Vaasan musiikkiluokkien puolesta

maallikko

/ #523 ihmettelevä

24.05.2012 18:36

Verratkaapa kolmannen ja yhdeksännen luokan englanninkielen taitoja. Miten on musiikin lukutaudon kanssa. Ei pitäisi verrata.
Myös alakoullaiset ovat laulaneet ja konsertoineet vuosikausia varuskunnan soittajien kanssa, kaupunginorkesterin kanssa, eri kuorojen kanssa (TODELLA MINIPUOLISESTI).
Ne ovat olleet mukava lisä kuulijan kannalta muiden esiintymisten ohessa.
Maallikokin ymmärtää, että alakoulun puolella kun opetetaan neliääninen laulu, se vaatii todella enemmän, kuin yläkoulun esittämä yksiääninen isänmaallinen (jo alakoulussa opittu)orkesterin kanssa esitettävä kappale.