Ei pakkorokotuslaille
Tuksu Vieras |
/ #459 Susi lampaan vaatteissa16.12.2010 16:20Taisi jossain määrin sanan säilä hieman raapaista, kun yleisesti keskustelua kommentoivaan viestiin piti vääntämällä vääntää henkilökohtainen, syyllistävä palaute. Susi lampaan vaatteissa sannon minä. Ja yleisesti, koitahan nyt päättää oletko tyytyväinen kirjoittaamasi tekstiin, sillä vastineen kirjoittaminen on varsin haastavaa kun päätät muokkailla tekstiä pitkin iltapäivää.. > On hyvä ja oikein, että jollakin on toisenlaisiakin näkemyksiä. Aivan totta. Siitä syntyy keskustelua. > Rokottamista puolustavilla kun on ollut jo vuosikymmeniä vain yhdenlaista näkemystä. Ja tässä heti perään torppaatkin kaikki rokotusten puolustajat mustavalkoisesti yhteen laariin. On me, sitten on ne ja ne on ihan pöljiä ja aina väärässä. Yritä sitten saada rakentavaa keskustelua näistä lähtökohdista. >Veikkaan, että usko Suomen päättäjiin on romuttunut jo ennen tätä keskustelua. Enkä >usko, että menettely rokotuslain suhteen korjasi suomalaisten mielissä sitä >uskottavuutta jota ei ole enää muutenkaan. Kerran petetty on aina petetty. >Pettymyksiä valtioon on tullut vain lisää näidekin vajaan kolmen viikon kuluessa, >kun on selvinnyt kaikenlaista pakkolaista lähtien. Ja lisää vettä myllyyn. Vähän vaikuttaisi siltä, että oikea agendasi keskusteluun osallistumisessa on yleisesti pahan olon purkaminen yhteiskuntaa kohtaan. Täytyy kyllä myöntää, että jos minä onnistuin tekstissäni tekemään yleistyksiä koskien keskustelun laatua, onnistut sinä yhtä taidokkaasti yleistämään henkilökohtaisen turhautuneisuutesi koskemaan koko suomen kansaa. >Tutustua voi teollisuustoxikologiaan vaikkapa kirjastosta lainatusta kirjasta ja >vertailla neuvolakortissa oleviin rokotteiden lisäaineisiin, niin jokaiselle >selviää kenellä on ollut itse asiassa kaikenlaista mielessään, mutta ei puhu >aioista niiden oikeilla nimillä. Eikö näin saa tehdä Tuksu? Eniten suuttumusta >lienee herättänyt valtiovallan mielivaltainen käsitys siitä, että kansaa voi >määrättä vetää nenästä. Olenko jossain vaiheessa leimannut tiedon hankkimisen pahaksi asiaksi tai yleensäkkään kieltänyt tekemästä jotain? Ja täältähän taas kukkii tämä sinun paha olosi valtiovaltaa ja "päättäjiä" kohtaan. Natsi argumettiä vielä odotellessa. >Näillä sivuilla ei ole minun mielestäni näkynyt terrorisointia, ennen Tuksua. Sattuiko kommenttini keskustelun yleisestä tasosta nuin kipeää että teet juurikin sen minkä aikaisemmin mainitsin, eli systemaattisesti leimaat minua, tälläkertaa terroristiksi. Way to go! :) >Miksi haluat sulkea toisin ajattelevien suun ottamalla ohjat ja ilmoittamalla, >että 99% adressin allekirjoittaneista ihmisistä haluaisivat olla Tksun kanssa yhtä >mieltä, mutta kun "Ufot" estävät? Lisää vettä myllyyn ja sanoja suuhuni. En ole sanallakaan maininnut adressin allekirjoittaneita, keskustelua voi seurata ja siihen osallistua kuka tahansa ulkopuolinenkin henkilö. >"Ufon" ajatuksissa on mielestäni ajattelemisen aihetta. Onhan hyvä, että joku osaa >käyttää kirjoitustaitoa niin, etä toisetkin ymmärtävät mitä sanotaan. Tekstin ja >kirjoitustaidon arvosteleminen osoittaa, että puolustus pettää, kn ei enää löydy >muuta sanottavaa. Ala-arvoista. Mikä puolustus? Mitä minä olen puolustamassa? Olenko jossain vaiheessa ilmaissut sinulle että mikä on sutautuminen koko rokotusasiaan? Ei, minä olen vain kommentoinut yleistä keskustelua sekä fanaatikkoja. Sinä päätit vetää sen henkilökohtaiselle tasolle, en minä :) >Eikö Suomi ole Tuksun mielestäkään enään vaapaa maa, jossa saa jokainen sanoa >milipiteensä?Pitäiskö meidän muuttaa Venäjlle? Siis aivan loistavaa. Samaan hengenvetoon saat