Kannabis lailliseksi
Johann Wolfgang Von Goethe Grani |
/ #29417.07.2007 12:35"Pahoittelen jos nyt henkilöllisyytesi/ idolisi paljastuu, mutta tekstisi on erittäin samankaltaista, kuin Hra. Panu Höglundin, Plaza.fi:n sivustolta. Hän on muuten täysi tumpelo, samanlainen/sama kuin sinä." "Olen raittiusmies ja akateeminen renttu Turusta ja toimin kääntäjänä, kielitieteilijänä ja iirinkielisyysaktivistina. Poliittiselta vakaumukseltani olen vasemmistolainen konservatiivi." - Panu Höglund Anon ymous, et ole kovin hyvin perehtynyt vastustajaasi - tai sitten aiempi väittämäsi oli vain sarkastisen käänteinen pila. Yllä olevan kuvauksen mukaan ko. henkilö, jota minuksi/idolikseni epäilet, on täysin päinvastainen kuin, mitä olen tuonut esille. =D Ainoa yhtäläisyys lienee akateemisuus. Sen nyt jo heti arvasi, että nimesi on piilottelu keino. Rikollinen olet ja sellaisena pysyt. Veikkaan vielä, kun niin kovin virkavaltaa vastaan kävit edellisessä kommentissasi, että kasvatat/myyt/molempia ko. kasveja - alaikäisillekin mahdollisesti (tuskin henkkareita kyselet, sen oloinen olet). Itselläni ei ole sen vertaa luppoaikaa, enkä edes jaksaisi käydä läpi miljoonia nettisivustoja etsien sinun tyylittömyydellesi sopivaa tekstiä. Jos aloittaisin, saattaisin käydä ensinnä läpi Hämeenlinnan Oikeusrekisterikeskuksen tiedot - sieltä luulisi sinun tapaukseesi sopivaa tietoa. "Tuo todisteita (tutkimuksia, tilastoja) väitteidesi tueksi niin ihmiset ehkä ottavat sinut vakavammin. "noku käytäntö näyttää" on aika heikko peruste, varsinkaan jos et ole asiaa itse tutkinut." Missä ihmeessä on Teidän käytännön- tutkimukset sitten? Rotta-testien artikkelit kun eivät riitä. Kuten aiemmin mainitsin, että olen hyvin läheltäkin nähnyt, miten aineet vaikuttavat: kannabis->amfetamiini->gamma->ekstaasi->heroiini->hauta. Tästä syystä varmasti ymmärrätte, miksi niin kovin vastustan kaikkia aineita ja suoraan sanoen Vihaan ihmisiä, jotka niitä käyttävät, kasvattavat ja välittävät - ne veivät tärkeän ihmisen pois, vaikka tiedänkin hänen Itsensä olleen kaikkien sattuminen välillä oleva linkki. Itse hän sen päätti, mutta jollei näitä aineita olisi edes olemassa, ei hän olisi koskaan niitä edes kokeillut. "Ja kyllä, kritisoin usein vääriä toimintatapoja tilanteissa, joissa tilanne oltaisiin voitu ratkaista toisin. Koet olevasi parempi kuin se nainen, ehkä sankari, mutta todellisuudessa et ole sen parempi." Hyssyttelet ja koitat puhua järkeä täysin sekopäiselle ihmiselle? Missä tynnyrissä sinä olet kasvanut? Maailma menee yhä pahempaan suuntaan, ihmiset ajattelevat yhä enemmän omaa etuaan (ja kaikenmaailman aineiden laillistaminen sen kuin pahentaa tilannetta) - ei kukaan kuuntele toista. Se ei ollut väärä toimintapa, se oli vaihtoehtoinen. Entä, jos olisin siviilissä (esim. kesälomalla) oleva poliisi? Olisinko silloin tehnyt toisin? Samat vaatteet päällä, missään ei näy virkamerkkiä, sama naama. Eipä olisi nainen totellut minua kuitenkaan, vaikka olisin maininnut olevani poliisi. Paremmuus on suhteellista, mutten sentään varastele tai käytä laittomia aineita. "Mmm, minä nautin tupakkani tupakkana, en tarvitse korvikkeita." Se on tietty omaa järjen köyhyyttä, sille ei voi mitään. "Puhut erittäin paljon hermojen pettämisestä, taitavat omasi pettää, kun mitään muuta