IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ
Hallmark |
/ #1706 Re: Aurinkosähköllä ei Suomessa tule olemaan merkittävää osuutta, turpeella ja puulla kylläkin31.10.2012 17:22Kyllähän aurinkopaneelein ja -keräimin tehtävää energian pientuotantoa vastustavat nimenomaan suuret energiayhtiöt ja nämä kokoomuslaisenkin esittämät aurinkoenergian "kannattamattomuusteesit" perustuvat suurelta osin isojen tekemään "ainut vaihtoehto"-tyylin lobbaukseen. Hajautettu ja jopa kiinteistökohtainen oma(!) energiatuotanto on suurta myrkkyä fortumeille ja muille mahtitekijöille, koska se vähentää jättien osuutta. No senhän nämä totutusti kompensoivat nostamalla energian hintaa, kun määrällinen kysyntä vähenee. Hauska ilmiö on, että maalämmön, aurinkoenergian ynnä muun kiinteistökohtaisen tuotannon etenemistä jarrutetaan suurtoimijoiden taholta kaikilla mahdollisilla verukkeilla ja suoranaisella disinformaatiolla. Siitäkin huolimatta, että monet pientuotantomenetelmät saadaan varsin helposti kannattaviksi melko lyhyessä ajassa, myös Suomen olosuhteissa. Voi vain kysyä järjen perään. Mutta näinhän nämä energiamonopolifirmat ovat tottuneet aina toimimaan, valtiovallan erityisessä suojeluksessa. Ja aina näitä pörssiyhtiöitä kokoomuslaistenkin taholta on tuettu ja lobattu, koska omat sijoitukset ovat mm. niissä. Moraalilla ja järjellä ei ole kansantalouden kannalta silloin isoa osuutta tässä pelissä. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16406 Luotu: 31.12.2012
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
294 Luotu: 03.01.2025
Ei tuuli- tai aurinkovoimaa Häädetkeitaan luonnonpuiston ympäristöön!
187 Luotu: 31.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
185 Luotu: 16.12.2024
Vaadimme Seinäjoelle vähintään 2,5 km suojaetäisyyden tuulivoimaloille asutukseen nähden
296 Luotu: 11.12.2021
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
458 Luotu: 31.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
174 Luotu: 19.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15965 Luotu: 15.07.2023
KEIJÄRVEN SUOJASTENLAHTI YLÖJÄRVELLÄ TULEE SUOJELLA, EI RAKENTAA
230 Luotu: 19.11.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
11155 Luotu: 13.12.2020
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101588 Luotu: 27.09.2024
Kaivosvaraus EI saa vaarantaa yli miljoonan ihmisen puhtaita juomavesiä ja mm. Päijänteen ja Vesijärven vesistöä
6427 Luotu: 21.06.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
399 Luotu: 18.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
654 Luotu: 24.11.2024
Vaatimus Suomen hallitukselle: Tulitauko Gazaan
17693 Luotu: 16.10.2023
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
15886 Luotu: 20.10.2022
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1807 Luotu: 27.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
445 Luotu: 13.12.2024
Vetoomus EUROOPAN NEUVOSTON MINISTERIKOMITEALLE
16 Luotu: 07.01.2025
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1488 Luotu: 13.01.2024