Vaasan musiikkiluokkien puolesta
Musiikkiluokkalaisen isä |
/ #590 Re: Re:06.06.2012 13:56Lähetin tyttäreni pääsykokeeseen ja hän ei tainnut ensimmäisellä kerralla tulla hyväksytyksi. Seuraavana vuonna hänet hyväksyttiin. Tiesin aivan tarkkaan mitä tein ja lähetin tyttäreni varta vaseten musiikkiluokalle sillä tiedolla, että se on normaalikoulua vaativampi musiikinopiskelun suhteen. Tottakai sieltä voi joutua pois jos ei ole ahkera ja lahjakas. Se on itsestäänselvyys. Toki se harmittaisi jos hän ei olisi siellä pärjännyt mutta se oli tietoinen valinta. Nyt jälkeenpäin voin olla ylpeä isä, että tyttäreni läpäisi paljon vaativamman opetussuunnitelman kuin jossain toisaalla. Videon saatetekstissä Juri kertoo " Han halusi vain puolustautua tai pelastaa oppiailleen mita kulloinkin pelastettavissa oli." Tuosta voi päätellä, että kinaa on ollut mutta ihan asiasta. Opetussuunnitelmaa oli kehuttu joten siltä taholta ei ollut odotettavissa moitteita. Ainoat moitteet näyttävät tulleen Silloiselta rehtorilta (tämän päättelen siitä, että hän on ainoa jolla on siihen valtaa) joka oli jo aiemmin luultavasti itse ajautunut tilanteeseen jossa hän joutui lähtemään suuremmasta koulusta hakeakseen pienemmän koulun vapautunutta rehtorin paikkaa. Kina näyttää alkaneen samalla hetkellä kun hän tuli Jurin rehtoriksi. Epäilen, että tämä on vanhan toistoa ja sopeutumaton rehtori saattaa olla ongelman avain. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1799 Luotu: 12.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101328 Luotu: 27.09.2024
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
556 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
484 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
299 Luotu: 13.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
302 Luotu: 10.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
181 Luotu: 18.12.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
126 Luotu: 13.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3995 Luotu: 21.11.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
95 Luotu: 16.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15354 Luotu: 15.07.2023
Marttilalaisille tuki musiikkiopistoon
84 Luotu: 12.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2653 Luotu: 01.12.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
201 Luotu: 07.12.2024
Kurun Hirsilinna säilytettävä
769 Luotu: 30.11.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
606 Luotu: 24.11.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
46 Luotu: 13.12.2024
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
244 Luotu: 06.12.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1066 Luotu: 15.07.2023
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
49 Luotu: 11.12.2024