Vaasan musiikkiluokkien puolesta

Rehtori minäkin

/ #848

17.06.2012 12:20

Odottakaamme. Lautakunta otti, tietämykseni mukaan, kantaa ainoastaan siihen, onko erottaminen tapahtunut hallinnollisesti oikein. Ei siihen, mitä kaikkea on vuosien varrella tapahtunut, eli moniin, moniin, Juria paljon tukeviin,yksityiskohtiin. Niihin otetaan kantaa tuomioistuimissa - ja toivon todella, että asia käydään läpi viimeistä pistettä myöten. Olemme sen velkaa lapsille! Paljon sanomista asiaan löytyy eritoten Anne Tienhaaralta, jonka on virkansa puolesta (vararehtori) täytynyt pitää suunsa supussa, ja Ritva Käräjämäeltä sekä myös muilta pois lähteneiltä, joilta ei mitään ole kysytty. Ilmapiiri ei ole, kuulemani mukaan, muuttunut hyväksi kyseisessä koulussa - sanoi rehtori missä ja mitä tahansa. Odottakaamme rauhassa. Toivottavasti myös eduskunnan oikeusasiamiehen lausunto otetaan Vaasassa huomioon sen vaatimalla vakavuudella, eli Vaasan kaupungin asiasta vastaavia virkamiehiä ja Onkilahden koulun rehtoria kohdellaan samoin kuin Juria..