VAADIMME MUUTOSTA SUSIPOLITIIKKAAN: KANSALAISALOITE
Eagle One |
/ #5160 Re:30.01.2013 07:44Vaeltaja kyselee, että,"Mikä tekee hänestä sitten meidän sivukylien asukkien asiantuntijan ja ohjaajan, sillä meillä on vuosisatojen kokemus hallussa". Lueskelin taaksepäin ja huomasin Vaeltajan outoja kommentteja mm. nimimerkille Peloton. Oudosti hän Vaeltaja veti mutkia suoriksi niistäkin. Omasta puolestani voin kertoa, että olen aika lailla sukulaissielu "Pelottoman" kanssa. Olen maaseudun asukas ollut AINA. Ja pysyn, vaikka henkensä puolesta täällä saa pelätä, kun ei lähde mukaan susientappajien kinkereihin. Eri mieltä oleva käsitetään uhkaksi paikallisille susien tappajille ja heidän perheilleen. Mutta pois en lähde. Luuleeko Vaeltaja eläneensä jo vuosisatoja? Onkoa sukusi todellakin elänyt aina maaseudulla ja pelkästään kotoisin Suomesta? Katson, että minulla on ihan tasapuolinen oikeus keskustella täällä ilman, että minut leimataan kaiken maailman nimityksillä ja samaistetaan milloin minkäkinlaiseksi tyypiksi ihan vaan mielipiteideni vuoksi. Siispä ajattelin heittää takaisin ja katsoa, "kalahtaako kalikka". Ja kalahtihan se. Nimitykset "persu" ja "perusjuntti" sai jonkun vastaamaan nimeensä. Nyt sitten jo insinööriyskin on jo huono juttu! Sitä ei pelasta se, että insinööri on maalainen ja ikänsä luontoa, retkeily ja erävaellusta harrastanut.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16422 Luotu: 31.12.2012
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
296 Luotu: 03.01.2025
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
189 Luotu: 16.12.2024
Ei tuuli- tai aurinkovoimaa Häädetkeitaan luonnonpuiston ympäristöön!
196 Luotu: 31.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
474 Luotu: 31.12.2024
Vaadimme Seinäjoelle vähintään 2,5 km suojaetäisyyden tuulivoimaloille asutukseen nähden
297 Luotu: 11.12.2021
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
183 Luotu: 19.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15971 Luotu: 15.07.2023
KEIJÄRVEN SUOJASTENLAHTI YLÖJÄRVELLÄ TULEE SUOJELLA, EI RAKENTAA
239 Luotu: 19.11.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101602 Luotu: 27.09.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
11158 Luotu: 13.12.2020
Kaivosvaraus EI saa vaarantaa yli miljoonan ihmisen puhtaita juomavesiä ja mm. Päijänteen ja Vesijärven vesistöä
6427 Luotu: 21.06.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
401 Luotu: 18.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
654 Luotu: 24.11.2024
Vaatimus Suomen hallitukselle: Tulitauko Gazaan
17694 Luotu: 16.10.2023
Vetoomus EUROOPAN NEUVOSTON MINISTERIKOMITEALLE
20 Luotu: 07.01.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
449 Luotu: 13.12.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1489 Luotu: 13.01.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1807 Luotu: 27.12.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1091 Luotu: 15.07.2023