Adressi Israelin tueksi!
Gavriblock |
/ #1438 UUTISOTSIKOITA25.11.2012 21:43Likudin jäsenet menevät tänään vaaliuurnille valitakseen puolueen edustajat tammikuun 22. päivänä pidettäviin Knessetin vaaleihin. Rekisteröityjä jäseniä on 125 351, joiden tulee 97 kandidaatin joukosta kansanedustajaehdokkaat 25:en paikkaan. Viimeisten mielipidetiedustelujen mukaan Likudin ja Israel Beitenun liittoutuma saisi 34 – 38 edustajapaikkaa. Ennen Gazan operaatiota ennusteet osoittivat paljon suurempia lukuja. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=293314 The Sunday Times raportoi Israelilaisiin satelliittikuviin perustuen, että Iran on aloittanut kiireisen aseitten kuljettamisen meritse rahtilaivoilla Sudaniin, josta ne kuljetetaan eri teitä Gazan kaistalle. Rahtialuksen nähdään lastaavan ruumaansa FAJR-5 raketteja ja muita sotilaallisia tarvikkeita. Puolustusministeriön politiikan ja poliittis-sotilaallisten kysymysten johtaja Amos Gilad syytti Sudania, että se toimii aseitten salakuljetuksen välittäjämaana Iranin avustuksella. Sudan puolestaan syyttää, että Israel pommitti Khartoumissa Sudanin pääkaupungissa sijaitsevaa sotilastarvikkeita valmistavaa tehdasta sytyttäen sen tuleen. Artikkelissa vihjataan, että Iranilla on kiire aseistaa liittolaisiaan Hamasia ja Hizbullahia olettaessaan Israelin ja USA:n voivan aloittaa hyökkäykset Iranin ydinlaitoksia vastaan. http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=293324 Jerusalemin Shuafatin arabilähiössä vandaalit iskivät toistamiseen arabien omistamia autoja vastaan rikkoen renkaita ja kirjoittaen niiden kylkiin iskulauseita, kuten ”Price tag Gaza”, Hintalappu Gazan vuoksi, yhteen autoon. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=293322 Israel on yrittänyt vaikuttaa YK :n jäsenvaltioihin, että ne vastustaisivat PA:n esitystä Palestiinan valtion hyväksymisestä supertarkkailijan asemaan YK:ssa, mikä antaisi sille oikeuden tulla valituksi eri YK:n alaisiin toimikuntiin ja neuvostoihin. USA, Ranska Saksa ja Englanti ovat varoittaneet Abbasia esityksen jättämisestä marraskuun 29. päivänä, joka on YK:n v. 1947 tekemän Palestiinan maan jakoesityksen vuosipäivä, minkä palestiinalaiset ja arabimaat hylkäsivät. Israel pohtii, mitä vastatoimia se tulisi tekemään. Apulaisulkoministeri Danny Ayalon vihjaa, että hän voi aloittaa keskustelut toisten palestiinalaisryhmien kanssa ohittaen Abbasin. Yhtenä vaihtoehtona on E-1 alueen rakentamisen aloittaminen Maale Adumimin ja Jerusalemin välillä, mistä USA on varoittanut, koska se vaikeuttaisi Palestiinan valtion yhtenäisyyttä. Israelin näkemyksen mukaan Abbasin aloite rikkoo Oslon sopimuksia ja kaikkia sen jälkeen sovittuja järjestelyjä. Abbasin leirissä katsotaan, että IDF:n viimeinen operaatio Gazassa on voinut nostaa palestiinalaisten suosiota, ja siksi katsovat, että rauta pitää takoa silloin, kun se on hehkuva. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=293279, http://www.timesofisrael.com/abbas-confident-free-world-will-support-palestinian-un-bid/ Egyptin turvallisuusjoukkojen asema Rafassa Siinailla tuhoutui osittain pommihyökkäyksessä, raportoi Al-Arabiya. Kaupunki sijaitsee Siinain ja Gazan rajalla siten, että kaupunki jakaantuu kahtia, osan jäädessä Gazan puolelle. Paikalle koottiin kiireesti runsaasti turvallisuusjoukkoja, jotka haravoivat ympäristöä mahdollisten räjähtämättömien pommien löytämiseksi. Hyökkäys on paikallisen jihad-järjestön suorittama, jotka sumeilematta haastavat Egyptin armeijaa uskaliailla hyökkäyksillä sekä armeijan että