et suolla kuin typeriä tarinoitasi ja herjauksia. Luulet olevasi todella viisaskin ihminen, vaikka et itse uskalla esittäytyä omalla nimelläsi." Millä psykologin opintojen asteella päättelet hermojen pettämisen olevan suoraan verrannollisesti johtuva "typeristä tarinoista" ja "herjauksista" sen enemmän kuin päihteiden käyttö? Eikö aineita juuri käytettykin masennukseen, psykooseihin ynnä muihin? "Viisaus on sitä, että osaa käyttää älykkyyttään". Esim.tap. em. vrt.kuv.: Älykkäitä ihmisiä on kaksi. Molemmmilla on stressiä. Toinen ottaa päihteitä. Toinen selvittää stressin lähteen ja hoitaa ongelman. Kumpi on viisas? "Kyllä, aika säälittävää, että poliisit eivät enää tee työtään, vaan surffaavat netissä ja tunkeutuvat laittomasti toisten elämään sivuuttamaan heidät yhteiskunnasta. Eii se tietenkään ole poliisin vika kokonaan, vaan lakia he vain valvovat." Kyllä, he tekevät juuri työtänsä. Pitävät rikolliset kurissa ja pidättävät/vangitsevat heidät tarpeen tullen. Parempi valvoa heitä, teitä - huumausainerikollisia, kuin esim. piraattituotteiden valmistajia/välittäjiä. Samanlaisia kuin 20-30- luvun Chicagon mobsterit - trokaamassa laittomia aineita. "Etpä taida mitään ammattitaidosta tiettää, kun väität että nämä koulutetut henkilöt hoitavat hermoheikkoja. Suomessa suurin osa potilaista saa kouraan vain kasan pillereitä ja naksuja ja kehtaat väittää, että täällä meitä "hermoheikkoja" varten on apua tarjolla." Päinvastoin suurimmalle osalle on tarjolla apua, mutta harva (suomalaisen perusluonteen mukaan kenties) niitä palveluja käyttää. Yleiselle terveysasemalle vain jonottamaan ja sieltä sitten eteenpäin - ne ovat teitä varten. "Väität, että rasismi on ihmisen luonteen perusominaisuus? Mistä tälläistä olet kuullut, saisinko jotain lähdettä (kirja, URL, tutkimus??)? Väitän, että olet ainoa rasisti tämän keskustelun sisällä, joten viisastu ja lopeta paskanjauhanta." Jos etsit hieman, niin löydät tietoa omasta rasistisesta suuntauksestani. Ihminen ei tunnista olevansa tietyn rotuinen, ihmisellä ei siis ole rotugeeniä (vrt. pigmenttigeeni), minkä vuoksi ihmisen perusominaisuuksiin kuuluu toisen henkilön syrjintä tämän kulttuurin, kielen, rodun, ym. takia. Tämä syrjintä johtuu siitä, ettei ihminen käsitä, että olemme samaa massaa. Geeni, ts. perimä, on periytyvä ominaisuus. Eli toisin sanoen rasismi on periytynyt ajan saatossa ja kuuluu tätä nykyä jokaisen ihmisen perusominaisuuksiin (resessiivisenä tai dominoivana). Historiassa on ollut jo tuhansia vuosia esillä erilaisia syrjinnän muotoja, kuten muukalaiskammo tai oman rotunsa ylivertaisena pitäminen. Ks.esim. "Anneli-Vilkko Riihelä - Psyyke, psykologian käsikirja" "Stereotypiat? mitä ihmettä nyt selität, että muka aina osoittautuvat oikeiksi? Tiedätkö edes mitä Stereotypia tarkoittaa?" Yleistys. Stereotyyppi taasen on erittäin yksinkertaiseksi muutettu kuvaus joidenkin ilmiöiden, olioiden ryhmästä. Nämä ovat syntyneet ajan saatossa samantapaisiksi havaittujen yhtäläisyyksien kautta - esim. "lökäpöksy amis", "rahanahne porvari", "laitapuolenkulkija narkkari". "Eikä kannata alkaa uhoamaan duunarikansalle, teitä alkaa vituttamaan rankasti kun ihmiset menevät lakkoon ja ketään ei ole valmistamassa tuotteitanne ja pankkitilinne alkavat tyhjenemään. Te porvarit ette ajattele