänhoitoyhdistysten laatimien metsänhoitosuunnitelmien mukaan. Vanhemmat metsät luokitellaan niissä yleensä ”uudistuskypsiksi”, mikä useimmiten tarkoittaa avohakkuita. Avohakkuu on yksi merkittävimmistä luonnon monimuotoisuutta köyhdyttävistä tekijöistä ja ilmaston kannalta vahingollisin tapa käsitellä metsiä. Monet ihmiset kärsivät avohakkuista henkisesti ja 70 prosenttia suomalaisista ei hyväksy avohakkuita. Samaan aikaan järjestetään metsäkirkkoja sekä saarnataan luomakunnan pyhyydestä ja ykseydestä ja ihmisten tehtävästä sen varjelijana. Kirkon tulee elää todeksi oma julistuksensa ja ekologinen tieto. Ne osoittavat samaan suuntaan. Minkä teemme metsille, teemme itsellemme. Kirkon ja sen seurakuntien ekologisella vastuulla on painavat hengelliset ja teologiset perustelut, jotka pohjautuvat mm. Raamatun luomiskertomukseen ja Jeesuksen opetukseen kristillisestä lähimmäisenrakkaudesta. Rakkaus ulottuu paitsi tämän ajan ihmisiin myös tuleviin ihmisiin ja kaikkiin lajeihin. Evankeliumi tulee julistaa ”kaikelle luodulle” (Mark. 16:15). Kirkon ympäristödiplomin perusteluista löytyy lisää näkökulmia siitä, mitä ekologinen vastuu tarkoittaa.
Ihmiskunnan suurimpia kysymyksiä on, miten kykenemme hillitsemään eliölajien kirjon hupenemista ja ilmastonmuutosta. Joka yhdeksäs Suomen eliölajeista on uhanalainen, ja luonto köyhtyy edelleen. Arvioiduista 22 000 lajista 11,9% on uhanalaisia, mikä tarkoittaa metsälajeista 833 lajia. Rauhassa varttunut metsä vanhoine puineen ja lahopuineen on paras ympäristö uhanalaisten lintujen, sammalien, jäkälien ja muiden eliölajien säilymiselle. Yksi tehokkaimmista keinoista turvata metsien monimuotoisuus on siis vaalia vanhoja metsiä. Koska vanhoja metsiä on enää erittäin vähän, tulisi ne jättää hakkuiden ja muiden metsänkäsittelytoimenpiteiden ulkopuolelle kokonaan. Vanhat metsät ja metsät hiilivarastoina ovat kirkon aarteita.
Meidän metsämme -kansalaisliike Ota yhteyttä adressin tekijään
| Adressin tekijä on sulkenut tämän adressin. |