poliisin joukkoja vastaan. http://www.timesofisrael.com/explosion-rocks-egyptian-intelligence-building-in-rafah/ Saudi Arabia naiset alistetaan sähköisen SMS järjestelmän kautta talutushihnaan, jonka avulla miehet pystyvät paikantamaan heidät. Saudinainen ei saa ajaa autoa, ei mennä yksin ilman miessaattajaa kauppoihin eikä matkustaa ulkomaille ilman miehen lupaa ja silloinkin vain miehen saattamana. Tämä täytynee tulkita siten, etteivät saudimiehet – koskee kyllä laajemminkin arabimiehiä – luota toisiinsa, ja siksi haluavat peittää naisensa päälaesta varpaisiin, vain kapea viiru katsomista varten. http://english.alarabiya.net/articles/2012/11/22/251255.html Moni kyselee Israelissa, miksi maalle, joka tulittaa sitä raketeillaan, pitää viedä ruokaa, lääkkeitä ja muita välttämättömyystavaroita, mutta myös toimittaa sinne sähkövirtaa ja polttoaineita ja ottaa siellä haavoittuneita hoidettaviksi sairaaloihinsa. Kuitenkin maailma syyttää Israelia lastenmurhaajaksi ja terrorivaltioksi, kuten Turkin pääministeri Erdogan totesi operaatio Pillar of Cloud aikana. Israelin olisi korkea aika tajuta, anti-semitistinen maailma syyttää Israelia teki mitä tahansa tai oli tekemättä mitään. Syyt ovat paljon syvemmällä, ihmisten sydämissä, josta lähtevät pahat ajatukset, haureudet, murhat, aviorikokset, jotka saatuaan vallan saastuttavat ihmisen. http://www.jpost.com/Opinion/Editorials/Article.aspx?id=293286 USA on päättänyt perustaa ensimmäisen F-35 koneilla varustetun laivueen. Kone on kärsinyt toistuvista ongelmista ja sen kustannukset ovat nousseet moninkertaisiksi. Lisäksi jotkut epäilevät, että sen huippuunsa varustettu tietokonein ohjattu järjestelmä on altis hakkereille, jotka voivat siepata sen hallintajärjestelmät.(JP. Andrea Shalal-esa, 25.11.12) Jordania torjui Iranin tarjouksen saada ilmaista öljyä vastapalveluksia vastaan. Israel joutuisi tämän johdosta entistä enemmän saarroksiin. (JP) Israel aloittaa ilmapuolustuksen kakkosvaiheen Majic Wand, eli Davids Sling, Arrow-2 torjuntaohjuksen testauksen. Järjestelmän tulisi olla käyttökunnossa 2014. Se on tarkoitettu Iron Dome järjestelmän täytteeksi nopeammille ohjuksille. http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=293331 |
Kommentoi adressia |
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Suuri kulttuuriadressi Maamme hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Taide ja kulttuuri ovat eri muodoissaan läsnä kaikkialla. Kulttuuria ovat esitykset, kirjastot, museot, näyttelyt ja konsertit, tv-sarjat ja elokuvat, kirjat, tanssi ja laulu. Taiteilijat ovat luoneet myös talomme, huonekalumme, vaatteemme ja muotoilleet arjen esineet tai kulkuvälineet. Taide ja kulttuuri ovat niin monin eri tavoin mukana elä...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Raamattu- ja Israel-marssi ja Israel-päivä Sapattina 9.11.2024! https://youtu.be/YlQVFXK1C8g?si=0ryrE1RRDpoK7n8J ISRAEL-PÄIVÄ JYVÄSKYLÄSSÄ SAPATTINA 9.11.2024! JEESUS: SILLÄ PELASTUS ON JUUTALAISISTA! JOHANNES 4:22 Raamattu- ja Israel-marssi klo 11-12 Kompassi Kauppakatu 33 Suomen ja Israelin liput mukaan! Sepänkeskus Kyllikinkatu 1 klo 12-16 Kahvit Puheet: Ilkka Vakkuri, toiminnanjohtaja Israelin Ystävät ry Jouko Piho, eläkkeellä oleva luokanopettaja, kirjailija ja kustantaja Ari Rusila...