Thyroid ja Armour Thyroid KELA-korvattaviksi

KatjaS.
Vieras

/ #4 Ei ollut apua thyroxiinista

11.12.2010 10:10

Vajaatoiminta todettiin keväällä 2005. Terveyskeskuksessa lääkäri vaihtui usein ja lääkitystä rukattiin sen mukaan miten kukin lääkäri "luki" arvoja, vointia ei juuri kyselty. Sain tarpeekseni kun eräs lääkäri totesi että olen liikatoiminnalla - lääkitystä pitää vähentää. Menin niin huonoon kuntoon etten meinannut päästä sängystä ylös. Sain masennuslääkitykasen. Lääkäri vaihtui taas ja sanoi ettei arvot ole olleet koskaan liikatoiminnalla. Lääkitystä nostettiin. Päätin hakeutua kunnon erikoislääkärille. Hän jaksoi valaa uskoa että kakki järjestyy kun saadaan arvot kohdilleen.
Lääkitystä nostettiin ja nostettiin lopulta söin 3,25 aikuisten tablettia (325 mikrogrammaa) arvot olivat hyvät, olo oli kohtalainen. Kuitenkin verenpaineet alkoi nousta, paino ei pudonnut, en jaksanut liikkua, liikunnan jälkeen lihasväsymys ja palautuminen oli huonoa, niveliä särki jatkuvasti, reumakokeissa ei ollut mitään, verenpaineet nousi jouduin käymään seurannassa ja kohta olisin saanut lääkitystä. Masennuslääkitystä en pystynyt lopettamaan.

Ajattelin että nyt on jossain muualla vika kun kilpirauhaslääkitys on kohdillaan, päätin hakeutua antioksidantti klinikalle, sieltä tarjottiin Armouria ja ajattelin että voisihan sitäkin vielä kokeilla.

Vaihto oli vaikea. melkein jo luovutin. Välillä tuli tykytyksiä välillä täytyi palata pienmpään annokseen ja nostaa todella hitaassti ja meninkin vajaatoiminnalle ennenkuin päästiin oikealle tasolle.
Siihen loppuivat kuitenkin nivelsäryt, turvotus alkoi laskea ensin kasvoista hävisi kummallinen pöhötys sitten muualta kehosta paino putosi -15kg kun vähän katsoi mitä söi ja jaksoin jopa vähän liikkua. Verenpaineet laski normaalin. Vihdoinkin tunsin olevani normaali. Pääsin eroon masennuslääkityksestä.
Kuitenkaan en saa korvausta tästä lääkkeestä joka palautti minut työ kuntoiseksi! Raivostuttavaa, palaanko thyroksiiniin ja jään sairaslomalle kun rahat loppuu enkä enään voi ostaa Armouria? Onko se yhteiskunnalle kannattavampaa kun syön thyroksiinia, verenpaine lääkettä, särkylääkettä ja masennuslääkettä joista saan korvauksen ja jään sairaseläkkeelle ja haen sossusta rahaa? Ilmeisesti näin täytyy tehdä, onhan Armour niin kallista ettei sille ole perustetta korvaukseen.