Ei pakkorokotuslaille
Olemme EU-komission (lääketeollisuuden) armoilla. Vieras |
/ #388 Re: Vapaassa maassa14.12.2010 18:02"Vapaa" aikoo ensimmäistä kertaa äänestää ja täällä kysyy;"....... olisko Perussuomalaiset se oikea puolue joka puolustaa suomalaisten oikeuksia Suomessa". Yksikään maassamme olemassa oleva puolue ei puolusta suomalaisia, onhan se jo nähty. Ne kuuluvat kaikki siihen samaan valtionhallintoon, joka kaavailee tämänkaltaisia lakimuutoksia kansan selä takana. Nytkin jokaisessa puolueessa on oltu hiirenhiljaa, myös Perussuomalaisissa, vaikka tällainen lakimuutos vie kaikilta suomalaisilta itsemääräämisoikeudet ja koskemattomuuden. Yksikään ministeri, kansanedustaja, tai muu valtion virassa oleva ei ole pihaustakaan antanut tietoa tästä lakimuutoksesta ulospäin. Lehdistö ja muut tiedotusvälineet, jotka ovat politiikan puhetorvia, ovat olleet hiljaa pakkorokottamislaista, mutta siellä on osattu kyllä torvea soittaa sikaflunssan kamaluuksista aivan edellisen syksyn malliin. Suomi on pieni maa Pohjolan perukoilla, mutta toki vauras niin, että sen EU:ssa toimivat monikansalliset lääkefirmatkin ovat huomanneet. Emme huomaa, että tässä pikkiriikkisessä maassa on meneillään kuvio, joka on jokaista EU:n jäsenmaata kohtaava, halusimmepa tai emme. Isot pojat ohjailevat tätä Titanikkia. NYKYINEN EU EI OLE SAMANLAINEN, JOHON JOSKUS LIITYIMME. SEURAAVASSA EI OLE MITÄÄN LIIOITELTUA, TAI PERÄTÖNTÄ TIETOA! JOKA EPÄILEE, OTTAKOOT SELVÄÄ ENEMMÄN, KUIN TÄSSÄ ON MAHDOLLISTA SANOA. LISSABONIN SOPIMUSTA, JOKA ASTUI VOIMAAN 2009, JONKA SUOMEN HALLITUSKIN ON HYVÄKSYNYT KERTOMATTA SUOMALAISILLE SEN SISÄLLÖSTÄ, VOIDAAN VERRATA VALLANKAAPPAUKSEN MALLIIN. Suomen valtionhallinto on 2009 "luovuttanut" suomalaiset EU-komission valvontaan allekirjoittamalla Lissabonin sopimuksen. Se vuoksi MEITÄ HALLITSEE NYT EU-KOMISSIO, jonka takana on Eurooppalainen lääketeollisuus. Lissabonin sopimuksen pykälät 48, 352 ja protokolla 7 osoittavat, että järjestelmä ei ole enää demokraattinen: http://www.realy-of-life.org/info/didyouknow.html Lissabonin sopimus on vienyt EU-parlamentilta, valtioiden hallinnoilta sekä Europpalaisilta itsemääräämisoikeuksia lääketeollisuuden eduksi. Niillä ei ole enää valtaa vaikuttaa ja kontrolloida EU-komissiota. Vaikka EU-parlamentin jäsenet on vaittu demokraattisesti, EU-komissioon niistä on poimittu ainoastaan sellaiset henkilöt, jotka ovat korporaatioiden (lääketeollisuus kumppaneineen) intresseissä. On käynyt selväksi, että EU-komission jäsenet tullaan valitsemaan jatkossakin ilman kansanäänestyksiä. LÄÄKETEOLLISUUS OHJAA NYT EUta! Tämä oli jo natsien suunnitelma! Tämmöisiä allekirjoituksia tehtaileva hallitus Suomella on nyt! Vinoon sahatulla lautakasalla ja kaikella muulla hämätään meidät niin, että emme huomaakkaan, kun meitä sahataan silmään ......... ja aivan suoraan. Jos jotain kansallisella tasolla on enää tehtävissä, niin jokaisen joka aikoo äänestää seuraavissa vaaleissa, tulee ensin vaatia, että edustajan on annettava kahden todistajan läsnäollessa ja todistaessa, allekirjoittamansa vakuus siitä, että hän henkensä menettämisen uhalla ajaa vain kansalaisten tietoon saatettuja lakialoitteita tai muita päätöksiä, joista on ensin käyty kansalaistasolla puolueeton keskustelu. Tällainen läpinäkyvyys takaa sen, että suomalaisia ei pystytä enää puukottamaan selkään Arkadianmäeltä, eikä minkään valtakunnan "Hyvinvoinninlaitoksilta". Minä en ole koskaan äänestänyt, enkä tule koskaan äänestämään, ennenkuin edellä mainitsemani tapa toimia valtion virassa otetaan käyttöön. Niin pitäisi nyt toimia kaikkien. Sillätavalla selviäisi myös se, mihin toimiin EU-komissio meidän suomalaisten suhteen ryhtyisi. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16390 Luotu: 31.12.2012
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1811 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1806 Luotu: 27.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101584 Luotu: 27.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15956 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
516 Luotu: 13.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
445 Luotu: 31.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
445 Luotu: 13.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
385 Luotu: 18.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
324 Luotu: 10.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
290 Luotu: 03.01.2025
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2737 Luotu: 01.12.2024
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
182 Luotu: 16.12.2024
Ei tuuli- tai aurinkovoimaa Häädetkeitaan luonnonpuiston ympäristöön!
181 Luotu: 31.12.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
176 Luotu: 29.12.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
155 Luotu: 19.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024