kovin pitkälle, ainakaan ihmisten asioissa." Eipä kovin kauaa kestä lakot, kun alkaa duunareilta rahat loppumaan (velkojen kasvamisesta puhumattakaan) - varsinkin, kun tuhlaa suuren määrän päihteisiin. "Huoh, äläpäs sinä mene porvarina puhumaan huolenpidosta ja vastuun kannosta. Teidän paskanjauhajien, juorulehtimannekiinien takia Suomessa asiat on päin helvettiä. Missä terveydenhuolto, missä Vanhusten eläkkeet? Puhut, että me olemme niitä, jotka haluavat jättää vanhukset heitteile, vaikka te, heidän rahojaan viette. Mehän juuri yritämme saada heille paremmat oltavat. Mutta teille pisnes on pisnestä, joten "FUCK THE PEOPLE, WE HAVE THE MONEY!"" Onneksi meillä on tällä hetkellä "porvarihallitus", saadaan pitkästä aikaa Opiskelijoillekin jotain aikaiseksi! Heissä (meissä) on tulevaisuus, meiltä tulee tulevaisuuden terveydenhuolto, meidän veroilla elätetään vanhukset. Perussuomalainen opiskelija Tienaa (kyllä, verotettavaa tuloa se on osaksi opintotukikin) keskimäärin Puolet vähemmän kuin perussuomalainen Työtön! Vanhusten eläkkeet nyt menevät jo tuon yli, joten niitä on turha edes verrata. Lainkaan väheksymättä vanhuksia kuitenkaan mietin, mitä tuleekaan heidän elämänsä aikaansaannoksiin: heillä on asunto (kenties lainaakin vielä, muttei välttämättä enää sitäkään), omaisuutta, varallisuuttakin kenties. Mutta entäpä opiskelija? Hänellä ei ole mitään, eikä hän voi mitään hankkiakaan - muuta kuin peruainepullon soluasuntonsa 8neliön lattian pesemiseen. Sitten vielä ihmetellään, minkä vuoksi korkealle opiskelleet ovat työelämässä niin rahanahneita - ottavat sen, mikä heillä oli "säästössä" 5-10 vuotta. Tutkimusten mukaan (saatte vallan hyvin kaivaa nämä itse esiin, en ala kaivamaan prujuani tämän vuoksi esille) suomalainen elättää itsensä lisäksi 1,1 muuta suomalaista. Tästä voi hyvin päätellä kuka se maksaa teidänkin päihteet (ja vieroituksen lopulta) loppupeleissä - ne (me) porvarit juuri. Pakosta sitä veroni (korkeatkin sellaiset, itse en opintotukea edes saa) maksan, nyt ja tulevaisuudessa, mutten missään nimessä sitä tekisi vapaaehtoisesti. "Ja Fakta on se, että me menemme reilusti edellä ja te arvostelette!" Yritys on kuin puu ja henkilökunta kuin apinalauma. Jokaisella oksalla on apinoita, pyrkimässä ylöspäin. Ylimmiltä oksilta alaspäin katsovat näkevät hymyileviä naamoja. Alhaalta ylöspäin katselevat näkevät pelkkiä persreikiä. =) "Oletko koskaan ajatellut päälläsi, että kaikki perustuu vain mielipiteisiin. KERRO, PERUSTELE, VÄITÄ: miten juuri tämä teidän tyylinne opastaa ihmisiä, on oikea?" Kenties sitä parhaiten kuvaa vastakohtainen tapa Teidän hälläväliä-asenteellenne. Toitotan edelleenkin lasten hyvinvointia. Sitä ihmetellään, miksi yhä nuoremmat ja yhä enemmän nuoria hankkivat lapsia ja valitetaan jälkeenpäin, kun ovat itse niin kakaroita vielä, etteivät tajua vastuuta. Eiköhän se esimerkki ole tullut omilta vanhemmilta: "Kun meidänkin isä on niin lapsellinen, eikä välitä meistä, niin miksen mäkin sais hankkia elävää leikkikalua ja pilata sen keuhkot ja elämän". Oletko muuten miettinyt, mitä omat lapsesi/puolisosi siihen tuumaisi, kun joutuisit kiven sisään rikoksistasi? Älä ajattele vain itseäsi, älä ole itsekäs. