IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ
Humus-Pekka |
/ #1319 Re: mielipiteestä siinä on kyse05.07.2012 11:30Nuohan ovat yksityishenkilö Kivimaan omia mielipiteitä; tutkimukseksi nimitettyä henkilökohtaista ajattelua. "Tutkimus" on sellainen kuin tilataan ja Antti Kivimaa tietenkin "tutkii" niistä lähtökohdista miltä hänestä itsestään tuntuu. Niihin tuntoihin toki ilman muuta liittyy omasta verkostosta imetty rajatieto. Mielipidejuttujahan saa julkaista. Media kuitenkin tietämättömän tarkoitushakuisesti nostaa otsikoinnillaan ja omilla värityksillään tämänkin "tutkimuksen" näkyvästi esille, kuin suurena ja energiaongelmat ratkaisevana taikatemppuna, turveteollisuuden omana "Higgs'in hiukkasena". Takana on onnistunut syöttö, mistä täytyy onnitella turveväkeä. Hädässä heitellään koepalloja, josko edes ne menisivät kansaan. Tänään sanomalehti Pohjalainen yhtyi höynäytettyjen (ja höynäyttäjien) kuoroon otsikoimalla oman versionsa aiheesta sanoilla "Tutkimus lisäisi turpeen käyttöä", aivan kuin Kivimaan henkilökohtainen mielipide edustaisi tieteen tekijöiden yhtenäistä kantaa. Toimittaja Juhani Martikkala puhuu turpeenpolton lisäysvaateita säestäen jopa "kestävän kehityksen periaatteiden noudattamisesta nostamalla turpeen käyttö kuusinkertaiseksi". Silti näinkin harhaiseen painettuun sanaan joku tietämätön voi hurahtaa. Täytyy kylläkin ihmetellä toimittajan itsekritiikittömyyttä ja rajoittunutta tietopohjaa. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101568 Luotu: 27.09.2024
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16286 Luotu: 31.12.2012
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1810 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1801 Luotu: 27.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15932 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
514 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
442 Luotu: 13.12.2024
Säilytetään Kokkola-lisä!
1247 Luotu: 03.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
400 Luotu: 31.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
378 Luotu: 18.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2735 Luotu: 01.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
320 Luotu: 10.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
254 Luotu: 03.01.2025
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
208 Luotu: 07.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
173 Luotu: 29.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
160 Luotu: 16.12.2024