Ei pakkorokotuslaille
Että "järki käteen"! Vieras |
/ #417 Re: Sanoin järki käteen (et sitten kuunnellut?)15.12.2010 16:18#395: Vieras - Sanoin järki käteen (et sitten kuunnellut?) Kannattaa tutustua lähihistoriaan! On käytettävissä enemmän kuin 40,000 sivua historiallista tietoa Nürnbergin sotarikostuomioistuimesta…jossa on käsitelty Natsisaksan aikaisia väärinkäytöksiä juutalaisia keskitysleirivankeja vastaan. Nämä historialliset asiakirjat todistavat kiistatta: Toisen maailmansodan olivat strategisesti suunnitelleet, rahoittaneet ja organisoineet Bayerin, BASFin, Hoechstin ja muiden IG Farbenin pahamaineiset jäsenet. Kaikki lääketehtaita. En siten luetellut omiani, kun kerroin keskitysleireillä olleiden juutalaisten pitämisestä lääketieteen koekaniineina!Tämä tapahtui 40-luvulla. On kulunut riittävästi aikaa, joka on auttanut Euroopassa unohtamaan pahimmat asiat ihmisvainosta. Suuri osa nykypäivän eurooppalaisista ovat vain kuulleet siitä, mutta eivät kokeneet sellaisen keskellä elämistä. On kuitenkin täysi syy suhtautua kaikella vakavuudella mm. Lissabonin sopimukseen, jonka avulla lääketeollisuus on jälleen saneluasetelmissa Euroopassa. Historia kun pyrkii toistamaan itseään. Fasismi ei ole kuollut ja EU-komissio valvoo jälleen meitä! Onpa rokotuslaki tullut voimaan 1986, 1993 tai 2003, se voimaan tullessa on polkenut suomalaisten itsemääräämisoikeuksia. Yhtään ei auta vedota siihen, että laki on ollut jo niin kauan voimassa ja nyt sitä hieman vain muutetaan! Tämä adressi osoittaa, että se on jo silloinkin saatettu voimaan kansan selän takana aivan samalla tavalla, kuin nyt on tehty, kun tuohon pakkolakiin on suunniteltu valtiovallan taholta muutosta. Muutoksen suunnittelu ja toteutus on nyt paljastanut jo tähän mennessä yli 8000:lle suomalaiselle sen, että valtionhallinto uskoo voivansa tehdä ihan mitä tahansa. Se on paljastanut, että valtiovalta ei silloinkaan ole kysellyt, ei ilmoittanut, eikä kantanut missään mielessä vastuuta demokratiasta, jota pitivät ja edelleen pitävät kulissinaan. Yves Delatte ranskalainen tutkija, henkilö johon näilläkin sivuilla ovat useat viitanneet, piti luentoa Oulussa 1980. Hän sanoi kuulijoille; "Olen täällä tänään sen vuoksi, että Suomessa on pakkorokotuslaki- aloite ministeriön pöydällä odottamassa voimaan saattamista. Delatte jatkoi; "Minä tiedän sen, sillä sellainen laki on määrä tulla kaikiin maihin. Kun se tuli Ranskaan, muutin perheeni kanssa Englantiin. Kun se tuli Englantiin, muutin perheeni kanssa Ruotsiin ja nyt olen teitä varoittamassa siitä laista täällä Suomessa." Tilaisuuden etupenkkirivissä istuivat koululääketieteen koulutuksen saaneet kätilöt ja sairaanhoitajat. Yksi heistä kysyi, miksi Delatte ei mene Arkadianmäelle puhumaan, vaan tulee tänne. Delatte vastasi; "Minä olen ollut jo siellä. Joka maassa sama juttu. Ministeriö on kuin eivät kuulisikaan mitään, sillä he siellä tietävät, että hiljaa on parempi. Kansalle sitä ei ole, mistä he eivät koskaan ole kuulleet." Emme elä enää EU:ssa johon liityimme. Suomalaiset ovat myös kokeneet tyrmistyksen toisensa jälkeen hallitustasolla tehdyistä munauksista. Kansa enää niele sulavasti jokaista "syötettyä pajunköyttä", sen varmasti Suomen ministeriöt ja muut virkaa hoitavat instituutiot tulevat näkemään. Meille tuli "pakkorokotuslaki" ja vain pieni ryhmä suomalaisia saivat siitä tietää. Tiedotusvälineet eivät silloinkaan sitä kertoneet meille. Valtiovalta tiesi jo silloin lain olevan yseenalainen. Miksi se kuitenkin saatettiin voimaan? Olemmeko nyt, kun kaiken tiedämme, vieläkin alistumassa tällaisiin lakeihin? Joku täällä on ehdottanut Suoraa demoktariaa Sveitsin malliin. Tutustukaa siihen kaikkine linkkeineen. Se oli lukemisen arvoista tekstiä osiossa, jonka otsikko oli "Huolestunut opiskelija". "MUUTOS EI TULE, JOS ODOTAMME JOTAIN MUUTA IHMISTÄ TAI JOTAIN MUUTA AIKAA. ME OLEMME NIITÄ, JOITA OLEMME ODOTTANEET. ME OLEMME MUUTOS, JOTA ETSIMME." |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16390 Luotu: 31.12.2012
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1811 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1806 Luotu: 27.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101584 Luotu: 27.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15956 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
516 Luotu: 13.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
445 Luotu: 31.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
445 Luotu: 13.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
385 Luotu: 18.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
324 Luotu: 10.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
290 Luotu: 03.01.2025
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2737 Luotu: 01.12.2024
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
182 Luotu: 16.12.2024
Ei tuuli- tai aurinkovoimaa Häädetkeitaan luonnonpuiston ympäristöön!
181 Luotu: 31.12.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
176 Luotu: 29.12.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
155 Luotu: 19.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024