IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ
Vieras |
/ #1451 Re: Re:09.09.2012 15:26Tarkoitetaan sitä verottomuutta ja vaikka meinaatkin, että se on menneen talven lumia, niin lähinnä se nykyinen vero on vitsi - 0,19 c/kWh. Tuosta lauhdevoimasta olisi syytä keskustella enemmänkin julkisuudessa - lähes jokainen kaupunkivoimala tuottaa myös osan lauhdesähköä. Niistä ei vain toitoteta julkisuudessa - ihmetellään vain lähivesistöjen rehevöitymistä ja heikkoja jäitä, kun lauhdevedet johdetaan sinne. Ihan hyvä asia, että noihin sontaläjiin voidaan syöttää myös puuta mukana jonka määrä on tällä hetkellä vielä aika vähäinen - Haapavedellä puun osuus vain 20% (www.kanteleenvoima.fi/puupolttoaineet/). Silti Haapavesi tarvitsee vielä tuhansia hehtaareita turvesuota. Lauhdevoimalle kunnon verot, niin siinä meille kansantalouden nousua kerrakseen! |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16386 Luotu: 31.12.2012
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1811 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1806 Luotu: 27.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101583 Luotu: 27.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15945 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
516 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
445 Luotu: 13.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
437 Luotu: 31.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
379 Luotu: 18.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
323 Luotu: 10.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
285 Luotu: 03.01.2025
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2737 Luotu: 01.12.2024
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
179 Luotu: 16.12.2024
Ei tuuli- tai aurinkovoimaa Häädetkeitaan luonnonpuiston ympäristöön!
177 Luotu: 31.12.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
176 Luotu: 29.12.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
144 Luotu: 19.12.2024