Ei pakkorokotuslaille
Vieras Vieras |
/ #326 Re: Tämä adressikampanja on - ihan pihalla.13.12.2010 01:55#318: Mikko Lehtovirta - Tämä adressikampanja on - ihan pihalla. Ymmärrätkö lukemaasi? :) Adressissa lukee: "Vastustamme lakiehdotuksen pykälää 12. Ja se pitää poistaa lakiehdotuksesta ja nykyisestä laista." Kyse ei ole siitä, kauanko laki on ollut jo kirjattuna, ilman että me tavalliset ihmiset olemme siitä julkisesti tienneet mitään. Tavallaan ymmärrän, että lain olisi tarkoitus yritää "estää" mahdollisen vaarallisen taudin leviäminen, mutta.... Laki on vain yksi osa tätä suurempaa globaalia kokonaisuutta, missä elämme. Esimerkiksi narkolepsiat aiheuttaneen syyn selvittäminen ja tutkinta on VIELÄ kesken ja tulee KESTÄMÄÄN, koska tutkiminen on haasteellista. Tässä hieman faktaa: Lisäksi: "194 maata, Suomi muiden mukana, on allekirjoittanut IHR-sopimuksen (International Health Regulations). Artiklat 21 ja 22 sallivat pakkorokotukset väestölle, kun WHO antaa pandemiamääräyksen. Suomi on yksi sopimuksen allekirjoittaneista maista." "Kyllähän se tiedettiin, että adjuvantti voi vaikuttaa ihmisen elimistössä immuniteetin toimintaan. Sitä pohdittiin etukäteen, mutta kyllähän tämä on aina riskien ja hyötyjen puntarointia", Renko totesi." 24.8. Nelosen uutiset. ------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- ------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- - "Brittiläinen parlamentaarikko Paul Flynn johti tutkimusta rahoituskytköksistä Euroopan Neuvostoa varten. Tutkimuksen tulos on kriittinen. Tutkimuksen mukaan päätöksenteko A/H1N1-kriisin ympärillä on vailla kaikkea läpinäkyvyyttä. "Jotkin pandemian seuraukset ovat dramaattisia: perusterveydenhuollon sekaantuminen ja laiminlyönti ympäri Eurooppaa, suunnattomien rahasummien haaskaus, pelon lietsonta ihmisissä ja terveysriskien luominen testaamattomien rokotteiden ja lääkkeiden kautta vain muutamia seurauksia mainitaksemme. Terveysviranomaisten tulee tutkia tarkkaan kaikki seuraamukset jotta yleisön luottamus heidän päätöksiinsä voidaan palauttaa."
http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2010/06/08/h1n1-huijaus-ja-jalkipuinti-piikitellen |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16371 Luotu: 31.12.2012
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101578 Luotu: 27.09.2024
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1811 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1805 Luotu: 27.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15941 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
516 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
444 Luotu: 13.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
406 Luotu: 31.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
378 Luotu: 18.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
323 Luotu: 10.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
280 Luotu: 03.01.2025
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2737 Luotu: 01.12.2024
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
176 Luotu: 29.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
174 Luotu: 16.12.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024
Ei tuuli- tai aurinkovoimaa Häädetkeitaan luonnonpuiston ympäristöön!
167 Luotu: 31.12.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
138 Luotu: 13.12.2024