IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ
Kokoomuslainen |
/ #1761 Re: Re: Re: Re: Re: Saksan vihreä energia tuleekin kivihiilestä, ei auringosta - väitehän se on tu06.11.2012 11:10
Päätiestön ylläpito kuuluu Suomessa valtiolle. Pienemmät kylätiet kunnille/kaupungeille, mutta nekin rahat viime kädessä kuitenkin tulevat pääosin verorahoista. Kaikki teollisuus tarvitsee Suomen tiestöä toiset enemmän, toiset vähemmän. Sehän on edellytys Suomelle, ja kaikille maille, että valtakunnan infrastruktuuri on kunnossa. Toisaalta on myös siten, että tiestöä rakennetaan ja parannetaan juuri sinne, mihin on tulossa sellaista teollisuutta joka tarvitsee paljon tiestöä. Kaikki kunnat/kaupungit haluavat teollisuutta mahdollisimman paljon omien kuntarajojensa sisäpuolelle. Tästä käydään kuntien välillä joskus hyvinkin kovaa kilpailua. Tällainen trendi vain voimistuu mitä enemmän lamaa kohti mennään tai mitä syvemmällä lamassa ollaan. Eri puolille Suomea on hyvin paljon parannettu paikallista tiestöä juuri esim. turvekuljetusten lisääntyneen tarpeen vuoksi. Metsäteollisuus on toinen hyvä esimerkki. Puukuljetusten hoitaminen edellyttää määrätynlaista ja -kuntoista tiestöä. Useimmiten tarve on olemassa useilla paikkakunnalla molemmilla em teollisuudenhaaroilla saada parempaa tiestöä, metsäautoteitä jne. Maatilatkin tarvitsevat nykypäivänä kestävän runkorakenteen omaavia teitä omiin raskaisiin kuljetuksiinsa. Turveyhtiöt ovat omalla kustannuksellaan rakentaneet Suomeen useita satoja kilometrejä tiestöä. Tämä tiestö on käytettävissä myös turvetuotantoaluetta ympäröivien maa- ja metsäalueiden omistajilla. Metsästäjät ja marjastajat käyttävät myös tätä tiestöä hyödykseen. Kattavan tiestön saaminen tai jo olemassaolevan tiestön parantaminen maaseudulle ei ole huono asia. Tässä ei ole häviäjiä vaan kaikki ovat voittajia. Yleisesti ottaen paikka- ja kyläkuntien asukkaat ovat erittäin tyytyväisiä saadessaan viimeinkin, usein jopa vuosikymmeniä odotetun, kunnon tiestön omille kotiseuduilleen. Harva varmaan tietää sellaista kyläkuntaa joka olisi vastustanut tiestönsä parantamishankkeita. Kansanedustajille ja ministereille ollaan aina jättämässä adresseja nimenomaan pienempien ns. kyläteiden parantamisen tai rakentamisen puolesta. Teiden rakentaminen ja ylläpito tarvitsee paljon työvoimaa, suunnittelijoita, urakoitsijoita, koneiden valmistajia ja huoltohenkilöstöä ym. Tämä puolestaan tuo työtä ja toimeliaisuutta usein sellaisillekin paikkakunnille, missä maanrakennusalan työpaikat ovat vähissä. Tässäkin kaikki ovat voittajia, häviäjiä ei ole.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16393 Luotu: 31.12.2012
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1811 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1806 Luotu: 27.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101585 Luotu: 27.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15960 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
516 Luotu: 13.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
449 Luotu: 31.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
445 Luotu: 13.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
392 Luotu: 18.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
324 Luotu: 10.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
293 Luotu: 03.01.2025
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2738 Luotu: 01.12.2024
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Ei tuuli- tai aurinkovoimaa Häädetkeitaan luonnonpuiston ympäristöön!
183 Luotu: 31.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
183 Luotu: 16.12.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
176 Luotu: 29.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
167 Luotu: 19.12.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024