Yksikin lapsimurha on liikaa

#285: Aikuisten oikeasti aikuisen vastuu - Vanhemmuus

Kirjoitat ihan oikein. Ongelma vain on mm tämä: Milloin esim. suomalainen mies hakee apua? Eihän hän usein edes itselleen myönnä, että on alkoriippuvainen, peliriippuvainen, nettinörtti, sohvaperuna,  kädessä hk:n lenkkipätkä, toisessa bissepullo! Milloin suomalainen mies lähtee perheterapiaan? Milloin hän myöntää, että kallionkutistaja on tarpeen?

Ei, ei. Se on vuosikymmeniä nähty, etteivät varsinkaan miehet hae apua perheongelmiin. Viina, puukko, aseet, nyrkit, kirves. Siinä suomalaisen miehen tavanomaiset terapiakeinot...

No, naiset hakevat monesti apua. Naisilla on tapa puhua, purkaa paineita. Turvakodit täyttyvät varsinkin juhlapyhinä pelkäävistä naisista ja lapsista.

Totuus on, että nykyisin yhä useammat huoltajat ja vanhemmat ovat itsekin kuin lapsia. Elävät tunnetasolla, traumojensa vankeina. Käyttävät päihteitä, koettava pehmentää kurjaa arkea!  Rikottuja sieluja. Hylkäämisen tuskassa. Ei turvallista kehitysvaihetta itsellä. Kuinka voisi turvaa tarjota omille jälkeläisille?

Kerran eräs laulu kuului jossakin, näin:

"Juodaan viinaa, tullaan viisaammiksi näin,

kun arki piinaa meitä päivittäin!

Apua tarvitsevat vaarassa elävät lapset. Mutta apua tarvitsevat ne vanhemmat jotka ovat jämähtäneet vastuuttomalle lapsen tasolle. Mutta kokonaan toinen kysymys on, miten tämä tuki menisi perille mm. suomalaisille juntti-jätkille? Jotka ratkaisuksi ongelmiinsa tappavat perheensä, itsensä, lapsensa?  Apua kun ei voi pakottaa?