Ei pakkorokotuslaille
Varokaa jokaista rokotetta! Vieras |
/ #420 Re: STM: Nettiadressi levittää väärää tietoa pakkorokottamisesta15.12.2010 17:33#404: Tuomo - STM: Nettiadressi levittää väärää tietoa pakkorokottamisesta Tuomo "Nettiadressi levittää väärää tietoa pakkorokottamisesta." Oikaise Tuomo näkemyksesi! On riittävän julkeaa, että pakkorokotuksiin oikeuttava laki on lanseerattu Suomeen kansalle kertomatta! Se ei tee hallituksen toimia asiassa yhtään sen paremmaksi, että laki on ollut voimassa jo siitä ja siitä asti. Päinvastoin. Se että tällainen laki on kyetty kansalta pimittämään 23 vuotta osoittaa todellista törkeyttä niiltä, joilta olisi ollut oikeus odottaa mahdollisimman suurta avoimmuutta ja rehellisyyttä semmoisen lain suhteen, joka antaa oikeudet kajota jokaisen suomalaisen koskemattomuuteen. Rokotehankinnat: Jäikö sinulle epäselväksi sikaflunssarokotteen hankinnassa jotakin? Rokotteen myyjiä ei kilpailutettu, sitä hankittiin jokaista suomalaista varten vaikka sitä ei oltu tutkittu, rokotteen ottamisen painostus THL:n taholta oli luokkaa, että sen ottamatta jättäneet kokivat itsemäräämisoikeutensa loukatuksi työpaikoilla, kouluissa ja muissa laitoksissa, joissa se olisi ollut nimenomaan PAKKO otta. Missä menee sitten raja, mikä on "pakollinen rokote"???? Jos WHO, madallettuaan ensin pandemian luokittelurajoja, julisti sikapandemian, joka ei ole ollut tavallista kausiflunssaa kummempaa, niin mistä me enää voisimme olla varmoja siitäkään, milloin on juuri se oikea pandemia? Aasialaiseen menhtyi Suomessa -70 luvulla muutamia, mutta yhtään narkolepsiassa loppuikäänsä kituvaa ei jäänyt roketevaurioiden vuoksi murehtimaan kohtalonsa raakuutta. Kumpi on sitten parempi, mutta siitäkin täytyy jokaisen saada ite päättää sen jälkeen, kun ensin haitat ja hyödyt on hänelle puolueettomasti kerrottu. Isorokosta sen verran, että sen kyytipoikana ihmiskunta sai apinaviruksen, joka aiheutti AIDSIN. Tämmöiset "terveiset" meille toimitti 3 Eurooppalaista lääkevalmistajaa. Tästä syystä virustyyppejä oli kolmea lajia, sillä jokainen rokotevalmistaja käytti eri marakattilajin munuaisia virusviljelyissään. Mikä on parempi, ottaakko riski sairastua isorokkoon vai AIDSIIN, vai riski olla sairastumatta ollenkaan? Meidät on niin aivopesty rokotteiden hyviin puoliin ja niiden tarpeellisuuteen, että emme haluaisi kertakaikkiaan uskoa niissä piileviä aikapommeja. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16390 Luotu: 31.12.2012
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1811 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1806 Luotu: 27.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101584 Luotu: 27.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15956 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
516 Luotu: 13.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
445 Luotu: 31.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
445 Luotu: 13.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
385 Luotu: 18.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
324 Luotu: 10.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
290 Luotu: 03.01.2025
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2737 Luotu: 01.12.2024
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
182 Luotu: 16.12.2024
Ei tuuli- tai aurinkovoimaa Häädetkeitaan luonnonpuiston ympäristöön!
181 Luotu: 31.12.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
176 Luotu: 29.12.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
155 Luotu: 19.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024