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Suuri kulttuuriadressi Maamme hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Taide ja kulttuuri ovat eri muodoissaan läsnä kaikkialla. Kulttuuria ovat esitykset, kirjastot, museot, näyttelyt ja konsertit, tv-sarjat ja elokuvat, kirjat, tanssi ja laulu. Taiteilijat ovat luoneet myös talomme, huonekalumme, vaatteemme ja muotoilleet arjen esineet tai kulkuvälineet. Taide ja kulttuuri ovat niin monin eri tavoin mukana elä...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta. Kiitos jokaiselle tämän adressin allekirjoittaneelle. Adressi ja allekirjoituksenne on tänään 3.12.2024 viety Israelin suurlähetystöön. Jumala siunatkoon teitä jokaista kuin myös Israelia ja Suomea. Jaana Koivunen...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Allekirjoita Suomen hallitukselle osoitettu vaatimus lopettaa perusteeton ja kohtuuton Israelin tuomitseminen YK:n yleiskokouksessa ja YK:n alajärjestöissä, sekä pidättäytymään Palestiinan valtion tunnustamisesta, mikäli tietyt ehdot eivät täyty. Adressin taustalla on 20 Israel-järjestön muodostama Israel-ystävyystoimikunta. UN Watch -järjestön mukaan (https://unwatch.org/database/) Israel on 2015-2024 saanut osakseen 69 % YK:n yleiskokouksen tuomitsevista päätöslauselmista. Suomi on äänestänyt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Hei! Turun kaupunki valmistelee kaavamuutoshanketta, jossa osia nyt virkistyskäyttöön kaavoitetusta alueesta muutettaisiin kerrostalojen rakennusalueeksi. Hanke etenee nimellä Katariinanlaakson asuntomessualueen täydennysrakentamista koskeva asemakaavamuutos (Jagellonicankatu 3 ja 4). Kyseinen alue on poikkeuksellisen arvokas niin luonnon, historian kuin kaupunkikuvan kannalta, ja kaavamuutoksen toteuttaminen aiheuttaisi merkittävää haittaa näille arvoille. Arvokas ympäristö tuhottaisiin peruut...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Raamattu- ja Israel-marssi ja Israel-päivä Sapattina 9.11.2024! https://youtu.be/YlQVFXK1C8g?si=0ryrE1RRDpoK7n8J ISRAEL-PÄIVÄ JYVÄSKYLÄSSÄ SAPATTINA 9.11.2024! JEESUS: SILLÄ PELASTUS ON JUUTALAISISTA! JOHANNES 4:22 Raamattu- ja Israel-marssi klo 11-12 Kompassi Kauppakatu 33 Suomen ja Israelin liput mukaan! Sepänkeskus Kyllikinkatu 1 klo 12-16 Kahvit Puheet: Ilkka Vakkuri, toiminnanjohtaja Israelin Ystävät ry Jouko Piho, eläkkeellä oleva luokanopettaja, kirjailija ja kustantaja Ari Rusila...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla! Apua tarvitaan kiireellisesti Linnanvirrassa talvehtiville sorsille ja joutsenille poikasineen. Kaupunkilaisten huoli on suuri. Kaupunkilaiset ovat alkaneet ruokkia nälkään nääntyviä lintuja ja tästä Kajaanin kaupunki on tehnyt rikosilmoituksen. Linnanvirrassa talvehtii muuttoviettinsä kadottaneita tai muuten muuttoon kykenemättömiä sorsia. Talvehtimaan on nyt saapunut myös Kajaanin Linnanvirrassa jo neljä talvea talvehtinut joutsenpari...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kanta-Hämeen alueella toimiva hyvinvointialue OmaHäme on kaavaillut Forssan sairaalan vuodeosastojen sekä poliklinikoiden sulkuja, sekä siirtoa Hämeenlinnan Assi-sairaalaan. Me vaadimme Forssan sairaalan palveluiden pysymistä nykyisellä tasolla. Forssan sairaala palvelee Lounais-Hämeen alueella noin 50 000 asukasta. Se on mahdollistanut usealle seutukuntalaiselle palvelut lähialueella. Sen lisäksi Forssan sairaala toimii työllistäjänä Forssan seudulla. Palveluiden siirtäminen Hämeenlinna...