puskettua taas julki pahaa oloasi yhteiskuntaa kohtaan ja maalaat minusta mielipiderajoittajaa. Sinun silmissä taidan olla heti samalta istumalta yksi "niistä" rokotuksia puolustavista, joilla on vain yksi näkökanta. >Kaikki tämän adressin allekirjoittaneet kaipaavat just semmoista sananvapautta ja >läpinäkyvää tietoa, jota sinä Tuksu nyt haluat rajoittaa. ....niin, juurikin. ihan kaksin käsin raijaan vastaan. Tähän loppuun jokainen voisi lukea ensimmäisestä viestistäni (#451) löytyvän yhtäläisyyslistan näistä fanaatikoista. Varsinkin ensimmäisen pointi kävi taas toteen.. :) |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Suuri kulttuuriadressi Maamme hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Taide ja kulttuuri ovat eri muodoissaan läsnä kaikkialla. Kulttuuria ovat esitykset, kirjastot, museot, näyttelyt ja konsertit, tv-sarjat ja elokuvat, kirjat, tanssi ja laulu. Taiteilijat ovat luoneet myös talomme, huonekalumme, vaatteemme ja muotoilleet arjen esineet tai kulkuvälineet. Taide ja kulttuuri ovat niin monin eri tavoin mukana elä...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Raamattu- ja Israel-marssi ja Israel-päivä Sapattina 9.11.2024! https://youtu.be/YlQVFXK1C8g?si=0ryrE1RRDpoK7n8J ISRAEL-PÄIVÄ JYVÄSKYLÄSSÄ SAPATTINA 9.11.2024! JEESUS: SILLÄ PELASTUS ON JUUTALAISISTA! JOHANNES 4:22 Raamattu- ja Israel-marssi klo 11-12 Kompassi Kauppakatu 33 Suomen ja Israelin liput mukaan! Sepänkeskus Kyllikinkatu 1 klo 12-16 Kahvit Puheet: Ilkka Vakkuri, toiminnanjohtaja Israelin Ystävät ry Jouko Piho, eläkkeellä oleva luokanopettaja, kirjailija ja kustantaja Ari Rusila...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Hei! Turun kaupunki valmistelee kaavamuutoshanketta, jossa osia nyt virkistyskäyttöön kaavoitetusta alueesta muutettaisiin kerrostalojen rakennusalueeksi. Hanke etenee nimellä Katariinanlaakson asuntomessualueen täydennysrakentamista koskeva asemakaavamuutos (Jagellonicankatu 3 ja 4). Kyseinen alue on poikkeuksellisen arvokas niin luonnon, historian kuin kaupunkikuvan kannalta, ja kaavamuutoksen toteuttaminen aiheuttaisi merkittävää haittaa näille arvoille. Arvokas ympäristö tuhottaisiin peruut...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla! Apua tarvitaan kiireellisesti Linnanvirrassa talvehtiville sorsille ja joutsenille poikasineen. Kaupunkilaisten huoli on suuri. Kaupunkilaiset ovat alkaneet ruokkia nälkään nääntyviä lintuja ja tästä Kajaanin kaupunki on tehnyt rikosilmoituksen. Linnanvirrassa talvehtii muuttoviettinsä kadottaneita tai muuten muuttoon kykenemättömiä sorsia. Talvehtimaan on nyt saapunut myös Kajaanin Linnanvirrassa jo neljä talvea talvehtinut joutsenpari...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kanta-Hämeen alueella toimiva hyvinvointialue OmaHäme on kaavaillut Forssan sairaalan vuodeosastojen sekä poliklinikoiden sulkuja, sekä siirtoa Hämeenlinnan Assi-sairaalaan. Me vaadimme Forssan sairaalan palveluiden pysymistä nykyisellä tasolla. Forssan sairaala palvelee Lounais-Hämeen alueella noin 50 000 asukasta. Se on mahdollistanut usealle seutukuntalaiselle palvelut lähialueella. Sen lisäksi Forssan sairaala toimii työllistäjänä Forssan seudulla. Palveluiden siirtäminen Hämeenlinna...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto on säilytettävä Vähässäkyrössä Taustaa Pohjanmaan hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvioon sisältyy ehdotus, jonka mukaan Vähänkyrön hyvinvointiaseman lääkärin ja hoitajan vastaanotto siirrettäisiin Laihialle ja asukkaat voisivat jatkossa valita, asioivatko he Laihialla vai Vaasan keskustassa. Perustelut Vähänkyrön hyvinvointiaseman tilat ovat uudet, sisäilmaltan hyvät ja hyvinvarustellut. Julkista liikennettä Laihian 40 vuotta sitten rakennetulle hyvinvointi...