VAADIMME MUUTOSTA SUSIPOLITIIKKAAN: KANSALAISALOITE
Vieras |
/ #4772 Re: susiviha19.10.2012 14:33Enpä tiedä, mitä koiranpidolla ymmärrät. Sinulle se voi olla kullinjatke tai klitoriksenviritin, mutta minulle metsästyskaveri. Jokaisella on ja on ollut nimi sekä omat mielipiteet - viimeksi eilen, kun sovittiin, että jätetään hirvi, kun kello oli jo vartin yli kolme enkä jaksanut enää sateessa rämpiä. Poika olisi kyllä jaksanut, mutta armahti minua. Kotiin tultua haukkasi ensinälkään kylmän kananreiden ja meni armeijan viltille kuivattelemaan siksi aikaa kunnes sain itselleni suppilovahverokeiton valmiiksi ja hänen hunajamaridoidut kananfileensä haudutetuksi padassa. Kuivateltuaan ja syötyään meni verannalle kuuntelemaan kaupungin ääniä. Iltapalaksi vaimo laittoi hänelle vielä grillattuja kalkkunanfileitä kaksi kappaletta, joista puolet näkyy vieläkin olevan kupissa. Tuli äsken sisälle ja kuorsaa keittiön pöydän alla rakkaalla räsymatollaan kuin höyryjyrä ollakseen taas huomenaamulla valmiina komentamaan itseään moninkerroin suurempia riistaeläimiä. Tällaista tässä talossa on nk. koiranpito ollut jo yli sata vuotta eli viidennessä polvessa vaikka kaupungissa asutaankin. Olen kyllä nähnyt muunkinlaista koiranpitoa, mutta eipä niillä sitten metsässä ole juuri mitään tehnytkään. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16410 Luotu: 31.12.2012
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
296 Luotu: 03.01.2025
Ei tuuli- tai aurinkovoimaa Häädetkeitaan luonnonpuiston ympäristöön!
191 Luotu: 31.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
188 Luotu: 16.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
465 Luotu: 31.12.2024
Vaadimme Seinäjoelle vähintään 2,5 km suojaetäisyyden tuulivoimaloille asutukseen nähden
296 Luotu: 11.12.2021
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
178 Luotu: 19.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15969 Luotu: 15.07.2023
KEIJÄRVEN SUOJASTENLAHTI YLÖJÄRVELLÄ TULEE SUOJELLA, EI RAKENTAA
234 Luotu: 19.11.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101597 Luotu: 27.09.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
11156 Luotu: 13.12.2020
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
401 Luotu: 18.12.2024
Kaivosvaraus EI saa vaarantaa yli miljoonan ihmisen puhtaita juomavesiä ja mm. Päijänteen ja Vesijärven vesistöä
6427 Luotu: 21.06.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
654 Luotu: 24.11.2024
Vaatimus Suomen hallitukselle: Tulitauko Gazaan
17693 Luotu: 16.10.2023
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1807 Luotu: 27.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
447 Luotu: 13.12.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1489 Luotu: 13.01.2024
Vetoomus EUROOPAN NEUVOSTON MINISTERIKOMITEALLE
16 Luotu: 07.01.2025
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
15886 Luotu: 20.10.2022