IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ

#1941: Inversus -

Kyselit noista pH-luvuista. Vastaan, vaikka en ole tuon edellisen kommenttisi kohde ("vieras").

Turvevesien, niin luonnontilaisten kuin kaivettujenkin soiden, "normaali" pH on humushappojen aikaansaamana esim. Pohjanmaan maakunnissa yleisesti luokkaa 3,6-3,8. Kasvittoman turvekerroksen paljastuminen kaivuussa kuitenkin kiihdyttää/lisää happamuudenkin kasvua (kiintoaine- ja humuskuorman kasvun lisäksi) luonnontilaisten soiden suovesiin verrattuna.

On kuitenkin huomattava vielä merkityksellisempi happamoitumisvaara 4000-8000 vuotta sitten pohjalaismaakuntien yllä lainehtineen Litorinameren "jälkiseurauksena". Litorina-sedimentit 0-60 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolella ovat pääosin erittäin happamia sulfaattimaita, joiden kaivaminen ojituksissa (turve-/metsäojitukset) aiheuttaa huomattavan ison happamoitumisriskin, kun sulfaattisedimentit ojitusten vaikutuksesta hapettuvat, mikäli kaivuu niihin asti yltää. Ja yltäähän se monilla kohteilla, mm. turvekenttien eristysojissa, joiden vesiä ei tiettävästi edes käsitellä esim. pintavalutuskentillä. Pv-kentät yms:t rakenteet eivät nykykäytännöissä muutenkaan estä pH:n alenemista.

Turvekenttien pohjamaan happamuus on Pohjanmaan maakunnan alueella EPOELY:n tarkkailussa todettu erittäin suureksi, jopa luokkaa pH 2,6-2,9 ja sedimenttien hapettuminen johtaa veden happamoitumisen lisäksi myös myrkyllisten metallien muuttumiseen liukoisiksi ja selkeäksi vesien tilaa voimakkaasti pilaavaksi tekijäksi.

Käytöstä poistuvien turvekenttien jälkikäytöksi turvetoimijat näyttävät pääosin vieläkin suunnittelevan maa- ja metsätalouskäyttöä. Näin myös happamoittavien sulfaattimaiden kohdalla. Tämä tietää varmuudella sitä, että suopohjien kuivatus ulotetaan niissä syvälle "pikileerikerroksiin" ja kuivatusvesien valtava happamuuden kasvu on tosiasia minkään estämättä. Edes voimakkailla kalkituksilla ei apua niihin pysyvästi saada ja vesistöt pilaantuvat entisestään. Ainut oikeasti happamoitumista hidastava keino on entisten turvekenttien vesittäminen niin, ettei happi pääse sedimentteihin suoraan vaikuttamaan.

Sulfaattimaiden aiheuttamat riskit eivät toistaiseksi ole päässeet AVI:en turvelupakäsittelyissä niille ehdottomasti kuuluvan erityishuomion kohteeksi, vaikka riskisedimentit monilla alueilla (mm. Pohjanmaan virtavesistöissä) täydellisesti estävät valtiovallan hyväksymien vesienhoitosuunnitelmien toteuttamisen. Erityisesti pohjalaismaakuntien sulfaattimaiden kohdalla turvetuotannon ympäristöluvituksissa nämä huomattavan suuret ympäristöhaitat on otettava ohjaaviksi kriteereiksi lupapäätöksissä.