IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ


Vieras

/ #1874 Maailman parhaita tutkimuslaitoksia II ?

23.11.2012 13:36

VTT:n johtaja ei pidä yhdistystaustaansa ongelmana

9.9.2010 15:41
A A
Piia Elonen
Helsingin Sanomat

VTT:n teknologiajohtaja Satu Helynen ei koe ongelmalliseksi, että hän istuu turveyhdistyksen hallituksessa samaan aikaan, kun johtaa VTT:llä riippumattomaksi tarkoitettua energia-alan tutkimusta.

"Minä kuten useat muutkin VTT:n tutkijat kuulumme moniin yhdistyksiin. Se on tutkijalle hyvä verkottumiskanava ja hyvä mahdollisuus kansainväliseen tietojen vaihtoon. Se on olennainen osa pitää yllä asiantuntemusta ja toisaalta viedä sinne puolelle osaamista", Helynen sanoi torstaina.

Helsingin Sanomat kertoi tänään, että VTT:n lämmityspolttoaineiden verotusta käsittelevän selvityksen laatijan taustoista. Helynen istuu Kansainvälinen turveyhdistysen IPS:n hallituksessa ja on aikaisemmin vetänyt turpeen puolesta puhunutta Finbio ry:tä.

VTT:n polttoaineraportissa turpeelle ei ehdoteta lainkaan veroa, vaikka sen ilmastopäästöt ovat kivihiilen luokkaa.

Helynen itse ei pidä rooliaan ongelmana. Hän ei myöskään usko, että hänen taustansa nakertaisi luottamusta VTT:n tutkimuksiin tai itse laitokseen.

Ylen uutisille Helynen puolusti IPS:n hallituspaikkaa sillä, että yhdistys on tieteellinen järjestö, ei turve-energiaa ajava järjestö.

Vieläkö kutsutte yhdistystä tieteelliseksi?

"En osaa sanoa, että mitä se tarkoittaa, että onko yhdistys tieteellinen vai ei, mikä se kriteeri on", Helynen epäröi.

Käytit kuitenkin itse sitä sanaa?

"Mielestäni siellä on tiedemaailma on vahvasti edustettuna. Sillä perusteella kutsuin tieteelliseksi yhdistykseksi. En ole nähtävästi joka sanaa miettinyt tarkkaan."

Ja kuinka se turpeen verotus menikään?