IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ
Kokoomuslainen |
/ #1719 Re:01.11.2012 12:41
Nimimerkki "Rex" jossain vaiheessa aloitti keskustelua aurinkosähköstä, etupäässä Saksan osalta. Omat kommenttini ovat olleet vain vastauksia sekä kannanottoja aloitettuun keskusteluun aurinkosähköstä. Itse olen lähinnä tuonut näkökantaa turpeeseen sekä puuhun siltä pohjalta, että ne ovat ainoita "suuren mittaluokan" energiapotentiaaleja maassamme ja että niiden käyttöä olisi nopeasti lisättävä ettemme tule aina vaan riippuvaisemmaksi ulkomaisesta energiasta. Vielä kerran totean että kaikki maat haluavat hyödyntää oman maansa energiaresurssejaan. Miksi me Suomalaiset emme ajattelisi samoin? Mikä meidän maassamme on eri tavalla kuin kaikissa muissa maissa? Miksi vastustaa kotimaisia energiamuotoja niin vahvasti kuten tälläkin keskustelufoorumilla mielipiteissä tulee esille? Katsellessani viime vuoden Suomen kauppatasetta, näkyy siellä valtava luku 13,2 miljardia. Tuo rahamäärä on arvo energiatuotteille mitä vuoden 2011 aikana on tuotu Suomeen. Siis kolmetoistatuhattakaksisataamiljoonaa euroa, numeroina 13 200 000 000 euroa. Kyseessä on erittäin suuri menoerä ja eurojen pako ulkomaille. Jos tuosta summasta edes murto-osa panostettaisiin lisää kotimaisiin energioihin, toisi se työtä ja toimeentuloa meille ja rahat jäisi hyödyttämään kotimaatamme ja maakuntiamme. Toimeliaisuutta kotimaisille yrityksille. Turvetta ja puuta hyödyntämällä saadaan paras tulos aikaan. Lisänä sitten tulevat marginaaliset energiamuodot kuten em. aurinkosähkö, tuuli, biokaasu ym joihin myös panostusta on lisättävä jonkin verran. Lyhyesti ja ytimekkäästi ne kuuluisat sanat: "Kotimaisuus kunniaan".
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16406 Luotu: 31.12.2012
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
294 Luotu: 03.01.2025
Ei tuuli- tai aurinkovoimaa Häädetkeitaan luonnonpuiston ympäristöön!
187 Luotu: 31.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
185 Luotu: 16.12.2024
Vaadimme Seinäjoelle vähintään 2,5 km suojaetäisyyden tuulivoimaloille asutukseen nähden
296 Luotu: 11.12.2021
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
458 Luotu: 31.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
174 Luotu: 19.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15965 Luotu: 15.07.2023
KEIJÄRVEN SUOJASTENLAHTI YLÖJÄRVELLÄ TULEE SUOJELLA, EI RAKENTAA
230 Luotu: 19.11.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
11155 Luotu: 13.12.2020
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101588 Luotu: 27.09.2024
Kaivosvaraus EI saa vaarantaa yli miljoonan ihmisen puhtaita juomavesiä ja mm. Päijänteen ja Vesijärven vesistöä
6427 Luotu: 21.06.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
399 Luotu: 18.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
654 Luotu: 24.11.2024
Vaatimus Suomen hallitukselle: Tulitauko Gazaan
17693 Luotu: 16.10.2023
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
15886 Luotu: 20.10.2022
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1807 Luotu: 27.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
445 Luotu: 13.12.2024
Vetoomus EUROOPAN NEUVOSTON MINISTERIKOMITEALLE
16 Luotu: 07.01.2025
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1488 Luotu: 13.01.2024