Kannabis lailliseksi
Veijo Vilperi |
/ #3942 Turha liikaa jeesustella09.12.2012 06:42Toki meikäläine ymmärtää miksi suurin osa kannabiken pulesta puhujista vertaa sitä viinaan ja tupakkaan, mutta tosiasia on ettei kannabiskaan harmiton ole esimerkiksi kannabis aiheuttaa passivoitumista ja reaktiokyvyn hidastumista eikä sitä missään tapauksessa saa alaikäiselle tai tiellä liikkuvalle tehdä lailliseksi. Ymmärrän myös vastustajia jotka toteavat että koska kannabis on laissa merkitty huumeeksi niin se on laiton ja vaarallinen mutta muistakaa kuitenkin että laki on kansan päättämä ja sen päätöksen jälkeen on tullut paljon uutta informaatiota aiheesta joten sivistäkää itseänne aiheesta ennen kuin menette ketään narkkariksi syytämään. Ja niille jotka toteavat että ei suomeen uutta laillista huumausainetta tarvita niin en voi sano kun ei tarvitakkaan mutta tuntemistani "pilviveikoista" hyvin harva käyttää alkoholia koska pilvestä tulee mukavampi olo. Toki sekakäyttäjiä löytyy mutta ne kaverit yleensä käyttää paihteitä sekasin jo ennen kun mitään laillistetaan. Laillistamisella olisi kuitenkin nähdäkseni paljon hyvää:
Jo valmiiksi ylityöllistetyiltä poliiseilta vapautuisi huimasti resursseja muihin operaatioihin kun ei tarvitsisi jokaisen vähääkään epasovinnaisen näköisen taskuja ja taloa tarkastaa kannabiskätköjen varalta. Eikä muuten olisi suhteelisen turhia rikosrekisterejä henkilöillä joiden kokeilujen kohdalla on käynyt huono tuuri. (Pystyisi välttämään jos ei kokeilisi mutta kun aiheeseen tutustuu niin alkaa ymmärtämään miksi osa silti tekee päätöksen siirtyä holista hamppuun)
Itse kuten varmaa arvasittekin allekirjoitin adressin ja se että yli 30 tuhatta on samaa mieltä kanssani kertoo siitä että mielipiteitä on molemmin puolin tätä lain aitaa ja tilanteen uudelleen tarkastelu luultavasti tulee ajankohtaiseksi nopeammin kuin uskommekaan. Anteeksi pitkästä kirjoituksesta ja hyvää jatkoa kaikille holisteille ja narkkareille :D |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1803 Luotu: 12.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101339 Luotu: 27.09.2024
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
557 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
488 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
306 Luotu: 13.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
303 Luotu: 10.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
274 Luotu: 18.12.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
128 Luotu: 13.12.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
95 Luotu: 16.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15361 Luotu: 15.07.2023
Marttilalaisille tuki musiikkiopistoon
84 Luotu: 12.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3995 Luotu: 21.11.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2654 Luotu: 01.12.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
202 Luotu: 07.12.2024
Kurun Hirsilinna säilytettävä
769 Luotu: 30.11.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
606 Luotu: 24.11.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
47 Luotu: 13.12.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1068 Luotu: 15.07.2023
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
245 Luotu: 06.12.2024
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
51 Luotu: 11.12.2024