VAADIMME MUUTOSTA SUSIPOLITIIKKAAN: KANSALAISALOITE
Vieras |
/ #4635 Re: Re:17.09.2012 13:33Palattiin siis taas juurille. 1. Ihminen levittäytynyt? Ei. Ihminen on urbanisoitunut sitten 1800-luvun eikä tuolla vuosisadalla tiedotettu julkisuudessa kuin kaupunkiväestölle tapahtuneita tragedioita. Kirjoittaja tarkoitti siis Turun koirasusitragediaa. 2. Sudet eli koirasudet (ks. ed.) ovat yhtä röyhkeitä kuin ennenkin. Ennen oli kuitenkin helpompaa löytää sopivia ravintoeläimiä metsä- ja kaskilaidunnuksen takia. Tällöin ihmisistä vaaravyöhykkeessä oli ainoastaan paimenet. Nyt kun tuotantoeläimet on tramaattisesti vähentyneet, on jäänyt kohteeksi kotieläimet, joihin jotkut koirasudet ovat jopa erikoistuneet kuten ajokoirien saalistaminen ajosta jänistä hyväksikäyttäen - tätä ei susi tekisi. 3. Ihminen on erkaantunut luonnosta - urbanisoitunut? Kyllä, pääosin, ei kaikki. Ihminen on jättänyt tilaa - paljon tilaa maaseudulle. Susi on jo satoja vuosia muuttunut koirasudeksi - myös urbanisoitunut. Urbaani koirasusi siis saalistaa eli tappaa syödäkseen, suojelee omiaan ja valtaa elintilaa - siis toimii inhimillisesti. Ihmisen elintila pienenee, harrastustila pienenee (esim. tänä vuonna ei ole näkynyt metsässä yhden yhtä senestäjää tai marjastajaa - ei edes thai-marjastajaa, liekkö laiskuutta mutta eläimiä yleisesti pelätään, jopa hirviä) 4. Ihminen on kasvisyöjä taustaltaan? Liharuoka on ihmiselle epäterveellistä? Liha ei kuulu ihmisen biologiseen ruokavalioon? Ihminen saalistaa hyvikseen? Myyttisiä väitteitä tiedonpuutteen pimeydestä. Jokainen voi itse tarkistaa väitteiden paikkansapitävyyden vaikkapa katsomalla peiliin ja irvistämällä. Löytyykö klulmahampaat? kyllä. Ja vielä molemmista leuoista siinä määrin, että koko hammastarhamme on asettunut kulmahampaiden varaan; aivan kuten perheenjäsenellämme, karhukoiralla, jolla on sama leikkaava purenta, kuin oikealla sudella. Ts. jos nk. sudella on suora purenta kuten suurimmalla osalla koiria, niin kyseessä on ???? mikäs se nyt olikaan? Entäpä "sokeriserkkumme" simpanssi tai gorilla: syö paljon keräilytuotteita, mutta uroksen arvo mitataan tuoreen lihan hankkimisella. Ettei vaan olisi niin, että saalistaminen kuuluu edelleen ihmisen geeniperimään siksi lujalla sidoksella, että saalistamaan kykenemättömät lajin urokset pyrkivät kaikin keinoin vähättelemään lajin naaraille saalistamisen merkitystä. Lajin tuottavassa iässä olevat naaraat sitävastoin hakeutuvat lajin sellaisten urosten seuraan, jotka kykenevät tyydyttämään täysin Mashlowin tarvehierargian kaksi alinta tasoa. Tätä on turha alkaa väittää huuhaaksi. Olen tästä aiheesta käynyt lukuisia pitkiä ja filosofisia keskusteluja todellisen asiantuntijan kanssa, parhaan metsästyskaverini, karhukoiran, kanssa. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16407 Luotu: 31.12.2012
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
295 Luotu: 03.01.2025
Ei tuuli- tai aurinkovoimaa Häädetkeitaan luonnonpuiston ympäristöön!
190 Luotu: 31.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
186 Luotu: 16.12.2024
Vaadimme Seinäjoelle vähintään 2,5 km suojaetäisyyden tuulivoimaloille asutukseen nähden
296 Luotu: 11.12.2021
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
458 Luotu: 31.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
178 Luotu: 19.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15966 Luotu: 15.07.2023
KEIJÄRVEN SUOJASTENLAHTI YLÖJÄRVELLÄ TULEE SUOJELLA, EI RAKENTAA
231 Luotu: 19.11.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101595 Luotu: 27.09.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
11155 Luotu: 13.12.2020
Kaivosvaraus EI saa vaarantaa yli miljoonan ihmisen puhtaita juomavesiä ja mm. Päijänteen ja Vesijärven vesistöä
6427 Luotu: 21.06.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
399 Luotu: 18.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
654 Luotu: 24.11.2024
Vaatimus Suomen hallitukselle: Tulitauko Gazaan
17693 Luotu: 16.10.2023
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1807 Luotu: 27.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
446 Luotu: 13.12.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1489 Luotu: 13.01.2024
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
15886 Luotu: 20.10.2022
Vetoomus EUROOPAN NEUVOSTON MINISTERIKOMITEALLE
16 Luotu: 07.01.2025