Kansanäänestys EU-jäsenyydestä

VILLE KUIVALAINEN

/ #213 Liittovaltiolobbaus on pysäytettävä !

05.01.2013 12:47

Katteettoman vekselin takauskomissio= Kataisen hallitus ! Onko nykyhallitus Suomen vai Eu:n asialla ? Poliittinen valtaeliitti ajaa vain tietyn hyväosaisen kansanosan etuja. Rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy. Ollaan takuumiehenä liipparijäsenmaille ja heidän velkojilleen. Valtionkassaa paikataan velalla, jotta saataisiin tilinpäätös näyttämään paremmalla. Ei ole kestävää kehitystä tulevia sukupolvia ajatellen. Sopimuksia kirjoitellaan harvainvaltaisissa kabineteissa, Brysselin yössä. Ainoa tarkoitus on syventää liittovaltiokehitystä, että ei Suomalaiset karkaa tästä kauniiden ja rohkeiden vilttiketjusta. Hienosti on pullat uunissa, ei ole enää omaa rahaa, saati perustuslakia ja itsenäisestä valtiosta on turha puhua. Siis olemme jo osittain liittovaltiossa ja suhmurointi jatkuu, eikä loppua näy. Missä kansan maalaisjärki, onko sekin ulkoistettu Brysseliin, vai onko osa väestämme joutunut Eu-lobotomian uhriksi ? Tässä hieman yhteenvetoa suomen porvarihallituksen keinoista pitää Eu:n kaarnalaiva pinnalla: Eläkeiän nosto, työurien pidentäminen, Alv:n korotus, kansalaisten palkka-ale, valtionomaisuuden myymiminen pilkkahinataan ulkomaisille sijoittajille jne..." Kansalle keppiä ja herroille herkkuja" on kokoomuksen nykyteesi. Hypätään jarrulle yhdessä suomalaiset, sillä nykypolitiikka ei palvele omaa kansaa !!