Yleinen asevelvollisuus vapaaehtoiseksi myös miehille

voiprkl
Vieras

/ #36 RE: kaikki

23.12.2010 01:48

Ei tätä pakollista asepalvelusta tarvita maan suojelemiseen. Miten intistä käsin suojellaan maata? Annetaan bruttokansantuotteen laskea per nuppi ja ollaan siellä vasten tahtoa. Itse olen lykännyt opiskelun vuoksi, ja olen jopa ajatellut jos vaikka pystyisin livahtamaan koko palveluksesta ongelmien takia jotka tulevat monesti murtuneen käden takia.

Eri asia on se inttiin meno kun se, että puolustaa omaa maata sodan tullessa. Jos Suomeen hyökkäisi toinen armeija, kyllä puolustaisin omaa maatani, mutta nykyisessä sodan tyylissä jossa tapetaan tuhansia yhdellä iskulla, ei armeija maassa tekisi mitään.

Ei asepalveluksessa ole mielestäni mitään tekemistä maan suojelun kanssa. Iso osa asepalvelukseen lähtevistä eivät sinne halua, koska se ottaa opiskelusta tai työstä puoli vuotta tai vuoden pois. Samoista syistä olen päättäny käydä sivarin intin sijasta, ainakin voin opiskella avoimessa yliopistossa samaa aikaa, ja tehdä jotain hyödyllistä elämälläni.

En edes tällä hetkellä ole varma jos hyväksyisin itseltäni maan puolustamisen, koska en ole sosialismin kannalla, töitä tekeviltä otetaan rahat ja työttömät keräävät. Olen opiskelemassa Ranskassa, ja Suomen kansalaisena minulle ei myönnetty opintotukea, että saisi Kela ja valtio haistaa _____.