Adressi Israelin tueksi!
Anna Nuutinen |
/ #1457 Re: Yle: Natseja etsivä järjestö suuttui Salolaiselle01.12.2012 17:40#1456: STT - Yle: Natseja etsivä järjestö suuttui Salolaiselle
Natsien metsästäjät hermostuivat Pertti Salolaisen puheistaJulkaistu: 1.12.2012 10:30
Natsirikollisia jäljittävä Simon Wiesenthal -keskus syyttää kansanedustajaa antisemitismistä ja vaatii tämän erottamista. Vaikutusvaltainen juutalaisten kansalaisjärjestö Simon Wiesenthal -keskus tuomitsee kansanedustaja Pertti Salolaisen (kok) puheet Yhdysvaltain juutalaisväestön vaikutuksesta maan Lähi-idän politiikkaan.Suomen ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtajana toimiva Salolainen oli perjantaina vieraana Ylen Aamu-tv:ssä. Keskustelun aiheena oli YK:n yleiskokouksen äänestys Palestiinan asemasta YK:n tarkkailijavaltiona. Salolainen kertoi ohjelmassa uskovansa, että jos Yhdysvallat ottaisi näkyvämmän roolin Lähi-idän rauhanneuvotteluissa, voisi niissä myös syntyä tuloksia. Salolaisen mukaan Yhdysvallat ei kuitenkaan kykene tähän omien sisäpoliittisten syidensä vuoksi. - Yhdysvaltojen on vaikea ottaa neutraalimpaa kantaa tässä Israel-Palestiina-asiassa, koska heillä on niin vaikutusvaltainen juutalaisväestö, jolla on sekä rahat että media käsissä. Yhdysvaltain hallinto ei ole oikein uskaltanut lähteä sisäpoliittisista syistä tekemään riittävästi tämän asian kanssa. Tämä on surkea totuus Yhdysvaltojen politiikasta, Salolainen sanoi ohjelmassa. Yhdysvaltain Los Angelesissa päämajaansa pitävä Simon Wiesenthal -keskus tuomitsi korviinsa kantautuneet Salolaisen puheet heti tuoreeltaan perjantaina. Järjestön tiedotteen mukaan Salolainen "toisti antisemitistista uutisankkaa Yhdysvaltain hallitusta ja mediaa kontrolloivasta juutalaisten salakerhosta". Suomen hallitukselta vaaditaan toimenpiteitäKeskuksen tiedotteen mukaan sen hallinnollisten suhteiden johtaja Mark Weitzman on lähestynyt Suomen Washingtonin-suurlähettiläs Ritva Koukku-Rondea kirjeellä, jossa hän vaatii Suomen hallitusta puuttumaan Salolaisen puheisiin.- Se, että tällainen lausunto tulee Suomen poliittisen eliitin jäseneltä, on tyrmistyttävää ja ällistyttävää. Koska lausuntoa ei kiistetty, vaikuttaa siltä, että tällainen ajattelutapa on Suomessa yleisesti hyväksytty, Weitzman kirjoittaa suurlähettiläälle. Hän myös muistuttaa Koukku-Rondea siitä, että Suomi on mukana Holocaust Task Force -järjestössä, joka pyrkii edistämään juutalaisten joukkotuhoa koskevaa koulutusta, tutkimusta ja muistamista. - Suomen täytyy välittömästi ryhtyä toimenpiteisiin osoittaakseen, että se on edelleen sitoutunut näihin periaatteisiin. Tämän tulee Weitzmanin mukaan tapahtua niin, että Suomi tuomitsee ja kiistää Salolaisen puheet virallisesti sekä sanoutuu niistä irti. Weitzman vaatii myös, että hallituksen tulisi erottaa Salolainen virallisesta asemastaan. Salolaisen lausunto levisi perjantaina myös Israelin mediaan, kun maan suurin englanninkielinen sanomalehti Jerusalem Post uutisoi aiheesta. Anna Nuutinen |
Kommentoi adressia |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
343 Luotu: 28.01.2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
901 Luotu: 19.01.2025
Alakoulut säilytettävä lähikouluina Kuusankoskella
253 Luotu: 25.01.2025
Nuorisotyöntekijä Karttulaan
247 Luotu: 23.01.2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
873 Luotu: 24.11.2024
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
12514 Luotu: 25.08.2023
Jalkapallohalli Naantaliin
595 Luotu: 21.01.2025
Pelastetaan Kuggomin puuvenekoulu
156 Luotu: 31.01.2025
Uitonrannan/Rantalaurilan tontti säilytettävä Keminmaan kunnan omistuksessa ja siitä on kehitettävä kaikkia kuntalaisia palvelevaksi virkistysalueeksi
136 Luotu: 26.01.2025
Päiväkoti Karvikan toiminnan tulee jatkua
131 Luotu: 28.01.2025
Ikäihmisten kuntouttava päivätoiminta Hämeenkyrössä tulee taata jatkossakin
553 Luotu: 22.01.2025
Luontokoulun kummiluokkatoiminnan jatkumisen puolesta Nuorisokeskus Villa Elbassa
309 Luotu: 05.12.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
258 Luotu: 13.12.2024
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
815 Luotu: 14.01.2025
Mahdollisuus jatkaa filosofian aineopintoja sekä kestävyysopintoja Itä-Suomen yliopistossa on turvattava
149 Luotu: 22.01.2025
Vetoomus HIFKn toimistolle ja johdolle vääränlaisen fanikulttuurin kitkemiseksi
352 Luotu: 12.01.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
509 Luotu: 13.12.2024
Adressi Laajalahden ja Kvikantin ympäristön suojelemiseksi ja VT8-MT749 -yhteysvälin vastustamiseksi
283 Luotu: 30.11.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101706 Luotu: 27.09.2024
Vetoomus Kinnulan uimahallin aukipitämisen puolesta
256 Luotu: 14.01.2025