IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ
Kokoomuslainen Vieras |
/ #1713 Jättiyhtiö Siemens luopuu aurinkosähkön kehittelystä01.11.2012 09:29
Täällä kirjoitetaan kovasti aurinkosähkön puolesta Suomen oloissa ja verrataan siihen kuinka Saksassa satsataan kyseiseen energiamuotoon. Kattilamaakari toikin hyvin esille sähkön hintavertailua eri Euroopan maissa. Saksassa nimenomaan sähkön hinta on pompannut nopeassa tahdissa todella korkeisiin lukemiin. Suomessa teollisuus on erittäin energiaintensiivistä ja noilla Saksan sähkön hinnoilla suuri osa Suomen teollisuudesta olisi jo muuttanut muihin maihin. Myös Saksassa on aivan viime aikoina ollut vaikeuksia aurinkosähkön kanssa. Saksalainen jättiyhtiö Siemens ilmoitti muutamia päiviä sitten, että se vetäytyy kokonaan pois aurinkosähkön kehittelystä ja on myymässä aurinkoenergiaratkaisuja kehittävän yhtiönsä. Samalla Siemensin osalta loppuu kehitystyö Saharassa. Siemens on ollut veturina kehitettäessä suurta aurinkovoimalahanketta Deserteciä Pohjoisen Afrikan autiomaahan josta sähkö on tarkoitus siirtää kaapeleja pitkin Eurooppaan. Saharassa auringonvaloa riittää, ei täällä pohjoisessa Suomessa. Yhtiö on perustellut päätöstään sillä, että aurinkoenergian kysyntä on oleellisesti heikentynyt Euroopassa. Eteläisen Euroopan maissa, kuten Espanjassa ja Kreikassa, ei ole varaa uusiin erittäin kalliisiin hankkeisiin. Uusiutuvan energian tukia myös leikataan lähes kaikissa maissa. Yhtenä suurimpana tekijänä Siemensin poistumiseen Saharan hankkeesta on se, että Saksassa ei luoteta Pohjoisen Afrikan maihin eikä haluta tulla riippuvaisiksi ulkomaista energian saannin suhteen. Afrikan valtioissa on niin paljon erilaisia epävarmuustekijöitä, lähinnä poliittisia sellaisia, että tällaisten maiden varaan ei Saksakaan uskalla lähteä. Tämäkin on oivallinen esimerkki siitä, mistä olen kirjoittanut jo aiemmin. Kaikki maat haluavat saada mahdollisimman paljon omavaraista energiaa, eikä tulla riippuvaiseksi ulkomaisesta energiasta. Näin myös Saksa. Suomessa ollaan jo aivan hälyttävällä tasolla ulkomaisen energian suhteen. Noin 2/3 kokonaisenergiatarpeestamme tuomme ulkomailta. Kotimaisen turpeen ja puun osuutta energiapaletissamme on aivan välttämätöntä kasvattaa nopealla aikataululla. Siinä ohessa kasvaa muidenkin uusiutuvien energiamuotojen kehitys ja toteutus. Mutta esimerkiksi aurinkosähkön osuus tulee kaikenlaisten eri skenaarioiden mukaan olemaan meillä Suomessa erittäin marginaalinen.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16405 Luotu: 31.12.2012
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
294 Luotu: 03.01.2025
Ei tuuli- tai aurinkovoimaa Häädetkeitaan luonnonpuiston ympäristöön!
187 Luotu: 31.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
185 Luotu: 16.12.2024
Vaadimme Seinäjoelle vähintään 2,5 km suojaetäisyyden tuulivoimaloille asutukseen nähden
296 Luotu: 11.12.2021
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
457 Luotu: 31.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
174 Luotu: 19.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15964 Luotu: 15.07.2023
KEIJÄRVEN SUOJASTENLAHTI YLÖJÄRVELLÄ TULEE SUOJELLA, EI RAKENTAA
230 Luotu: 19.11.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101588 Luotu: 27.09.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
11155 Luotu: 13.12.2020
Kaivosvaraus EI saa vaarantaa yli miljoonan ihmisen puhtaita juomavesiä ja mm. Päijänteen ja Vesijärven vesistöä
6427 Luotu: 21.06.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
399 Luotu: 18.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
654 Luotu: 24.11.2024
Vaatimus Suomen hallitukselle: Tulitauko Gazaan
17693 Luotu: 16.10.2023
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
15886 Luotu: 20.10.2022
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1807 Luotu: 27.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
445 Luotu: 13.12.2024
Vetoomus EUROOPAN NEUVOSTON MINISTERIKOMITEALLE
16 Luotu: 07.01.2025
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1488 Luotu: 13.01.2024