IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ
Taisto Holla, Mieskonmäki |
/ #189 Re: Re: Tutkimus on niin kuin se tutkitaan02.12.2010 15:06#187: Metsän tutkija - Re: Tutkimus on niin kuin se tutkitaan Kerroppas metsäntutkija mistä ne nykypäiväiset turvelautat on peräisin, joita järveen virtaa solkenaan. Kuvia löytyy. Sen tutkimustuloksen saa näyttämään aivan sellaiselta kuin sen tilaaja haluaa, jota sitten auliisti esitellään kaiken kansan nähtäväksi. Suot ja metsäthän on ojitettu joskus 1960-70 luvuilla ja noiden avo-ojien pinta-ala on ollut vain murto-osa turvetuotantoon avatun suon pinta-alasta, joka voi olla jopa 100 ha:n suuruinen yhtenäinen alue. Suomen kesään kuuluu yleensä vesisateet ja viimekesinä melkoisen rankkoina, niin sattuu se vesikuuro turvesuollekin ja viimeistään silloin sitä liejua alapuolisiin vesitöihin tulee. Kun sääennuste lupasi viimekesänä antoi vesikuuroja oikein mitan kanssa, sanottiin useaan otteeseen, että 50mm/h, tuo tarkoittaa tasaisella turvesuolla sitä, että vettä on 500 m³/ha, siinä sitä on vettä valumassa järveen, jokainen voi omissa ajatuksissaan miettiä mitä se vesimäärä tarkoittaa 100 ha:n suolla ja mitä tapahtuu karheellaan olevalle turpeelle tällöin, turvehan voi kellua viikkoja veden pinnalla. Koskahan noista turvetuotantoalueiden alapuolisten vesistöjen nykytilasta saadaan sellainen täysin puolueettoman tahon tutkimus aikaiseksi.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101569 Luotu: 27.09.2024
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16293 Luotu: 31.12.2012
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1810 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1802 Luotu: 27.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15933 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
514 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
442 Luotu: 13.12.2024
Säilytetään Kokkola-lisä!
1247 Luotu: 03.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
400 Luotu: 31.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
378 Luotu: 18.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2735 Luotu: 01.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
320 Luotu: 10.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
254 Luotu: 03.01.2025
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
208 Luotu: 07.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
173 Luotu: 29.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
161 Luotu: 16.12.2024