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto on säilytettävä Vähässäkyrössä Taustaa Pohjanmaan hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvioon sisältyy ehdotus, jonka mukaan Vähänkyrön hyvinvointiaseman lääkärin ja hoitajan vastaanotto siirrettäisiin Laihialle ja asukkaat voisivat jatkossa valita, asioivatko he Laihialla vai Vaasan keskustassa. Perustelut Vähänkyrön hyvinvointiaseman tilat ovat uudet, sisäilmaltan hyvät ja hyvinvarustellut. Julkista liikennettä Laihian 40 vuotta sitten rakennetulle hyvinvointi...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Me allekirjoittaneet vastustamme Kaarinan kaupungin suunnitelmaa lakkauttaa musiikkiluokkatoiminta ja korvata se suppeammalla valinnaisainetarjonnalla. Vaadimme, että lähes 40 vuotta jatkunut musiikkiluokkatoiminta säilytetään nykyisessä laajuudessaan Valkeavuoren koulussa. Miksi musiikkiluokat tulee säilyttää: Musiikkiluokat ovat olleet keskeinen osa Kaarinan koulutus- ja kulttuuritarjontaa vuodesta 1986. Niiden lakkauttaminen tuhoaisi vuosikymmenien aikana rakennetun osaamisen ja toimintamall...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Kannabis lailliseksi" tässä luettelossaSotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Estetään yhdessä sota veteraanien häpäisy ja seistään heidän kanssaan itsenäisen Suomen tukena. Ota kantaa ja äänestä Presidentti Stubbin päätöstä vastaan. Jos olet saanut kutsun linnan juhliin, kannustamme myös sinua allekirjoittamaan ja menemään askelen edelle kieltäytymällä kutsusta. Haluamme osoittaa kunnioitusta sotiemme veteraaneille ja heidän uhrauksilleen, koko itsenäisen Suomen kansalle. Allekirjoita vetoomus, joka vaatii palauttamaan veteraanit Suomen itsenäisyyspäivän juhliin 6.12.202...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1803 Luotu: 12.12.2024
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
559 Luotu: 13.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101349 Luotu: 27.09.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
493 Luotu: 13.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
313 Luotu: 18.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
312 Luotu: 13.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
304 Luotu: 10.12.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
128 Luotu: 13.12.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
95 Luotu: 16.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15370 Luotu: 15.07.2023
Marttilalaisille tuki musiikkiopistoon
84 Luotu: 12.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2658 Luotu: 01.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
607 Luotu: 24.11.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3995 Luotu: 21.11.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
48 Luotu: 19.12.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
47 Luotu: 13.12.2024
Kurun Hirsilinna säilytettävä
772 Luotu: 30.11.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1069 Luotu: 15.07.2023
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
57 Luotu: 11.12.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
202 Luotu: 07.12.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.