Vaasan musiikkiluokkien puolesta

Lönnqvistin mukaan patologisia johtamistyylejä ja –tyyppejä ovat
narsistinen
todellisuutta vääristelevä
eristäytyvä ja tunteeton
vaativa ja perfektionistinen sekä
epäluuloinen johtaja.

Narsistinen johtaja on itsekeskeinen eikä toteuta organisaation perustehtävää vaan käyttää organisaatiota itsensä ja omien pyrkimystensä toteuttamiseen. Muut ihmiset ovat hänen käytössään, vain käyttötavaraa, jota hän manipuloi haluamallaan tavalla. ”Narsistisen ihmisen ympärillä on ikään kuin satelliitteja, joille hän on keskushenkilö, eräänlainen napa.” Hän on itseriittoinen, omaperäinen ja taipumaton eikä oikein siedä muiden arvostelua. Huono itsetunto ilmenee herkkyytenä loukkaantua ja voimakkaina reaktioina vastoinkäymisten yhteydessä. Monet reagoivat syytellen alaisiaan ja suhtautuen ulkomaailmaan jopa paranoidisesti. Narsisti ei myönnä omaa syyllisyyttään, vaan muut ovat aina väärässä. Jos narsistin itsetuntoa on loukattu, hän voi keskittää kaiken valtansa ja voimansa vastahyökkäykseen. Hän voi narsistisessa raivossaan olla vaarallinen omalle organisaatiolleen ja itselleen. Narsistinen johtaja on neuvottelijana joustamaton ja jäykkä, vaikkakin hän voi olla samalla tehokas. Muita ihmisiä kohtaan hän on välinpitämätön, ja häneltä puuttuu empatia, tai se on vähäistä. Hän mitätöi helposti muita eikä osaa arvostaa alaisiaan ihmisinä. Kateus muiden ammatillista menestymistä kohtaan on tyypillistä narsistille. Jos muut onnistuvat, hänessä herää huonommuuden tunne. Narsistinen johtajaa kerää ympärilleen ns. ”hovin”, jonka jäsenet edesauttavat patologisen johtamisen jatkumista.