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Me allekirjoittaneet toteamme, että Ylöjärven Kurun Patakorven tuulivoimalahanke ei sovellu tuulivoimarakentamiseen. Ylöjärven kaupungin tulee tehdä kielteinen päätös Patakorven tuulivoimarakentamisen osalta ja Pirkanmaan liiton maakuntavaltuuston tulee poistaa kyseinen alue vaihemaakuntakaavasta (Elonkirjo ja energia) soveltumattomana tuulivoimarakentamiselle. Ylöjärven kaupunginhallitus on 15.5.2023 päätöksellään käynnistänyt osayleiskaavan Ylöjärven, Kurun Patakorven tuulivoimalahankkeeseen...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto on säilytettävä Vähässäkyrössä Taustaa Pohjanmaan hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvioon sisältyy ehdotus, jonka mukaan Vähänkyrön hyvinvointiaseman lääkärin ja hoitajan vastaanotto siirrettäisiin Laihialle ja asukkaat voisivat jatkossa valita, asioivatko he Laihialla vai Vaasan keskustassa. Perustelut Vähänkyrön hyvinvointiaseman tilat ovat uudet, sisäilmaltan hyvät ja hyvinvarustellut. Julkista liikennettä Laihian 40 vuotta sitten rakennetulle hyvinvointi...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Joka vuosi ilotulitteet aiheuttavat silmävammoja, käsivammoja, tulipaloja ja hirvittävän määrän roskaa, jota kukaan ei vaivaudu keräämään. Vaikka ilotulitteiden ampumisaika on lailla rajoitettu uudenvuodenaatosta klo 18:00 uudenvuodenyöhön kello 02:00 saakka, alkaa pommitus päiväkausia aiemmin ja loppuu alueesta riippuen joskus vuoden ensimmäisen viikon aikana. Tunnelma on kuin ilmataistelussa. Vaikka mitään ilotulitteita ei saisi käsitellä huumausaineiden tai alkoholin vaikutuksen alaisena ta...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Hei! Turun kaupunki valmistelee kaavamuutoshanketta, jossa osia nyt virkistyskäyttöön kaavoitetusta alueesta muutettaisiin kerrostalojen rakennusalueeksi. Hanke etenee nimellä Katariinanlaakson asuntomessualueen täydennysrakentamista koskeva asemakaavamuutos (Jagellonicankatu 3 ja 4). Kyseinen alue on poikkeuksellisen arvokas niin luonnon, historian kuin kaupunkikuvan kannalta, ja kaavamuutoksen toteuttaminen aiheuttaisi merkittävää haittaa näille arvoille. Arvokas ympäristö tuhottaisiin peruut...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla! Apua tarvitaan kiireellisesti Linnanvirrassa talvehtiville sorsille ja joutsenille poikasineen. Kaupunkilaisten huoli on suuri. Kaupunkilaiset ovat alkaneet ruokkia nälkään nääntyviä lintuja ja tästä Kajaanin kaupunki on tehnyt rikosilmoituksen. Linnanvirrassa talvehtii muuttoviettinsä kadottaneita tai muuten muuttoon kykenemättömiä sorsia. Talvehtimaan on nyt saapunut myös Kajaanin Linnanvirrassa jo neljä talvea talvehtinut joutsenpari...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kanta-Hämeen alueella toimiva hyvinvointialue OmaHäme on kaavaillut Forssan sairaalan vuodeosastojen sekä poliklinikoiden sulkuja, sekä siirtoa Hämeenlinnan Assi-sairaalaan. Me vaadimme Forssan sairaalan palveluiden pysymistä nykyisellä tasolla. Forssan sairaala palvelee Lounais-Hämeen alueella noin 50 000 asukasta. Se on mahdollistanut usealle seutukuntalaiselle palvelut lähialueella. Sen lisäksi Forssan sairaala toimii työllistäjänä Forssan seudulla. Palveluiden siirtäminen Hämeenlinna...