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Joka vuosi ilotulitteet aiheuttavat silmävammoja, käsivammoja, tulipaloja ja hirvittävän määrän roskaa, jota kukaan ei vaivaudu keräämään. Vaikka ilotulitteiden ampumisaika on lailla rajoitettu uudenvuodenaatosta klo 18:00 uudenvuodenyöhön kello 02:00 saakka, alkaa pommitus päiväkausia aiemmin ja loppuu alueesta riippuen joskus vuoden ensimmäisen viikon aikana. Tunnelma on kuin ilmataistelussa. Vaikka mitään ilotulitteita ei saisi käsitellä huumausaineiden tai alkoholin vaikutuksen alaisena ta...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Allekirjoita Suomen hallitukselle osoitettu vaatimus lopettaa perusteeton ja kohtuuton Israelin tuomitseminen YK:n yleiskokouksessa ja YK:n alajärjestöissä, sekä pidättäytymään Palestiinan valtion tunnustamisesta, mikäli tietyt ehdot eivät täyty. Adressin taustalla on 20 Israel-järjestön muodostama Israel-ystävyystoimikunta. UN Watch -järjestön mukaan (https://unwatch.org/database/) Israel on 2015-2024 saanut osakseen 69 % YK:n yleiskokouksen tuomitsevista päätöslauselmista. Suomi on äänestänyt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Me allekirjoittaneet vastustamme Kaarinan kaupungin suunnitelmaa lakkauttaa musiikkiluokkatoiminta ja korvata se suppeammalla valinnaisainetarjonnalla. Vaadimme, että lähes 40 vuotta jatkunut musiikkiluokkatoiminta säilytetään nykyisessä laajuudessaan Valkeavuoren koulussa. Miksi musiikkiluokat tulee säilyttää: Musiikkiluokat ovat olleet keskeinen osa Kaarinan koulutus- ja kulttuuritarjontaa vuodesta 1986. Niiden lakkauttaminen tuhoaisi vuosikymmenien aikana rakennetun osaamisen ja toimintamall...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Ei pakkorokotuslaille" tässä luettelossaSotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Estetään yhdessä sota veteraanien häpäisy ja seistään heidän kanssaan itsenäisen Suomen tukena. Ota kantaa ja äänestä Presidentti Stubbin päätöstä vastaan. Jos olet saanut kutsun linnan juhliin, kannustamme myös sinua allekirjoittamaan ja menemään askelen edelle kieltäytymällä kutsusta. Haluamme osoittaa kunnioitusta sotiemme veteraaneille ja heidän uhrauksilleen, koko itsenäisen Suomen kansalle. Allekirjoita vetoomus, joka vaatii palauttamaan veteraanit Suomen itsenäisyyspäivän juhliin 6.12.202...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16371 Luotu: 31.12.2012
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101578 Luotu: 27.09.2024
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1811 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1805 Luotu: 27.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15941 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
516 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
444 Luotu: 13.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
406 Luotu: 31.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
378 Luotu: 18.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
323 Luotu: 10.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
280 Luotu: 03.01.2025
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2737 Luotu: 01.12.2024
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
176 Luotu: 29.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
174 Luotu: 16.12.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024
Ei tuuli- tai aurinkovoimaa Häädetkeitaan luonnonpuiston ympäristöön!
167 Luotu: 31.12.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
138 Luotu: 13.12.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.