Irtisanoutuminen Hurtigin kaltoinkohtelusta
344: n vastaus |
/ #348 Re: Vaikeneminen on positiivinen signaali hyväksikäyttäjille11.08.2012 18:45#345: ilmoittaja - Vaikeneminen on positiivinen signaali hyväksikäyttäjille Olen pahoillani, kun viestistäni jäi oletus, että haluaisin asioista vaiettavan. En todellakaan halua - päinvastoin: kaikki rikolliset ja rikollisten avunantajat on saatava vastuuseen. Peittelyn ja lymyämisen aika on ohi. Nimiä ei kukaan voi juridisesti esittää näillä palstoilla, mutta ihmisten kesken on nimiä alkanut putkahdella esiin. Te, jotka olette näitä hirveyksiä tehneet ja te, jotka olette niitä peitelleet, alatte olla tiedossa. Olisi hyvä aika kohdata asiat sellaisina, kuin ne on teille, tietyille johtokunnan jäsenille vuosien aikana kerrottu ja avoimesti asiasta varoitettu. Muistuttaisin, ettei ole olemassa kermamanmakuista johtoa, vaan palvelijoiden joukko, joiden tehtävänä on ennen kaikkea huolehtia organosatorisista tehtävistään, kuten jäsenrauhanyhdistysten taloudellisista mahdollisuuksista. Me uskomme Jumalaan. Me emme usko liikkeeseen, emme johtokuntaan emmekä rauhanyhdistyksiin. Ihmiset erehtyvät, joten anteeksiantamuksen saarna kuuluu myös valituille johtokunnan jäsenille silloin, kun he eivät itse huomaa erehtyneensä. Toisi sanoen: katsokaa itseänne ja tutkikaan sisintänne johtokunnan veljet ja tehkää parannus peittelyistä ja vääristä menettelytavoista. Olette jo pahoitelleet asiaa. Se on hyvä, mutta valitettavasti ongelmat jatkuvat ja monet uskovaiset ovat vieläkin hämmentyneitä. Seuroissa me saamme kuulla Jumalan sanaa ja olla yhdessä uskonystäviemme kanssa, mutta me emme unohda lähimmäisenrakkautta kaikkia ihmisiä kohtaan. Ystäviämme saattaa siis olla monia sellaisiakin, jotka eivät ole vl-uskovia. Monilta näiltä ystäviltämme saamme oppia ihmisen elämän kunnioitusta ja arvostamista. Ei Luther kysynyt, ovatko naapurisi uskovaisia, vaan hän kehotti kiittämään hyvistä naapureista. Olemmeko me itse hyviä naapureita? Siunausta kaikille. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16396 Luotu: 31.12.2012
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1811 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1807 Luotu: 27.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101586 Luotu: 27.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15962 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
516 Luotu: 13.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
452 Luotu: 31.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
445 Luotu: 13.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
394 Luotu: 18.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
324 Luotu: 10.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
293 Luotu: 03.01.2025
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2738 Luotu: 01.12.2024
Ei tuuli- tai aurinkovoimaa Häädetkeitaan luonnonpuiston ympäristöön!
184 Luotu: 31.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
184 Luotu: 16.12.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
176 Luotu: 29.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
172 Luotu: 19.12.2024
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
138 Luotu: 13.12.2024