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Allekirjoita Suomen hallitukselle osoitettu vaatimus lopettaa perusteeton ja kohtuuton Israelin tuomitseminen YK:n yleiskokouksessa ja YK:n alajärjestöissä, sekä pidättäytymään Palestiinan valtion tunnustamisesta, mikäli tietyt ehdot eivät täyty. Adressin taustalla on 20 Israel-järjestön muodostama Israel-ystävyystoimikunta. UN Watch -järjestön mukaan (https://unwatch.org/database/) Israel on 2015-2024 saanut osakseen 69 % YK:n yleiskokouksen tuomitsevista päätöslauselmista. Suomi on äänestänyt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Maailman terveysjärjestö (WHO) on aloittanut vuonna 2022 neuvottelut, joissa se pyrkii lisäämään merkittävästi päätösvaltaansa maailmanlaajuisten kansanterveystoimien osalta kahdella kansainvälistä lainsäädäntöä muuttavalla tavalla, pandemiasopimuksella ja kansainväliseen terveyssäännöstöön ehdotetuilla muutoksilla. Neuvotteluiden on määrä päättyä kyseisten asiakirjojen hyväksyntään WHO:n yleiskokouksessa toukokuussa 2024. Jos Suomi ei vastusta pandemiasopimuksen ratifiointia ja ehdotettuja kan...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Me allekirjoittaneet vastustamme Kaarinan kaupungin suunnitelmaa lakkauttaa musiikkiluokkatoiminta ja korvata se suppeammalla valinnaisainetarjonnalla. Vaadimme, että lähes 40 vuotta jatkunut musiikkiluokkatoiminta säilytetään nykyisessä laajuudessaan Valkeavuoren koulussa. Miksi musiikkiluokat tulee säilyttää: Musiikkiluokat ovat olleet keskeinen osa Kaarinan koulutus- ja kulttuuritarjontaa vuodesta 1986. Niiden lakkauttaminen tuhoaisi vuosikymmenien aikana rakennetun osaamisen ja toimintamall...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Adressi Israelin tueksi!" tähän luetteloonSotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Estetään yhdessä sota veteraanien häpäisy ja seistään heidän kanssaan itsenäisen Suomen tukena. Ota kantaa ja äänestä Presidentti Stubbin päätöstä vastaan. Jos olet saanut kutsun linnan juhliin, kannustamme myös sinua allekirjoittamaan ja menemään askelen edelle kieltäytymällä kutsusta. Haluamme osoittaa kunnioitusta sotiemme veteraaneille ja heidän uhrauksilleen, koko itsenäisen Suomen kansalle. Allekirjoita vetoomus, joka vaatii palauttamaan veteraanit Suomen itsenäisyyspäivän juhliin 6.12.202...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
342 Luotu: 28.01.2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
899 Luotu: 19.01.2025
Alakoulut säilytettävä lähikouluina Kuusankoskella
253 Luotu: 25.01.2025
Nuorisotyöntekijä Karttulaan
247 Luotu: 23.01.2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
872 Luotu: 24.11.2024
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
12513 Luotu: 25.08.2023
Jalkapallohalli Naantaliin
595 Luotu: 21.01.2025
Pelastetaan Kuggomin puuvenekoulu
142 Luotu: 31.01.2025
Uitonrannan/Rantalaurilan tontti säilytettävä Keminmaan kunnan omistuksessa ja siitä on kehitettävä kaikkia kuntalaisia palvelevaksi virkistysalueeksi
136 Luotu: 26.01.2025
Päiväkoti Karvikan toiminnan tulee jatkua
129 Luotu: 28.01.2025
Ikäihmisten kuntouttava päivätoiminta Hämeenkyrössä tulee taata jatkossakin
553 Luotu: 22.01.2025
Luontokoulun kummiluokkatoiminnan jatkumisen puolesta Nuorisokeskus Villa Elbassa
309 Luotu: 05.12.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
258 Luotu: 13.12.2024
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
814 Luotu: 14.01.2025
Mahdollisuus jatkaa filosofian aineopintoja sekä kestävyysopintoja Itä-Suomen yliopistossa on turvattava
149 Luotu: 22.01.2025
Vetoomus HIFKn toimistolle ja johdolle vääränlaisen fanikulttuurin kitkemiseksi
352 Luotu: 12.01.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
509 Luotu: 13.12.2024
Adressi Laajalahden ja Kvikantin ympäristön suojelemiseksi ja VT8-MT749 -yhteysvälin vastustamiseksi
283 Luotu: 30.11.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101706 Luotu: 27.09.2024
Vetoomus Kinnulan uimahallin aukipitämisen puolesta
256 Luotu: 14.01.2025
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.