Ei pakkorokotuslaille
Aliisa Vieras |
/ #161 Alistummeko hirmuvaltaan?07.12.2010 09:41Kun Suomessa peloteltiin 1985 syömään sokeripalapoliorokotetta, tyttäreni oli 2,5 vuotias. Häen poliorokotusohjelmassaan neuvolassa olivat menossa tehosteet. Mietittyäni pitkää sokeripalarokotusta tyttäreni kohdalla, menin terveyskeskukseen hänen kanssaan. Kysyin terveydenhoitaja Harjulalta, miten on, onko viisasta ottaa sokeripalapolio kun tehosterokottaminen on käynnissä. Harjula tarttui päähänsä molemmin käsin ja sanoi:"Kaikkien, kaikkien ,kaikkien tätyy, kaikkien täytyy." Lapseni ja minä siis söimme elävää rokotetta sisältävän sokeripalan, kun asiantuntijakin oli sitä miletä. Kaksi viikkoa myöhemmin oli seuraavan rokotetehosteen aika. Toinen, samassa terveyskeskuksessa työskentelevä terveydenhoitaja silminnähden kahistui nähtyään, että lapseni oli syönyt sokeripalapolion vaikka tehosteet olivat menossa. Hän kieltäytyi rokottamasta tehostetta ja sanoi: " TYTTÖ ON JO NYT SAANUT ROKOTETTA LIIKAA." Näin paljon meidän lastemme hyvinvointi ja terveys liikutti niitä, jotka olivat silloin pakkorokottamassa poliolla. Edes heidän edunvalvojiaan, terveyskeskuksia ei oltu valmennettu päällekkäisvaikutuksien suhteen. Ylirokotetulla tyttärelläni alkoi yli 3 kuukautta kestänyt, yhtäjaksoinen ripulikausi. Hänelle ei kannattanut laittaa vaippaa ollenkaan (onneksi oli kesäaika). Hän söi vain jäätelöä ja valui kurana.Tasan rokotuspäivästä alkoivat myös hänen jalkasärkynsä. Jalkoja hierotiin pitkin öitä ja niitä paleli jatkuvasti.Minula on myös 4,5 vuotta vanhemmat kaksoset ja heillä ei sokeripalarokottamiseen saakka ollut kenelläkään mitään ongelmia jalkojen kanssa. Nyt nuorin tyttäristäni on 28 vuotias kahden lapsen äiti. Hän ei kykene, toisin kuin sisarensa, synnyttämään alateitse. Synnytys jatkuu normaalisti, mutta paikat ovat hyytyneet kiinni, eikä mitään tapahdu kunnes hänet on pakko leikata. Lääkärikuntaa ei kiinnosta ottaa selville, mistä synnytykseen liittyvä ongelma johtuu. Kapeasta lantiosta se ei kuulemma yhdne mielestä johdu. Vuoden 1985 sokeripalapolion syöttämisessä sairastui rokotepolioon suuri määrä suomalaisia. Muhoksella asuva tyttö, täsmälleen saman ikäinen kuin oma nuorimmaiseni, sai polion rokotteesta. OYKS:n papereissa lukee hänellä ROKOTEPOLIO. Hän on opetellut uudelleen kävelemään, mutta hän ei tiennyt vuonna 2001, kun hänen vasemmasta jalasta oli sääriluu poikki, sillä hänenkin tuntonsa ja samalla terveytensä pilattiin Sosiaali- ja terveysministeriön sekä siihen aikaan Kansanterveyslaitoksen nimellä toiminut Terveyden ja hyvinvoinninlaitos. Muhoksella asuva tytär vanhempiensa kanssa kävi 5 vuotta pitkän oikeustaistelun. Heidän puolustusasiantuntijanaan toimi Yves De Latte, ranskalainen biologi Upsalasta. Tytär sai kertakorvauksen, mutta ne kaikki toiset suomalaiset, jotka olivat panneet omalta osaltaan oikeustaistelun alulle, olivat MYÖHÄSSÄ, SILLÄ 5 VUOTTA OLI ENNÄTTÄNYT JO KULUA JA ASIA HEIDÄN KOHDALLAAN OLI VANHENTUNUT. Nyt on narkolepsiapotilaiden oikeustaistelun aika. Heidän elämänsä pilattiin samojen suomalaisten päättäjien toimesta, jotka olivat syöttämässä meille sokeripalapoliorokotetta pakon ja pelotteiden kanssa 1985.Kokemus osoittaa, että pakkokeinoja käyttävät rokotetahot eivät kanna mitään vastuuta tekojensa seurauksista. Varokaa instansseja, jotka toimivat terveyskulissin takana. Kukaan ei nykyisessä maailmassa ole toisen hyvinvoinnin asialla pakkokeinoin muusta syystä, kuin RAHASTA. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101572 Luotu: 27.09.2024
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16320 Luotu: 31.12.2012
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1810 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1804 Luotu: 27.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15935 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
515 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
442 Luotu: 13.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
401 Luotu: 31.12.2024
Säilytetään Kokkola-lisä!
1247 Luotu: 03.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
378 Luotu: 18.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
320 Luotu: 10.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2735 Luotu: 01.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
260 Luotu: 03.01.2025
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
208 Luotu: 07.12.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
174 Luotu: 29.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
169 Luotu: 16.12.2024