Vaasan musiikkiluokkien puolesta


Vieras

/ #765

14.06.2012 09:33

Kunnallisvaalit ovat tulossa ja lautakunta teki työnsä kuten demokraattisessa yhteiskunnassa pitääkin. Tästä pisteet lautakunnalle. Sillä olisi ollut mahdollisuus kerätä kunnallisvaaliääniä ja peruuttaa irtisanominen. Sillä olisi ollut mahdollisuus antaa näyttö vaikutusvallastaan, peruuttaa irtisanominen ja näpäyttää virkamiehiä. Se olisi voinut perustaa päätöksensä esim. täällä käytyyn keskusteluun ja tehdä mutu-meiningillä päätöksen, josta olisi saatu leivottua sankarilliset otsikot. Sen sijaan lautakuntalaiset tutustuivat saamiinsa dokumentteihin, oletettavasti keskustelivat niistä pitkään, olivat kukin sitä mieltä mitä olivat ja päätyivät selkeään tulokseen 9-2. Minun silmissäni lautakunnan jäsenet ovat tehneet suoraselkäisesti työtään, olivat sitten puolesta tai vastaan. Tätä on demokratia.